Valkoisen baletin johdanto

Esipuhe tietokirjasta Valkoinen baletti: kirjoituksia Real Madridista (Arktinen Banaani 2014).

Johdanto

Rakastuin Real Madridiin lopullisesti sen voitettua keväällä 2000 Mestarien liigan. Muistan hyvin sen monelle penkkiurheilijalle tutun onnellisuuden tunteen, kun Raúl, eräs seuran pidetyimmistä ja tunnetuimmista pelaajista, sai Valenciaa vastaan pelatussa loppuottelussa pallon omalla alueella, juoksi koko kentän läpi, harhautti peittämään tulleen maalivahdin Santiago Cañizaresin ja sijoitti pallon verkkoon. Viihdyttävä peli ratkesi viimeistään tähän Real Madridin kolmanteen maaliin. Se voitti 3-0 ja juhli historiansa kahdeksatta suurta kansainvälistä voittoa.

Kauden 1999–2000 Mestarien liigan välieräjoukkueista peräti kolme tuli Espanjasta. Finalistien lisäksi neljän parhaan joukkoon selvisivät Katalonian itsehallintoalueen FC Barcelona ja Baijerin osavaltion Bayern München. Välierä- ja loppuotteluseurojen kotipaikkoja tarkastellessa oli selvää, että Espanjassa pelattiin Euroopan parasta jalkapalloa. Punakeltaisen maan ylivoima on hiljattain jälleen korostunut, kun FC Barcelona on hallinnut seurajoukkueviheriöitä ja Espanjan maajoukkue on voittanut vuoden 2012 MM-turnauksen lisäksi kaksi viimeisintä Euroopan mestaruutta.

Espanjalaiset pelaavat tämän hetken tehokkainta jalkapalloa. Maan pääsarja Liga BBVA, toiselta nimeltään La Liga, on pitkään nauttinut Euroopan viihdyttävimmän jalkapallosarjan maineesta. Se kärsii taloudellisista vaikeuksista, mutta pitää puoliaan rahakkaampia kilpailuja, kuten
Englannin ja Saksan liigoja, vastaan. Missä muussa suositussa sarjassa peli joudutaan keskeyttämään, kun linjamies saa päähänsä verta vuotavan haavan virheellisestä liputuksesta suuttuneen katsojan heittämästä sateenvarjosta? Tai missä muualla kaksi suosituinta seuraa vihaavat toisiaan niin, että niiden kohtaamisesta puhutaan kuukausia? Jalkapallon ystävät eivät turhaan käytä sanontaa, jonka mukaan jokin on mahdollista ”vain Espanjassa”.

La Ligan kiinnostavuus perustuu espanjalaisten jatkuvaan riitelyyn. Diktaattori Francisco Francon (vallassa 1939–1975) kuoltua voimaan tullut vuoden 1978 perustuslaki jakaa maan seitsemääntoista comunidad autónomaan (itsehallintoalueeseen) ja viiteenkymmeneen provinciaan (maakuntaan). Ensimmäiset ovat jälkimmäisiä tärkeämpiä. Itsehallintoalueilla on omat lippunsa ja kansanäänestyksellä valittavat parlamenttinsa. Baskimaalla, Galicialla ja Katalonialla on lisäksi kielensä (tai murteensa, jos asiaa kysytään madridilaisilta). Huomattavasti alueittain vaihteleva valta lisää kahnausta erojaan mielellään korostavien paikkojen välillä. Erityisen epäsuosittua on Madridissa toimivan keskushallinnon valvoma ja tiukkana pidetty verotus.

Espanja on kokenut monia mullistuksia, mutta itsehallintoalueiden, kaupunkien, kylien ja maakuntien nurkkakuntainen riitely on pysyvää. Maan jalkapalloseurat käyttävät laajemmasta itsemääräämisoikeudesta tai täydellisestä itsenäistymisestä kiinnostuneiden ihmisten intohimoja lisätäkseen niihin kohdistuvaa kiinnostusta. Espanjalaisten luontainen kiihkeys tuo soppaan oman mausteensa. Poliittiset erimielisyydet lisäävät otteluiden kiinnostavuutta. Baskimaan Athletic Bilbao ja Katalonian FC Barcelona vetävät puoleensa alueittensa kansallismielisimpiä kannattajia, kun Real Madrid viehättää nykyisen järjestelmän säilyttämisestä kiinnostuneita. Kiihkeän Andalusian ja melankolisen Galician itsehallintoalueiden ihmiset ovat luonteiltaan kaukana
toisistaan, eivätkä erot voi olla näkymättä espanjalaisten rakastamalla jalkapallokentällä.

Kapitalistinen kilpavarustelu on valitettavasti johtanut siihen, että Espanjan kahden ylivoimaisesti kannatetuimman joukkueen, FC Barcelonan ja Real Madridin, etumatka lähimpiin kilpailijoihin on kasvanut liian suureksi. Mestaruus on Espanjassa kahden kauppa, mutta toisaalta niin on ollut jo viimeistään 1950-luvulta lähtien. FC Barcelona ja Real Madrid ovat rohmunneet suurimman osan jaossa olleista pokaaleista. Seurojen tarina on niiden jatkuvan menestyksen takia mielenkiintoinen.

Tämä kirja kertoo Real Madridista, mutta siinä käsitellään myös tärkeitä historiallisia tapahtumia ja muita espanjalaisia seuroja. Ymmärsin teosta valmistellessani, että Espanjassa yhteiskunnalliset asiat liittyvät erottamattomasti urheiluun. Käsittelen tästä syystä seikkaperäisesti tiettyjä poliittisia ajanjaksoja, kuten Espanjaa lähes neljän vuosikymmenen ajan hallinneen ja Real Madridin johdon kanssa hyvää pataa olleen Francon vuosia.

Suurin haaste oli lähdemateriaalin kapeus. Enemmistö espanjankielisistä seuroja käsittelevistä kirjoista oli joko seurojen itsensä tilaamia, eli puolueellisia, tai huonosti taustoitettuja. Keskityin siksi helpommin tarkistettaviin englannin- ja suomenkielisiin lähteisiin. Erityisen hyödyllisiä olivat John Hooperin sosiologinen The New Spaniards, David Goldblattin mammuttimainen The Ball is Round: Global History of Football ja Phil Ballin kaksi espanjalaista jalkapalloa käsittelevää kirjaa.

Valkoinen baletti: kirjoituksia Real Madridista on aiheen ensimmäinen yleisesitys suomeksi. Näkökulmani on jossain määrin puolueellinen. Olen madridista (Real Madridin kannattaja), joten tapahtumia käsitellään fanin näkökulmasta. Athletic Bilbaon, Atlético Madridin, FC Barcelonan ja Välimeren maan muiden seurojen kannattajat ovat väitteistä tuskin samaa mieltä. En kuitenkaan vääristele tosiasioita. Syvemmästä tietämyksestä kiinnostuneiden tulee tutustua lopun lähteisiin.

Kiitän kollegaani Mika Wickströmiä hänen avustaan teoksen parissa, mutta vastaan tekstiin jääneistä virheistä itse. Toivotan lukijoille antoisia hetkiä tämän viihdyttävää jalkapallomaata ja maailman suurinta jalkapalloseuraa käsittelevän kirjan parissa.

Helsingissä keväällä 2014
Esa Mäkijärvi

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *