Tornitalosta

J.G. Ballardin (1930–2009) vuoden
1975 romaani Tornitalo on tekijänsä monen muun kirjan tavoin ajankohtainen. Omavaraista,
suljettua ja nopeasti tuhoutuvaa rikkaiden yhteisöä kuvaavan Tornitalon voi
huomata olleen aikaansa edellä muun muassa siitä, että sen tapahtumapaikan
kaltaisia huippumoderneja kerrostaloja putkahtelee nykyään kaikkialle.
Kalleimmat niistä on suunniteltu sellaisiksi, ettei niiden asukkaiden ole pakko
poistua ulkomaailmaan.


Tornitalo
muistuttaa tekijänsä kahta aiempaa romaania, auto-onnettomuuksien
eroottisuudesta kertovaa häiritsevää Crashia (1973) ja Robinson Crusoe
-asetelman nykyhetkeen siirtävää Concrete Islandia (1974). Tässä länsimaista
elämänmenoa tarkasti käsittelevässä trilogiassa Ballard päätyy synkkään
toteamukseen, jonka mukaan nopea teknologinen kehitys on saanut ihmiset vieraantumaan
itsestään ja toisistaan. Eristäytyneisyys on nostettu arvoksi. Paremman ja
pidemmän elämän tavoittelu on hyvinvointiyhteiskunnissa kääntynyt Ballardin
mielestä itseään vastaan.


Tornitalo
on satiiri, mutta sen kuvaamat ikävät tapahtumat voisivat aivan hyvin
olla mahdollisia myös todellisuudessa. Kirjassa kaikilla mukavuuksilla
varustetun huippumodernin kerrostalon taloudellisesti hyvinvoivat ihmiset
joutuvat raakaan kahnaukseen. Teoksen kolmeen osaan jaetussa kuvitteellisessa
tornitalossa köyhimmät asuvat alimmissa ja rikkaimmat ylimmissä kerroksissa.
Luokkajako johtaa katkeruuteen ja yhteenottoihin. Varattomammat ärsyyntyvät sähkökatkosten
kaltaisista ongelmista ja alkavat syyttää niiden järjestämisestä huoneistaan
enemmän maksaneita asukkaita. Ihmiset alkavat muun muassa sabotoida toistensa
hissejä. Pian koko tornitalo on yhtä veristä taistelutannerta.

Tässä ja monissa Ballardin romaaneissa hyvä käytös on ohut kuori, jonka
yllättävät vastoinkäymiset hävittävät. Armeija ja poliisi eivät puutu muusta
kaupungista rakennustyömaalla erillään kohoavan tornitalon tapahtumiin, koska
rakennus on suunniteltu omavaraiseksi ja kaikki yhteydet ulkomaailmaan on
katkaistu. Välinpitämättömyys estää lisäksi ulkopuolisia kiinnittämästä
huomiota talossa ilmeneviin ongelmiin. Kukaan ei esimerkiksi tunnu välittävän
siitä, että tornitalon asukkaat jäävät yksi kerrallaan pois töistä ja
keskittyvät keskinäiseen tappeluun.


Tornitalo
kertoo siitä, kuinka me länsimaalaiset olemme menettäneet yhteyden
toisiimme. Siedämme toisiamme vain käyttäessämme toisiamme täyttääksemme
välittömät tarpeemme. Tämä luo otollisen kasvualustan väkivallalle. Ballardin
romaanissa verenvuodatus alkaa ensimmäisten ongelmien jälkeen ja pienimmänkin
tekosyyn tullessa.

Putte Wilhemsson vertaa tornitaloa koneeseen. Wilhemsson kirjoittaa Tornitalon Helsingin Sanomissa
ilmestyneessä arvostelussa: ”Ballard väittää, että perinteisen yhteisöllisyyden purkautuminen on
koneen logiikan tuote. Koneen kuoren sisältä on yhä vaikeampi käsittää, miten
toisten ihmisten asiat koskettaisivat itseä. Kyse ei ole niinkään täydellisen
turvan ihanteesta kuin uudesta rajojen kokemuksesta, joka sinänsä lietsoo
kärhämöintiä ja epäluuloa.” Myöhemmin arvostelija toteaa: “Tornitalossa huikea atavismin polku johtaa asukkaiden sotaisan
heimoutumisen kautta lapsenomaiseen estottomuuteen. Ballardin pilvenpiirtäjä on
suoranainen malli kaikesta siitä, mitä teknologia on saanut aikaan
mahdollistaakseen todella ”vapaan” psykopatologisen ilmaisun.”

Teknologisen kehityksen tarjoama
näennäinen vapaus osoittautuu Tornitalossa vankeudeksi. Ballardin tuotannosta
esseen kirjoittanut Theodore Dalrymple toteaa: “Väkivallan mahdollisuus
kasvaa, kun ihmiset asuvat lähellä toisiaan ja vailla tunnesiteitä. Tornitalon kaikki asukkaat ovat
hyväosaisia, mutta luokkasota puhkeaa silti ylemmän kerroksen kalliimmissa
huoneistoissa asuvien ja alempien kerrosten asukkaiden välillä. Tylsyys ja
yhteisten tavoitteiden puute aiheuttaa tuhoisaa vihamielisyyttä. Pelkkä
hyväosaisuus ei riitä.”

Ballardin näkemys on viiltävä. Hän ymmärtää nykyisen elämänmuotomme pelottavan
hauraaksi. Crash, The Concrete Island ja Tornitalo kuvaavat äärimmäisiä
tapahtumia, joilla on yhtymäkohtia tavalliseen elämään. Niiden henkilöt ovat
sisäisesti onttoja. Kirjoja yhdistää se, etteivät ne ole loistavasti
kirjoitettuja, mutta onnistuvat silti herättämään ajatuksia nykyisistä
kehityssuunnista.

Ballardia arvostetaan hänen kaukonäköisyytensä takia. Häntä pidetään täsmällisenä
ajattelijana ja muun muassa Martin Amis, Jean Baudrillard ja Fredrick Jameson
ovat ylistäneet Ballardin yhteiskunnallisia näkemyksiä. Brittikirjailijan romaanit,
kuten tässä merkinnässä käsitelty Tornitalo, ovat esseistisiä, ja tekijä
esittää niissä useimpien hahmojen kautta omia ajatuksiaan. Ballardin
ydinajatus on se, että olemme sulkeutuneet kuoriimme, ja ettei se voi olla
johtamatta Tornitalossa kuvattujen kaltaisiin pitkään muhineisiin ja nopeasti
alkaviin yhteenottoihin.

Ei kommentteja.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *