Vilja-Tuulia Huotarinen ja Ville Hytönen (toim.): Poetiikkaa II

Poetiikkojen poetiikkaa

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Ville Hytönen (toim.): Poetiikkaa II, esseitä, Savukeidas 2009

Nykyään vaikuttaa olevan valloillaan käsitys, että runoilijoiden pitää puhua runouskäsityksestään. Mitä kovempaan ääneen puhuu, sen parempi. Kokeellisen runouden esiinmarssi on aiheuttanut sen, että niin kokeelliset kuin ei-kokeelliset runoilijatkin kokevat tarvetta puolustaa omaa kirjoitustapaansa ja hyökätä toisia vastaan. Järkevät keskustelut ovat harvassa. ”Juupas, eipäs” -tyyppiset keskustelut ovat yleisiä kotimaisessa nykyrunoudessa.

Vilja-Tuulia Huotarisen (s. 1977) ja Ville Hytösen (s. 1983) toimittama Poetiikkaa II vastaa runouskeskustelun kasvavaan kysyntään. Edellinen, vuonna 2007 julkaistu ensimmäinen Poetiikkaa-teos otettiin avosylin vastaan. Nykyiset kädenväännöt eri runokäsitysten välillä olivat tuolloin vasta alkamassa. Ensimmäistä kirjaa luettiin myös kompaktin kokonsa ansiosta. Poissa olivat raskassoutuiset jaarittelut, tilalla tiivistetyt esseet. Poetiikkaa II jatkaa samalla hyväksi havaitulla linjalla. Pienikokoisella kirjalla on mittaa vain vähän reilut sata sivua.

Poetiikkaa II:n lyhyessä esipuheessa sanotaan, että kirja on tasapuolinen. Se ei pyri tuomitsemaan tai puolustelemaan ketään. Tällä kertaa runouskäsityksiään esittelevät Anna Halmkrona (1972-2009), Vilja Tuulia Huotarinen, Riina Katajavuori (s. 1968), Karri Kokko (s. 1955), Ville-Juhani Sutinen (s. 1980) ja Jouni Tossavainen (s. 1958). Kattaus on erikoinen, sillä kirjoittajista Halmkrona on Ville Hytösen keksimä hahmo ja Sutinen ilmoittaa omassa esseessään lopettavansa runojen kirjoittamisen.

Tekstien pääpaino on romantiikalla. Halmkrona, Huotarinen ja Katajavuori haikailevat perinteisemmän lyriikan perään. Sutinen julistaa runojen rustaamisen olevan turhaa. Kokko haluaa puolestaan häivyttää tekijän ja luoda Andy Warholin valmistaideteosten tyyppisiä kirjoja. Tossavaisen puheenvuoro on puolestaan pitkä, laidasta laitaan polveileva runo.

Poetiikkaa II tuntuu vanhan kertaukselta. Se ei pysty tuomaan runouskeskusteluun mitään olennaista uutta, olihan alkuperäisen Poetiikkaa-kirjan asettama rima varsin korkealla. On tietysti kiinnostavaa lukea runoilijoiden kirjoja ja vertailla niiden sisältöä tässä kirjassa esitettyihin argumentteihin. Totuus kuitenkin on, että runoa ei pidä teorioida tyhjäksi. Tärkein löytyy tekstistä.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi(at)gmail.com

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *