Ikävä Bukowskia

In my next life I want to be a cat. To sleep 20 hours a day and wait to be fed. To sit around licking my ass.

-Charles Bukowski: The Captain is Out to Lunch and the Sailors Have Taken Over the Ship

Yhtenä päivänä minulle tuli kauhea ikävä Charles Bukowskia. En ollut kuullut hänen ääntään vuosikausiin.

Charles Bukowski 1

Charles Bukowski (1920-1994). KUVA: Michael Montfort/ Sammakko

Yhteen aikaan olin hänen kanssaan melkein päivittäin tekemisissä, nauroin hänen jutuilleen, ammensin hänen energiastaan. Olimme niin läheisiä, että hän jopa hiippaili henkilöhahmoksi toiseen kirjaani, romaaniin nimeltä Paljastuskirja (2009). Siinä hän laukoo minäkertojalle totuuksia, jotka ajoittain yhä edelleen palaavat mieleeni.

”Kaikkein paras keino pienentää mies on kirjoittaa siitä.”

”Jos sä rupeat pitämään itseäsi ennen kaikkea kirjailijana, sä olet mennyttä.”

Bukowski oli amerikkalainen vanha renttukirjailija joka ei sylkenyt lasiin, minä 25-vuotias kirjallisuudenopiskelija joka tilasi baarissa omenamehua. Hän oli kiinnostunut raveista ja naisista, minä miehistä ja postmodernista identiteetistä. Toisinaan myös raidoitin hiuksiani ja kävin Lostarissa tanssimassa. Meillä ei varsinaisesti ollut yhteisiä harrastuksia. Silti koin, että jokin yhdisti meitä.

Kenties meillä molemmilla oli taipumus nähdä kurjuudessa myös jotakin koomista. Me molemmat tiesimme, että joskus elämä on niin kauheaa, että se väistämättä muuttuu koomiseksi paperilla.

Kaupungin kaunein nainen

Sammakko on julkaissut suomeksi useita Bukowskin teoksia.

Bukowski ilmaisi asiat kirjoissaan suoraan, sanoi rehellisesti sen mikä oli totta, ja tuo tyyli vaikutti vahvasti omaan kirjoittamiseeni. Muistan, miten haltioituneena luin aikoinaan Postitoimistoa ja muita Bukowskin taidonnäytteitä, milloin suomeksi, milloin englanniksi: Naisia, Pystyssä kaiken aikaa, LounaallaHollywood, FactotumKaupungin kaunein nainen. Hän ei hävennyt mitään, ohitti auktoriteetit kuin tylsät maisemat, hurautti autollaan mieluummin raviradalle kuin oopperaan. Hän ei miettinyt, mitä muut hänestä ajattelevat, tai jos mietti, hän luultavasti hymähti tuolle ohimenevälle hulluudelle ja jatkoi naputtelua.

Lopulta kävi niin, että ahmin Bukowskia vähän liikaa. Sain yliannostuksen viinistä, laulusta ja naisista, vaikka vain katselin tuota kaikkea sivusta.

Vuodet kuluivat, sekunnit naksuttivat, ”päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten”, Bukowskia ja kääntäjä Seppo Lahtista lainatakseni. Sitten yhtenä päivänä muistin Bukowskin taas. Muistin, miten hän aina sai minut nauramaan, silloinkin kun niistin kyyneliin puolet vessapaperirullasta.

Ja aloin kaivata häntä kipeästi, niin kuin kaivataan vanhaa ystävää jolle ei ole soittanut vuosikausiin.

Ei siis auttanut muu kuin mennä kirjastoon ja etsiä hänet käsiini.

factotum

Matt Dillon näytteli nuorta Bukowskia elokuvassa Factotum, joka perustuu Bukowskin samannimiseen romaaniin.

Löysin hänet Kaisa-kirjaston kellarikerroksesta, Pohjois-Amerikkalaisen kirjallisuuden osastolta. Jälleennäkemisemme oli iloinen. En tosin voinut kirkua onnesta, sillä olimme kirjastossa. En myöskään voinut syleillä häntä, sillä hän kuoli jo vuonna 1994, minun ollessani 12-vuotias. Mutta minä koskettelin kaikkia kirjoja, jotka hän oli saanut aikaan ja jotka olivat jättäneet jälkensä maailmaan. Ne olivat yhä siinä, käsieni ulottuvilla.

Tartuin umpimähkään yhteen kirjoista, novellikokoelmaan nimeltä Hot Water Music (1983). Avasin kirjan, joka alkaa novellilla Less Delicate than the Locust, ja luin sen ensimmäiset lauseet:

”Balls, he said, ”I’m tired of painting. Let’s go out. I’m tired of the stink of oils, I’m tired of being great. I’m tired of waiting to die. Let’s go out.”

Aloin hymyillä. Sillä hetkellä tiesin, että ystävyytemme ei ollut koskaan kadonnut mihinkään.

Kommentit
  1. 1

    Hevosmiesten tietotoimisto sanoo

    Kiva lukea Bukowskista. Pilkunviilaus: Bukowski ei viihtynyt ravi- vaan laukkaradalla. Raviurheilu on jenkeissä marginaalilaji laukkakisoihin verrattuna.

    • 1.1

      tainalatvala sanoo

      Hei, kiitos kommentista ja tästä tiedosta! Ravi- ja laukkakisojen aihepiiri on minulle niin vieras, että käsitteet tahtovat mennä sekaisin 🙂

  2. 2

    Orava sanoo

    Pilkunviilaajat on kyllä seksikästä porukkaa! <3

    Hyvä teksti, hyvä Bukowski, hyvä elämä.

    • 2.1

      tainalatvala sanoo

      Heh, taidan itsekin lukeutua pilkunviilaajien joukkoon, varsinkin jos sattuu olemaan kyse lauseista ja kieliopista 🙂

      Ja kiitos, kiva kuulla jos pidit tekstistä. Ja Bukowskista myös <3

  3. 3

    sanoo

    Ihana teksti, ja ihana ja hullu ja hurja Bukowski.

    Mä luin sun Paljastuskirjan sinä syksynä kun mun esikoiskirja ilmestyi, istuin junissa eri kaupunkeihin puhumaan kirjastani ja kaikki oli uutta ja outoa ja jännää ja sun kirja oli täydellinen paikka hengähtää. Ja lisänä vielä Marilyn ja Charles. Monesti itkin ja nauroin ääneen. Sun kirjoista mulle ehdottomasti rakkain.

  4. 4

    tainalatvala sanoo

    Kiitos Helmi <3

    Ihana kuulla tuo sun muisto. Mahtavaa, että Paljastuskirja sai olla sinä syksynä matkassa mukana. Muistan vielä, millaista sitä oli kirjoittaa, jotenkin ihanan vapaata. Ensin naputin väkinäisesti about sata sivua novelleja, mutta sitten kahdestatoista novelli virtasi helposti, ja siitä kasvoi Paljastuskirja. Oi niitä aikoja 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *