Kuninkaallinen ilta

Koin torstaina jotakin hyvin erikoista: sain tavata suomalaisen kuninkaan. Hänellä  ei ollut päässään
kruunua, mutta hänellä oli fiftarityylinen kampaus ja tummansininen puku. Ja
hän lauloi hyvin kauniisti.

 

Tämä kohtaaminen tapahtui Suomalaisen tangon Satumaa ry:n järjestämässä tangon ja runon illassa
Seinäjoen Apila-kirjastossa, jossa minäkin esiinnyin.

Illan oli määrä alkaa kuudelta. Päätin mennä paikan päälle jo
ennen viittä, jotta ehtisin valmistella yllätysnumeroani.

Keskustelin jonkin aikaa tapahtumanjärjestäjien ja vahtimestarin
kanssa erinäisistä esiintymiseen liittyvistä asioista kuten mikrofonin käytöstä
jne.

Kuningas saapui paikalle hyvissä ajoin. Hän ei kantanut
harteillaan viittaa, mutta hänen ympärillään leijui salaperäinen arvokkuuden
aura.

 
Kyösti Mäkimattila lauloi tangoja. Kuva: Kristiina Voipio

Hän harjoitteli omaa esiintymistään varten, laulamalla
Täysikuun. Kuuntelimme häntä hartaasti, ja laulun päätteeksi annoimme
ihastuneet aplodit.
Mietin, uskaltaisinko mennä esittäytymään hänelle. Lopulta
rohkaistuin, olimmehan molemmat saman tangorunotuomariston jäseniä.
Kuningas puristi kättäni ja hymyili ystävällisesti.

”Tässä on nuori kirjailija”, totesi eräs tapahtuman
järjestäjistä. 

”Nuori ja nuori”, sanoin nauraen, samalla helpottuneena tästä
adjektiivista.

Seuraavaksi kadotin kaikki sanat, joten  aloin puhua pälpättää kuninkaan seuraavasta
Ikaalisten-keikasta, jonka tiesin olevan samana iltana. 

”Koskas se alkaa”, kysyin uteliaana. 

”Sitten, kun minä ilmestyn paikalle”, hän sanoi rauhallisesti ja
väläytti veikeän, kuninkaallisen hymynsä. 

Kysyin, olisiko hänellä mitään neuvoja esiintymisjännityksen
selättämiseen. 

”Neuvoni on, että älä jännitä. Siitä ei ole mitään hyötyä.”

Tietämättään hän tatuoi nuo sanat sydämeeni. 

Tangokuningas, jonka nimi on Kyösti Mäkimattila, esitti tilaisuudessa kaksi komeaa tangoa haitarinsoittaja Aleksi Laukkosen säestämänä: Pieni Kukkanen ja Eron hetki on kaunis.

Eron hetki koittikin konkreettisesti, kun Mäkimattilan täytyi
lähteä ajamaan kohti Ikaalisia, lausuttuaan runoja kirjastaan Suuntatähti.

Minä lausuin yleisölle kirjoittamani laulutekstin ”Vanhan linnan
varjossa”, johon sain inspiraation viettäessäni viime vuonna viikon
Edinburghissa.

Laulutekstin lausuntaa. Kuva: Kristiina Voipio
Kerroin yleisölle, että seuraavaan laulutekstiini oli tehty myös
sävel. Ja koska sävel oli olemassa, miksi en saman tien laulaisi sitä.

Kutsuin lavalle säestäjä Eeva
Similä-Suokaksen
ja olin jo helähtämässä lauluun, kun säestäjä sanoi
yhtäkkiä sähköpianon takaa:

”Pianoon pitäis saada virtaa.”
Aloimme kaikki ihmetellä pianoa, joka pysyi itsepintaisesti
hiljaa. Vahtimestari riensi paikalle ja alkoi häärätä johtojen kimpussa.

Sanoin yleisölle, että tätä en ollut edes ymmärtänyt jännittää: ettei
pianosta kuuluisi ääntä! Kaikki muut kauhuskenaariot olin kyllä käynyt läpi.

”Viihdyttäkää yleisöä”, kuiskasi vahtimestari.

Mietin jo, pitäisikö minun pyöräyttää pystyyn jonkinlainen
balettiesitys, mutta valitettavasti olin unohtanut monet ala-asteella oppimani
liikkeet.

Onneksi lavalle kutsuttiin tangorunokilpailun voittaja Joonas-Ville Hietaniemi, joka esitti erään
tangon Laukkosen haitarinsoiton säestyksellä. Tällä välin pianokin heräsi horroksestaan, ja oli
taas minun ja säestäjän vuoro astua estradille.

Ensimmäiseksi esitin sanoittamani tangon ”Niin kuin ulkomailla”, johon Petra Lampinen on tehnyt sävelen. Tämän saman Turku-aiheisen tangon lauloin viime marraskuussa myös Pohojalaasten Lupin kirjailijaillassa Helsingissä.

Sain laulaa Seinäjoen uudessa kirjastossa. Kuva: Kristiina Voipio
Laulaminen yleisön edessä oli tietysti jännittävää, mutta myös antoisaa. Oli ihanaa nähdä, kuinka keskittyneesti ihmiset kuuntelivat lauluani, sen sanoja ja melodiaa.

Tangon jälkeen sain vielä itsekin istahtaa pianon ääreen, kun lauloin sanoittamani ja säveltämäni balladin ”Metrossa murheiden”, itseäni säestäen.

Tuon kappaleen ensiesitys
jännitti minua erityisesti, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin. Ehkä pamppaileva
sydämeni oli jo ehtinyt ottaa vaarin tangokuninkaan neuvosta.

Illan päätteeksi kuvataiteilija Soile Yli-Mäyry puhui vielä hetkisen aikaa taiteen merkityksestä. Pohjalaissyntyinen taiteilija totesi, että digitalisoitumisen aikakausi on toisaalta tuonut ihmisiä
yhteen, toisaalta tehnyt meistä entistä yksinäisempiä. Hänen viestinsä oli,
että taiteen äärellä voi tapahtua arvokkaita kohtaamisia ja kokemuksia. Lopuksi Yli-Mäyry
lahjoitti kirjastolle väitöskirjansa, jonka otsikko on: ”Esteettinen kokemus kulttuurisiltana:
Soile Yli-Mäyryn taide kiinalaisen, japanilaisen ja suomalaisen yleisön
kokemana”.

Tuohon puheeseen oli hyvä päättää tangon- ja runontäyteinen
ilta. Olin todella iloinen ja kiitollinen, kun tilaisuuden jälkeen muutamat
kuulijat tulivat vielä kädestä pitäen kiittämään lauluistani ja juttelemaan minulle. Tuntui, että
jotakin tärkeää oli liikahtanut meidän välillämme.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Vau, olet rohkea! En tunne laulajataustaasi, mutta jos uskaltaa laulaa tangokuninkaan esityksen jälkeen, täytyy laulutaidon olla vähintään kohtalaisen hyvä. Taidat siis olla monitaituri. 🙂

    • 1.1

      sanoo

      Pitää vielä lisätä, että ainakin kuvissa olet edelleen nuoren näköinen, joten ei ihme, että esittelivät sinut nuorena kirjailijana.

    • 1.2

      sanoo

      Hei Hannah! Kyllä se tosiaan rohkeutta vaati, mutta halu laulaa oli lopulta voimakkaampi kuin pelko. Lapsesta asti olen nauttinut laulamisesta ja pianon soittamisesta, mutta nyt, aivan viime vuosina, palo musiikkiin on vain voimistunut. Ihmisten antama kannustava palaute on myös antanut voimaa ja intoa musisoida lisää. Ja kiitos, mukava kuulla, jos kuvien perusteella vuodet ovat kohdelleet minua hyvin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *