Ville-Juhani Sutisen esseistä

Kansi

Ville-Juhani Sutisen (s. 1980) esseekokoelma Taikuri joka sai yleisönsä katoamaan on kovaa kamaa. Se on pitkästä aikaa sellainen vyörytys, joka sai allekirjoittaneenkin keskittymiskyvyn pysymään korkealla. Savukeidas-kustantamon kirjoja lukiessa vaaditaan ylipäätään normaalia korkeampaa vaivannäköä, koska kirjat eivät esineinä ole mitään huipputasoa. Kirjat ovat monesti liian pieniä ja niiden teksti on liian lähellä reunoja. Niinpä sormet ovat kovilla etenkin Sutisen teoksen kaltaisten paksujen kirjojen kohdalla.

Vaivannäkö kuitenkin kannattaa. Savukeitaan viime vuosina julkaisemat esseekokoelmat ovat olleet poikkeuksetta laadukkaita, eikä Taikuri joka sai yleisönsä katoamaan ole poikkeus. Sutinen lyttää nyky-yhteiskunnan sen verran nautittavin sanankääntein, että pahinkin kyynikko saa tekstistä ajattelun- ja naurunaihetta. Loppua kohden kirjassa on tyhjäkäyntiä, mutta etenkin alun matkakertomukset Ukrainasta, Valko-Venäjältä ja Iso-Britanniasta ovat vaikuttavia.

Kaikkein parasta kirjassa on kuitenkin matkakuvauksia seuraava essee, joka käsittelee maailman muuttumista fiktioksi ja sen erästä oire-ilmiötä, kouluampumisia. Sutinen vetää oikeista langoista. Esseen lopussa oleva vertaus on erittäin osuva:

”Michael Haneken elokuvassa Funny Games spektaakkelinjälkeisen aikakauden murhan simulaatioluonne tulee täydellisesti esiin. Kaksi nuorta, joilla ei yksinkertaisesti ole parempaakaan tekemistä, kiduttaa henkisesti ja fyysisesti hyvinvointiyhteiskunnan laimeimpia poolopaitaisia veneilijöitä ja lopulta tappaa heidät, koska nuorukaiset haluavat tiedostamattaan tuoda ilmi kulttuurin sairauden.”

Juuri niin. Kyseisestä elokuvasta ei tosin selviä, ovatko nuorukaiset liikkeellä tietoisina vai tiedostamattaan. Heidän motiivejaan ei selvitetä. Sekin voidaan nähdä Haneken kommenttina kulttuurin tilaan: järjettömillä väkivallanteoilla ei nykyään välttämättä ole motiivia. ”Motiivina” voi olla pelkästään se, ettei yksinkertaisesti osaa sopeutua nyky-yhteiskunnassa vallitseviin arvoihin (eli hyväksyä niitä).

On harmi, ettei Sutinen käsittele Haneken elokuvaa enempää. Funny Gamesissa ja ylipäätään ohjaajan koko tuotannossa on mielestäni avain koko kulttuurin pahoinvoinnille. Haneken elokuvat eivät ole pelkkä kommentti tai oire, vaan totuus. Sutinen mainitsee Funny Gamesin esseessään ohimennen, mutta se kiteyttää koko Taikuri joka sai yleisönsä katoamaan -esseekokoelman keskeisimmät teemat, ”simulaation” ja hyökkäyksen länsimaista ”pahoinvointiyhteiskuntaa” vastaan.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *