Yön ritarin paluusta

Lukemattomat aiheesta
tehdyt elokuvat, sarjakuvat ja televisiosarjat ovat osoittaneet Batmanin olevan
käyttökelpoinen hahmo. Lepakkomiehen monitulkintaisen persoonallisuuden
mahdollisuuksista kertoo jo se, että hänet on kuvattu sekä muita pyyteettömästi
auttavaksi sankariksi että järkensä menettäneeksi väkivaltaiseksi mieheksi.
Uudessa Yön ritarin paluussa päädytään tulkintaan, jonka mukaan Batman on hyväsydäminen,
mutta yksinäisyytensä kanssa kärvistelevä tavallinen tyyppi.
Batmanin kotikaupunki
Gotham City toimii nykymaailman vertauskuvana. Se on likainen miljoonakaupunki,
jossa asuu paljon huonoja ja muutamia hyviä ihmisiä. Yhdysvaltalaiskaupungin
kerta toisensa jälkeen hullujen suurrikollisten hyökkäyksiltä pelastavalle
Batmanille yritetään turhaan vakuuttaa, ettei syntinen Gotham City ole säilyttämisen
arvoinen. Yön ritarin paluun perimmäisenä ajatuksena
on, että vaikka kaikki maailman asukkaat Batman mukaan lukien ovat
korruptoituneita, niin itseään etsivä Lepakkomies löytää silti sisimmästään uskoa ihmiskunnan
parempaan huomiseen.
Vaivaannuttavaa kyllä
synnit kuitataan amerikkalaiseen tyyliin kunnon verilöylyllä. Yön ritarin paluu
on alusta loppuun yhtä typerää pauketta. Elokuva kestää melkein kolme tuntia,
mutta pitkien toimintakohtausten takia se ei onnistu solmimaan yhteen henkilöiden välisiä lankoja. Batmanin, kasvonhoito-ongelmista kärsivän päävihollisen
Banen, Robiniksi paljastuvan nuoren poliisin, poliisipäällikkö Gordonin ja
Kissanaisen lisäksi valkokankaalla pyörii niin monia hahmoja, ettei niitä kaikkia
kyetä käymään läpi tyydyttävällä tavalla. Lopulta kaikille muille paitsi
Batmanille on tarjolla yhdentekevän statistin rooli. Yön ritarin paluu tökkii
dialogin ja tapahtumien eteenpäin viemisen puolesta. Juorutekniikan käytön lisäksi tekijät ovat leikanneet ylipitkiä kohtauksia niin railakkaasti, että tarinaa päästään
jatkamaan vain epäloogisten yhteensattumien kautta, kuten jonkun henkilöistä
osuessa sattumalta oikealle paikalle.
Banen ja hänen joukkojensa
juoni Gotham Cityn tuhoamiseksi on 1980-luvun klassisten toimintaelokuvien
tyyliin naurettavan monimutkainen. Sitä on turha selittää tässä kokonaan, mutta
pääajatuksena on syntisen kaupungin räjäyttäminen ydinpommilla.
Mielenkiintoista kyllä ökyrikkaan Bruce Waynen yhtiö on jälleen aiheuttanut Gotham
Cityn vaikeudet kehittämällä vetyä käyttävän voimakkaan vaihtoehtoisen energialähteen.
Se on helppo muuttaa tuhoisaksi ydinlataukseksi. Waynen yhtiö on vastuussa
Gotham Cityn useimmista rakennusprojekteista, mutta sen sinisilmäisyys tekee samalla kaupungin asukkaiden rauhallisen elämän mahdottomaksi.
Kaikeksi onneksi Bruce
Wayne sattuu olemaan Batman. Juonen kannalta olennaiset henkilöt osaavat yhdistää
henkilöt toisiinsa, mutta muille yhteyden huomaaminen tuntuu olevan ylittämättömän
vaikeaa. Waynen yhtiö omistaa todennäköisesti suurimman osan tiedotusvälineistä,
mutta Batmaneissa ei ole vieläkään onnistuttu selittämään sitä, miksi Waynen
ulkopuolisesta ilmiselvältä vaikuttava salaisuus on pysynyt niin pitkään
piilossa.
Yön ritarin paluussa korostetaan, että kuka tahansa voi halutessaan
olla Batman. Tämä palauttaa mieleen Charles Bronsonin tähdittämät klassiset Death
Wish
-elokuvat. Niissä korostettiin lain omiin käsiinsä ottavan yksinäisen
kostajan tarpeellisuutta maailmassa, jossa armeija ja poliisi ovat menettäneet
kykynsä hallita rikollisia. Aihetta käsiteltiin aiemmin muun muassa Sergio
Leonen lännenelokuvissa ja Dirty Harryissa. Yön ritarin paluun
osoittaa keskinkertaiseksi ennen kaikkea se, ettei se ota tarpeeksi
kantaa tämän kaltaisiin moraalisiin kysymyksiin, vaan keskittyy suoraviivaiseen
Hollywood-toimintaan. Juuri Batmanin arvelluttavuus tekee hahmosta niin
kiinnostavan. Christopher Nolanin hiljattaista Lepakkomies-elokuvien trilogiaa on kummallista kyllä ylistetty taiteellisesta näkökulmasta, vaikk ne ovatkin vain asiansa osaavien näyttelijöiden tuottamaa perusviihdettä.
Nolan on maininnut
haluavansa jatkossa tehdä aiempiin töihinsä kuuluvien Followingin ja Mementon
kaltaisia pienemmän budjetin taide-elokuvia. Ikävä vain, ettei Nolan
vaikuta olevan maailmanluokan ohjaaja. Hänen tähänastiset elokuvansa ovat Yön
ritarin paluun
kaltaisia viihdyttäviä kertakokemuksia, joiden pariin ei viitsi palata. Nolanin kaksi viimeisintä ohjausta Inception ja
Yön ritarin paluu ovat komeilla kuorilla varustettuja spektaakkeleita,
joista ei jää tarkemmassa tarkastelussa mitään käteen. Ne sisältävät useimpien
katsojien kaipaamaa sirkushuvia.
Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *