Sikareista (2)

Sikarin historia on kiinnostava ja rikas. Olli Alho ja Jari Ernrooth kirjoittavat teoksessa Sikari: aamusta yöhön, että Keski-Amerikassa ja
Etelä-Amerikassa eläneet intiaanit viljelivät ja käyttivät tupakkaa
ensimmäisinä. Tupakka oli tärkeä osa heidän arkeaan, kuten sanan etymologia osoittaa:
”Sikari-sana tuleekin todennäköisesti mayojen sanasta sik’ar, joka tarkoittaa
tupakan polttamista, siis tupakointia – joskin toiset uskovat siihen, että
sikarin kantana on espanjankielen sana cigarro, ’kääriä’, joka taas joidenkin
arvioiden mukaan on väännös mayojen sik’arista.” (s. 59)

Waraointiaanien suuret
henget tarvitsivat tupakansavua pitääkseen maailman pyörät pyörimässä. Heimon
poppamiesten piti polttaa valtavia pihkalla maustettuja sikareita. Jatkuva
polttaminen sai heidät vaipumaan transsin kaltaiseen tilaan, joka tunnetaan
varhaisista tupakoinnin kuvauksista. Epätietoisuus aiheutti pelkoa löydettyä
kasvia kohtaan. Vuonna 1493 Kristoffer Kolumbuksen tulkki Luis de Torres
pidätettiin Madridissa inkivisiittorien toimesta hänen poltettuaan sikaria.
Epäonninen Torres tuomittiin noituudesta kymmenen vuoden vankeuteen.

Eniten tupakkaa palvoivat
sik’ar-sanaa käyttäneet mayat. Heidän mytologiset henkilönsä ja henkensä olivat
kovia polttamaan. Mayat katsoivat tähdenlentojen olleen henkien sytyttämien
sikareiden hehkuvia tulia. Ukkonen syntyi jumaluuden lyötyä kahta kiveä
vastakkain. Salamat olivat kipinöitä ja pilvet sadejumalan sikarin savua.

Vastaavia tarinoita löytyy
muidenkin intiaaniheimojen parista. Eurooppalaiset kohtasivat tupakan Kolumbuksen
ja hänen retkikuntansa saavuttua nykyisen Karibian alueelle vuonna 1492.
Atlantin valtameren ensimmäisenä eurooppalaisena virallisesti ylittänyt
Kolumbus etsi Kiinaa, mutta löysi Amerikan ja tupakan. Tarkkasilmäinen tutkimusmatkailija
pani merkille, että alkuperäisasukkaat polttivat kummallista käsin valmistettua
kääröä, jossa maissinkuoreen oli kääritty tupakanlehtiä.

Retkikunta toi
tupakkakasvin mukanaan Eurooppaan. Siihen miellyttiin ensin Espanjassa ja
Portugalissa, myöhemmin myös Ranskassa, Italiassa ja muualla. Tapa levisi
ahkerasti liikkuneiden merimiesten mukana. 1500-luvun loppuun mennessä tupakka
paloi ympäri Eurooppaa. Sikareiden laajamittainen tuotanto käynnistyi noin sata
vuotta myöhemmin. Espanjan valtion tupakkamonopoli Tabacalera hallitsi pitkään
markkinoita. Asemasta kertoo se, että Sevillassa keksittiin 1700-luvun alussa
nykyisen sikarin perusmuotti, jossa se koostui kääreestä, sidoksesta ja
täytteestä. Espanjalaiset tekivät tällaisia sikareita ilmastoltaan ja
maaperältään tupakan viljelyyn otollisessa siirtomaassaan Kuubassa. Siellä
tehtiin ”havannalaisia”, herkullisia sikareita. Ne syrjäyttivät ajan saatossa
”sevillalaiset” ja muut historian eri vaiheissa parhaina pidetyt sikarit.

Kaikkiin kunnollisiin
tupakkatuotteisiin sisältyvä riippuvuutta aiheuttava nikotiini sai nimensä
Lissabonissa työskennelleeltä Ranskan lähettiläältä Jean Nicot’lta. Paikallinen
aatelinen kasvatti hovin puutarhassa tupakkaa yhdysvaltalaisista siemenistä ja
Nicot pyysi tältä tupakkaa kokkinsa vamman hoitoon. Kokin parannuttua Nicot
ryhtyi kasvattamaan tupakkaa omassa puutarhassaan. Hän joutui sairaiden
ahdistelemaksi heidän kerjätessään osaansa tästä ihmettä tehneestä kasvista.

1500-luvulla eläneen
Nicot’n ja hänen aikalaistensa käyttäytyminen kuvaa hyvin tupakkaan liittyneitä
harhaluuloja. Sitä pidettiin vuosisatoja hyvää tekevänä lääkekasvina.
Tupakointia yritettiin rajoittaa, mutta lähinnä siitä syystä, että sen
katsottiin kuuluvan huonoihin tapoihin. Lääketieteelliset perusteet tulivat
myöhemmin.

Sikaria pidetään ensimmäisenä tupakkatuotteena. Kummallista
kyllä, nuuska, piipputupakka ja purutupakka levisivät maailmalle paljon sitä
nopeammin. Amerikan alkuperäisasukkaat polttivat maissinlehtiin käärittyjen
varhaisten sikareiden lisäksi varreltaan kapeaa calumetia (rauhanpiippua). Eräät heimot pureskelivat miedon
huumaavan vaikutuksen antaneita tupakanlehtiä. Tavat levisivät tupakkakasvin
mukana Eurooppaan. Yleisimmin esitetty syy sikareiden suosion hitaalle kasvulle
on se, että niitä oli aluksi saatavilla Karibian pienellä alueella, eivätkä ne
kestäneet pitkää kuljettamista muualle maailmaan. Tämä käsitys on kuitenkin
virheellinen, koska sikareita olisi jo varhain voitu viljellä Euroopassa
Amerikasta tuoduista tupakansiemenistä, kuten tapahtui sittemmin 1700-luvulla.

Todennäköisin syy piipun ja purutupakan aikaiselle suosiolle oli silkka
sattuma. Muoti ei aina seuraa järkeä. Euroopassa sikari nousi suosioon vuonna
1816, kun sikareita alettiin valmistaa massatuotantona Ranskassa. Ne levisivät
nopeasti ja esimerkiksi vuoden 1908 aikana 150 000 työläistä valmisti 8,6
miljardia pikkusikaria Saksassa. Määrät ovat sittemmin laskeneet, mutta
Hollannissa, Saksassa ja Tanskassa tupakkateollisuus on edelleen tärkeä
taloudellinen toimija.

Eurooppalaiset sikarit
eivät nauti suurien tuotantomääriensä takia asiantuntijoiden arvostuksesta.
Monet niistä koostuvat kitkerän makuisista sekoituksista. Ne sisältävät ympäri
maailmaa tuotua ja yhteen sekoitettua tupakkaa. Parhaat sikarit tehdään
Karibian alueella, eritoten Dominikaanisessa tasavallassa, Kuubassa ja
Nicaraguassa, mutta myös El Salvadorissa ja Jamaikalla. Espanja esti
kohtuuttomilla veroilla ja muilla rajoituksilla pitkään siirtomaansa Kuuban
tupakkateollisuuden luonnollisen kehityksen, mutta 1700-luvulle tultaessa
kuubalaiset sikarit olivat jo valloittamassa maailmaa. Salakuljetus oli
yleistä, sillä kullanarvoista tupakkamonopoliaan suojellut Espanja peri
Kuubasta tuodusta tupakasta kauan kohtuutonta veroa. Vielä 1700-luvun lopulla
monopoli tuotti Madridille 70 miljoonaa kultarahaa ja mahdollisti Espanjan
pitkäkestoiset sotilaalliset seikkailut.

Seuraavalla vuosisadalla
syntyivät sikarimerkit. Havannassa rekisteröitiin Bernardino Rencurrel ja
Cabanas y Carbajol. Nykyään tunnetuista merkeistä Punch tuli kauppoihin vuonna
1840, Henry Upmann ja Partagas molemmat vuonna 1844. Kunnianhimoisesti nimetty
kuubalais-saksalainen El Rey del Mundo (maailman kuningas) tuli markkinoille
Euroopan hulluna vuotena 1848 ja William Shakespearen näytelmän mukaan nimetty
Romeo y Julieta kaksi vuotta myöhemmin. Suurinta osaa näistä merkeistä myydään
yhä. Sikaritehtaita perustettiin 1800-luvulla ympäri Kuubaa. Vuosisadan
puolivälissä syntyi erikoinen villitys, kun merkkihenkilöt tai sellaisiksi
pyrkivät halusivat kasvonsa sikareita kiertäneisiin koristeellisiin vöihin.
Suomessa muun muassa Carl Gustaf Emil Mannerheim ja Jean Sibelius saivat
seuraavalla vuosisadalla omat nimikkosikarinsa.

Kuuban sikarituotanto kärsi
poliittisista mullistuksista. Vuonna 1868 maassa alkoi ensimmäinen
itsenäisyystaistelu. Kuubalaiset sotivat Espanjaa vastaan kymmenen veristä
vuotta. Verenvuodatus johtui pitkälti sikareista, koska espanjalaiset halusivat
puristaa tärkeästä vientituotteesta kaiken irti. Vuonna 1878 kirjoitettu
rauhansopimus ei lopettanut levottomuuksia. Jotkut kapinalliset katsoivat
espanjalaisten tekemien myönnytysten olleen liian pieniä. Vallankumouksellinen
José Martí aloitti joukkoineen Kuuban toisen itsenäisyyssodan 1800-luvun
lopussa. Kytkös sikareihin oli tällä kertaa selvempi, kuten Eric Deschdot ja Philippe Morane kirjassaan Sikari kertovat: ”Kapinakäsky tuli
Havannaan tabaquero ja kenraali
Fernando Figueron Key Westissä käärimässä sikarissa. Sotaa käytiin tunnuksena
tupakka, jonka kukka muistutti runoilijoiden ja kuubalaisten patrioottien
mielestä kansallislipun yksinäistä tähteä – viisi sakaraa, valkoinen keskiosa
ja punainen reunus.” (s. 78)

Ruutitynnyri oli räjähtänyt
erään espanjalaisen kenraalin yritettyä palauttaa tupakkamonopolin Madridiin.
Martín kapinalliset voittivat sodan, mutta Yhdysvallat tuli väliin ja miehitti
Kuuban. Amerikkalaiset päättivät siitä lähtien pitkään Karibian saaren
asioista, kuten tupakan myynnistä. Tilanne muuttui vasta, kun Friedrich
Engelsin ja Karl Marxin sosialistisiin oppeihin mieltynyt Fidel Castro nousi
valtaan tammikuussa 1959. Demokraattina esiintynyt Castro paljastui
kommunistiksi. Hänen sotilaansa syrjäyttivät sissisodan jälkeen Kuuban johdosta
amerikkalaisten kanssa hyvää pataa olleen kenraali Fulgencio Batistan. Tuloerot
olivat Batistan aikana kasvaneet suuriksi ja Castro vannoi tekevänsä lopun
epätasaisesta tulojaosta. Vuosina 1959–2008 Kuubaa hallinneen Castron johdolla
maa muuttui kommunistiseksi valtioksi ja hyvinvointivaltiosta kehitysmaaksi.

Sikarit kärsivät Castron
kansallistettua ensi töikseen sikariteollisuuden ja hävitettyä tunnetut merkit.
Jäljelle jätettiin neljä sikaria, joiden levityksestä huolehti valtion monopoli
Cubatabaco. Havannalaisten laadun romahtaminen johti viennin vähenemiseen.
Katastrofista selvittiin viime hetkellä, kun sikariyhtiö Davidoffin omistaja
Zino Davidoff neuvoi Castroa pelastamaan sikarit. Kuluttajien tuntemien
merkkien ja vanhojen tuotantotapojen palauttaminen pelasti kuubalaiset sikarit
tuholta. Havannalaiset kärsivät laadullisista ongelmista vielä 1960-luvulla.
Vallankumous oli ajanut osan parhaista sikarintekijöistä maanpakoon, mutta pian
kaikki oli näennäisesti ennallaan. Castron hätäiset kansallistamiset johtivat
muuttoihin ja siihen, että ympäröivissä Karibian maissa toimii useita
samannimisiä sikareita tekeviä tehtaita. Kommunistit eivät kuitenkaan onnistuneet
tuhoamaan vuosisataisia perinteitä, vaan kuubalaisia sikareita pidetään
edelleen maailman parhaina.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *