Verenvuodatuksesta

On synti ja häpeä, jos Kaijamari Sivill ei saa kääntäjäpalkintoa Cormac
McCarthyn Blood Meridian -romaanin (1985) tuoreesta suomennoksesta. McCarthyn
Tien aiemmin suomentanut Sivill tavoittaa uudessa Veren ääriin -käännöksessä
erinomaisesti amerikkalaiskirjailijan lakonisen ja riisutun kielen. Julkaisun
myötä meikäläiset lukijat pääsevät viimein tutustumaan tähän yhteen viime
vuosisadan merkittävimmistä romaaneista, joka vilahtelee amerikkalaisten kriitikoiden mielellään kokoamilla top-listoilla.
McCarthy kiteyttää proosansa olennaiseen. Hänen kielensä tuo jossain määrin
mieleen Ernest Hemigwayn, mutta McCarthy suosii toisinaan Hemingwayta maalailevampia
ja pidempiä lauseita. Sivill on tavoittanut erityisen hyvin McCarthyn kielen rytmin: ”Kärryt kuivuvat niin että niiden kulku oli
keikkuvaa kuin koiran lönkytys ja hiekka hiersi niitä olemattomiin. Pyörät
kutistuivat ja puolat lonksuivat navassa ja kalahtelivat kuin niisivarret ja
illalla he kiilasivat uriin apupuolia ja sitoivat ne vihreillä nahkasuikaleilla
ja löivät kiiloja pyörän raudoituksen ja auringossa halkeilleen kehän väliin.”
(s. 59) Kääntäjä saa olla tällaisen proosan kanssa kieli keskellä suuta, mutta
Sivill suoriutuu vaativasta tehtävästään lähes puhtain paperein. Täydellisyyttä hipovassa
suomennoksessa on muutamia kirjoitusvirheitä ja kohtia, joissa sanajärjestystä
olisi pitänyt muuttaa, mutta kyseessä on silti kääntäjältä melkoinen suoritus.

Veren ääriin sai ilmestyessään 1980-luvulla epäröivän vastaanoton. Yhdysvaltalaiset
kriitikot kiittivät romaanin taiteellisia ansioita, mutta vieroksuivat kirjan lähes
joka sivulla esiintyvää runsasta väkivaltaa. Sama päti lukijoihin. Veren ääriin
saavutti nykyisen kunnioituksensa vasta myöhemmin. Esimerkiksi tunnettu
kirjallisuuskriitikko ja -tutkija Harold Bloom on ylistänyt McCarthyn teosta ”täydelliseksi
lännenromaaniksi” todeten kuitenkin samaan hengenvetoon pitäneensä sen
raakuutta mauttomana ja jättäneensä romaanin muutaman kerran kesken.
Päänahkoja Meksikon ja Yhdysvaltojen rajaseudulla metsästäneen historiallisen
Glantonin jengin edesottamuksia seuraava kirja on kieltämättä erittäin
brutaali. Veren ääriin on kuitenkin erinomainen osoitus siitä, että lähes mistä tahansa, myös
äärimmäisestä väkivallasta, pystyy tekemään vaikuttavaa taidetta. McCarthy ei mässäile
verenvuodatuksella samaan tapaan kuin esimerkiksi viihteellinen elokuvaohjaaja Quentin
Tarantino, vaan kuvaa sitä kuin mitä tahansa arkipäiväistä asiaa. Romaanissa
kerrotaan amerikkalaisten, intiaanien ja meksikolaisten raa’asta keskinäisestä selviytymistaistelusta,
jossa häikäilemättömimmät ja onnekkaimmat jäävät henkiin. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun jälkimmäiselle
puoliskolle ennen kunnollisen valtiojärjestyksen perustamista. Lainsuojattomien kansoittamassa maailmassa ihmisen elämä ei välttämättä ollut edes muutaman kolikon arvoinen.
McCarthyn romaanissa seurataan nimetöntä tenneseeläistä poikaa, joka lähtee kotoaan
Texasista ajautuen Meksikoon raakalaismaisen John Joel Glantonin alaisuuteen
metsästämään intiaanien päänahkoja. Hulluuteen ajautuvaan palkkionmetsästäseurueeseen
kuuluu koko joukko kiinnostavia hahmoja. Heistä mieleenpainuvin on salaperäinen
tuomari Holden, jota kuvaillaan suurikokoiseksi, erittäin raa’aksi ja poikkeuksellisen älykkääksi
mieheksi. McCarthy mainitsee useaan otteeseen, ettei tuomarilla ole ruumiissaan
lainkaan karvoja, mutta ei selitä tätä yksityiskohtaa millään tavalla. Kirjailija ei myöskään antanut Veren ääriin -teoksen tiimoilta haastatteluja, joten Holdenin hahmon ja kirjan tapahtumien
tulkinta jätetään lukijoiden vastuulle.
Tuomarin magneettinen persoonallisuus tekee hänestä vastavoiman väkivaltaan
osallistuvalle mutta muuten lähinnä hiljaa pysyvälle päähahmolle. Päänahkojen
kerääjät seuraavat tuomarin toimintaa, johon kuuluu muun muassa pedofiliaa ja
satunnaista väkivaltaa, äärimmäisen kiinnostuneina. Holdenin suusta kuullaan myös
eräs romaanin kantavista teemoista, eli väkivalta ihmisluonnon määrittäjänä. Pääasiassa
autiomaahan sijoittuvassa romaanissa karuus toimii elämän vertauskuvana: ”Ihminen
etsii omaa kohtaloaan eikä kenenkään muun, tuomari sanoi. Tahtoi eli ei. Jos
joku saisi selvitettyä oman kohtalonsa ja sen tähden valitsisi toisen tien, hän
tulisi samana määrättynä hetkenä samaan tilintekoon, sillä jokaisen ihmisen
kohtalo on hänen oman maailmansa kokoinen ja sisältää myös kaikki
vastakohtansa. Autiomaa, jossa niin moni on sortunut, on lavea ja vaatii sydämen
suuruutta mutta on lopulta aivan tyhjä. Se on kova, se on karu. Sen luonto on
kiveä.” (s. 389)
Alkuperäiskansojen edustajien ruumiiden päälle perustetun Yhdysvaltojen kasvukivuista kertova Veren ääriin
on merkillinen merkkiteos, johon tutustuminen on tärkeää. Romaanin lukemalla
ymmärtää, että monien nykyamerikkalaisten dynaamisuus ja positiivisuus juontavat
juurensa maan väkivaltaiseen historiaan. Yritteliäät yhdysvaltalaiset haluavat katsoa ennen kaikkea eteenpäin. Lukija saa nautintoa
McCarthyn täsmällisestä kielestä. Veren ääriin -romaanin kauniin, tarkan ja
hyvin suomennetun ilmaisun voisi ottaa esikuvaksi niille meikäläisille kirjailijoille, joiden ajatukset ja lauseet jäävät puolitiehen.
Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Käsittääkseni Bloom ei pitänyt BM:n väkivaltaa mauttomana, vaan sen verran vaikuttavana ja järkyttävänä, että ei kyennyt lukemaan kirjaa loppuun kahdella ensimmäisellä yrityksellä.

    Joka tapauksessa, Moby Dickin ja Karamazovien rinnalla, ehkä kaikkien aikojen kovin romaani.

  2. 2

    sanoo

    Näin on. Myöhempinä vuosikymmeninä Veren ääriin -romaania on onneksi pystytty lukemaan ja tutkimaan kaikin puolin objektiivisemmin. Raakuuteen liittyvä vouhotus on jäänyt taka-alalle.

  3. 3

    Kaijamari sanoo

    Suuret kiitokset suomentajalta. On tietysti mukavaa lukea kehuja, mutta etenkin on suurenmoista lukea kirja-arvio, jossa suomennosta kommentoidaan ja se otetaan huomioon tärkeänä osana koko (suomenkielistä) teosta eikä sitä mainita vain pakollisena loppukaneettina. Hienoa, kiitos.

  4. 4

    sanoo

    Uskaltauduin kehujesi perusteella tämän suomennoksen pariin. Vasta alkumetreillä, mutta käännös tosiaan toimii. Border Trilogyn ja pari muuta englanniksi lukeneena olin vähän skeptinen suomentamisen suhteen, mutta samankaltainen tunnelma kyllä välittyy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *