Tuukka Hämäläisen kirjasta Moottorit

Kansi

”Käynnistäkää moottorit”, lauletaan CMX:n kappaleessa Sivu Paholaisen päiväkirjasta. Kyseisen laulu ja saman yhtyeen scifi-teemalevy Talvikuningas näkyvät selkeästi Tuukka Hämäläisen (s. 1987) avaruusrunoelmassa Moottorit. Kaikissa on samaa lopun tunnelmaa, samaa suurta tarinallisuutta.

Moottorit kertoo lähitulevaisuudesta, jossa vähälukuinen ihmiskunta elää koneiden ja rappion maailmassa. Runoelma on marinoitu paitsi CMX:llä, niin myös scifi-kirjallisuudella ja televisiosarjoilla Babylon 5 sekä Battlestar Galactica. Melko vaikeaselkoista kirjaa avaa loppuun lisätty selitysosio.

Kiitosta Hämäläisen esikoisteos ansaitsee aiheestaan. On hienoa, että joku jaksaa kirjoittaa yhtenäistä, eeppistä tarinaa tässä fragmenttien ja eteerisen tunnelmoinnin maailmassa. Olkoonkin, että moniäänisyys tekee Moottorit-kirjastakin katkelmallisen. Kuvattu kokonaismaailma on kuitenkin vähintään Talvikuningas-esikuvansa veroinen. On kiinnostavaa lukea hyvän tarinan sisältävää kirjaa, joka ei avaudu helposti.

Toisaalta CMX:n levyllä esiintyvää toista todellisuutta on mietitty enemmän. Kuten sanottu, Hämäläinen sortuu välillä vaikeaselkoisuuteen. Niinpä scifiä harrastamattomat tuskin saavat Moottorit-teoksesta paljoa irti. Eipä silti, lajityypin ystäville kirja on herkkua.

Muuta:

Kirja kustantamon sivuilla

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *