Runoudesta

Blast-lehti

Julkaisin Blast #2 -blogissa kaikki tänään kirjoittamani runot. Runot ovat lyhyitä ja niitä on kaikkiaan viisikymmentä.

Pyrin aina kirjoittamaan kokonaisuuksia. Yleensä minulla on jokin yleisluontoinen ajatus tai aihe, jonka ympärillä pyrin kulloisissa runoissani liikkumaan. Tällä kertaa lähtölaukauksena toimi lainaus, jonka poimin Olli Sinivaaran Valonhetki-kokoelmasta. Lainaus on runojen alussa ja melkein kaikki sitä seuraavat runot ovat Sinivaaran inspiroimia.

Lainauksista innoitusta hakiessanikaan en kuitenkaan pyri kopioimaan tai kirjoittamaan pastisseja. Koen, että runoissani on oma ääni. Niillä on esikuvansa, mutta ne seisovat silti omilla jaloillaan.

Sinivaara kirjoittaa: ”Ei tämä sanominen koskaan kuihdu ja jää taakse, / sinun läsnäolosi sanominen, niin pienen ja mitäänsanomattoman onnen / ettei sitä / melkein ole.” On niin, että runojen kirjoittaminen on minulle pieni onni. Olen myös onnellinen siitä, että tämän onnen tavoittelu johtaa usein tuloksiin.

Pyrin kirjoittamaan aina kun minulla on aikaa. Aikaa puolestaan on yllättävän paljon ja usein, kunhan sen osaa itselleen suoda. Siksi onnellisia hetkiäkin on paljon. Olen onnellinen onnistuessani kirjoittamaan, siis siitäkin huolimatta vaikka tekstit eivät myöhemmin tarkasteltuna ole kummoisia.

En juurikaan valinnut Blast #2:een laittamiani runoja. Jossakin vaiheessa niitä kirjoittaessani päätin, että ne tulevat blogiin. Rykelmä voisi olla miltä tahansa päivältä. Sattui kuitenkin niin, että tämä oli hyvä päivä.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *