Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008 – Obama.

Yhdysvallat valitsi seuraavaksi presidentikseen Barack Obaman. Obaman voitto oli odotettu ja toivottu. Olihan hän selvästi paras loppusuoralla olleista ehdokkaista. Uusi presidentti on 47-vuotias, ei siis poliitikoksi mikään vanha mies. Hänessä on samantyylistä karismaa kuin nuorimpana presidentiksi äänestetyssä John F. Kennedyssä, joka oli vuonna 1961 Valkoiseen taloon astuessaan 43-vuotias.

John McCainista olisi voittonsa myötä tullut Yhdysvaltain historian vanhin virkaan astunut presidentti. Onneksi näin ei käynyt. Se antaa toivoa paremmasta, ja siitä kuuluisasta muutoksesta, josta Obama on väsymättä kampanjassaan toitottanut.

Nyt on kuitenkin aika käydä sanoista tekoihin. Uudella presidentillä ja varapresidentti Joe Bidenillä on edessään valtava urakka. Laakereille ei sovi jäädä lepäämään, sillä juuri Bush nuoremman passiivisuus johti Yhdysvallat sen nykyiseen alennustilaan. Parannettavaa on, kuten edellisessä viestissäni maitsin, ainakin sisä- ja ulkopolitiikassa, sekä taloudessa. Obama mainitsikin voittopuheessaan osuvasti, ettei yksi virkakausi tule riittämään kuin työn aloittamiseen.

Vaikka Obama on poliitikkona innostava, en kuitenkaan usko hänen johtavan Yhdysvaltoja radikaalisti uusiin suuntiin. Hänen tekemänsä muutokset tulevat todennäköisesti pysymään pieninä; Yhdysvallat tulee jatkamaan sotatoimiaan Irakissa ja Afganistanissa, mutta pienimuotoisemmin. Asiat muuttuvat parempaan suuntaan, mutta hitaasti. Talouskriisi saadaan toivottavasti sentään kuriin välittömillä, markkinoita vakauttavilla toimilla. Näin aluksi tärkeintä olisi kuitenkin saada pahasti jakautunut Yhdysvaltain valtio yhden asian taakse. Nyt se näyttää toteutuvan.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *