Elämä on oikeassa

Kaikki on elettävä, siitä on kyse. Eläkää kysymykset. Kuka tietää, jos eräänä päivänä elätte, itse sitä edes huomaamatta, vastauksetkin.

-Rainer Maria Rilke: Kirjeitä nuorelle runoilijalle

Rakastan erilaisia elämäntaito-oppaita. Ne ovat usein kauniita, ja niiden sisältö henkii harmoniaa. Erityisesti rakastan niitä self help -kirjoja, joissa sanotaan, että voin saada kaiken mitä haluan. Ne tekevät minut aina kovin iloiseksi.

Viime aikoina olen kuitenkin selaillut hieman toisenlaista teosta – muuan pientä viisasta kirjaa, jonka sain ystävältäni lahjaksi syksyllä 2007, kun esikoiskirjani Arvostelukappale ilmestyi. Teoksen nimi on Kirjeitä nuorelle runoilijalle, ja se koostuu kirjeistä, jotka runoilija Rainer Maria Rilke (1875-1926) lähetti parikymppiselle Franz Xaver Kappusille vuosien 1903-1908 aikana.

Rilke Kirjeitä nuorelle runoilijalle 1

Kirjeitä nuorelle runoilijalle julkaistiin suomeksi vuonna 1993.

Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran Saksassa vuonna 1929. Lyhyessä johdannossaan Franz Kappus kirjoittaa, miten hänen ja legendaarisen runoilijan kirjeenvaihto aikoinaan alkoi. Nuorukainen päätti lähettää omia runojaan Rilken luettavaksi ja taitteli mukaan saatekirjeen, jossa hän avoimemmin kuin koskaan aiemmin kertoi elämästään vieraalle ihmiselle.

Viikkojen päästä tuli vastaus – sekä Kappusin että meidän nykypäivän lukijoiden iloksi. Saatavillamme on kymmenen Rilken kirjettä, joissa runoilija puhuu viisain lausein elämästä ja kirjoittamisesta. Liisa Enwaldin suomentama ja toimittama kirjanen herättää niin paljon ajatuksia, että se käy suorastaan pienestä elämäntaito-oppaasta. Mukana on myös Enwaldin kirjoittama essee Sydämen ehdottomuudessa, laulujen alla – Rilken runouden toinen puoli, jossa tarkastellaan Rilken kirjetuotantoa ja hänen ajattelunsa avainkäsitteitä.

Ensimmäisessä kirjeessä vajaa kolmikymppinen Rilke pohdiskelee luovuutta ja taiteilijan kutsumusta. Hän kehottaa nuorta runoilijan alkua tutkimaan sisintään ja oman kirjoittamisensa perustaa.

(- -) kysykää: Täytyykö minun kirjoittaa? Jos ainoa vastaus on myöntävä: vahva ja selkeä ”minun täytyy”, silloin rakentakaa koko elämänne tuon vääjäämättömyyden varaan, ja kaikkein mitättömimmänkin ja yhdentekevimmänkin hetken tulee silloin olla siitä kiinni.”

(- -)

”Taideteos on hyvä, jos se syntyy välttämättömyyden pakosta. Muuta arvosteluperustetta ei sille ole.”

kirjeitä nuorelle runoilijalle takakansi small

Minä taidan kuulua niihin, joiden on pakko kirjoittaa, ainakin jotakin. En kai muuten istuisi tässä hämärässä keittiönurkkauksessa ja naputtaisi tätä postausluonnosta klo 0.43 yöllä?

Olen samaa mieltä myös siitä, että parhaat teokset syntyvät, kun kirjailijalla on sisäinen tarve kirjoittaa ne. Silloin ei ole enää niin paljon väliä, mitä muut sanovat lopputuloksesta – tärkeintä on, että se on nyt olemassa.

Rilke puhuu myös luovassa työssä vaadittavasta kärsivällisyydestä ja yksinäisyydestä. Taideteos saattaa kypsyä taiteilijassa vuoden tai kymmenen – niitä on turha laskea. Rilke rohkaisee nuorta runoilijaa nauttimaan ja iloitsemaan yksinäisyydestä, siitäkin huolimatta, että se voi joskus olla raskasta:

”(- -) melkein jokaiselle tulee hetkiä, jolloin hän mieluusti vaihtaisi sen johonkin halpaan huvitukseen ja seuranpitoon, siihen ihanuuteen, joka on syntyvinään, kun pidetään yhtä muka lähimpien, tosiasiassa kaikkein merkityksettömimpien ihmisten kanssa…”

Mitähän tuo viisas runoilija tuumaisi, jos hän tietäisi, että kirjoitan mielelläni kahvilassa voidakseni välillä jutella ihmisille. Ja että pidän noita hetkiä oikeastaan varsin merkityksellisinä, sekä itseni että kirjoittamisen kannalta. Rilke tarkastelee asiaa toisenlaisesta näkökulmasta; hänen mukaansa taideteos saa alkunsa yksinäisyydestä, hänelle yksinäisyys on koti ja ystävä. Hän kehottaa Kappusia tutkimaan sisintään, sitä mitä sieltä kumpuaa, työskentelemään sen parissa ja rakastamaan sitä.

kirje ja sydän 1

Kieltämättä olen joskus miettinyt, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisin lymytä jossakin kammiossa täydellisen yksin, esimerkiksi viikon ajan, pelkästään tietokone seuranani. Sikiäisikö siellä kuolematon klassikko, vai tulisiko minusta vain kummallinen nainen, joka itkeskelee neljän seinän sisällä ja yrittää kirjautua Netflixiin?

Rilke puhuu yksinäisyyden merkityksestä myös kirjoittaessaan rakkaudesta ja ihmisten välisistä suhteista. Hänen mukaansa suurin osa ihmisistä rakastaa ”epäaidosti ja yksinäisyyttä peläten”. Rakkaus ei ole sitä, että kadottaa itsensä toisen vuoksi, vaan se on ”haaste yksilölliseen kypsymiseen”:

(- -) rakastavan on tultava itsessään joksikin, ei enempää eikä vähempää kuin maailmaksi, itsenään maailmaksi toista varten; siinä juuri on haasteen ja vastuun suuruus.”

Yhtä viisain sanoin Rilke kuvaa surua ja vaikeita kokemuksia. Hän ihmettelee, miksi pitäisi sulkea suru ja ikävä pois luotaan – miksi ei voisi pikemminkin kysyä, mitä nuo vaikeat asiat tahtovat meidän parhaaksemme, ”mistä ne tulevat ja minne niillä on matka”. Nämä sanat olen nuorena esikoiskirjailijana alleviivannut lyijykynällä, kuten niin monet muutkin lauseet Rilken kuolemattomista kirjeistä:

(- -) antakaa elämän kulkea. Uskokaa pois; se on oikeassa, tapahtui mitä tahansa.”

Kommentit
    • 1.1

      tainalatvala sanoo

      Kiitos, Helmi! Tuosta Rilken kirjekokoelmasta oli mukava kirjoittaa, se on niin hieno ja viisas kirja.
      Ja ihanaa kuulla, jos blogi on mun näköinen – sellainen olo mullakin on 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *