Roger Federeristä

Edesmenneeltä
David Foster Wallacelta julkaistiin juuri suomeksi kirjan verran esseitä.
Kyseessä on kulttuuriteko, sillä haastavasti ja monipuolisesti kirjoittanut Wallace on eräs viime vuosikymmenien tärkeimmistä amerikkalaisista
kirjailijoista. Seuraavat käännökset ovat jo toivottavasti suunnitteilla. Tommi
Melender ruoti blogissaan tuoreeltaan Hauskaa, mutta ei koskaan enää -nimisen suomennosvalikoiman
puutteita, mutta eräs tärkeä essee Melenderiltä jäi mainitsematta, nimittäin Wallacen kiinnostava kirjoitus tennispelaaja Roger Federeristä.

New York Timesissa vuonna 2006 julkaistu essee Roger Federer as Religious Experience
on hyvä esimerkki DFW-nimellä faniensa keskuudessa tunnetun kirjailijan
monipuolisista kiinnostuksen kohteista. Wallace vertaa tekstissään Federerin
otteiden seuraamista uskonnolliseen kokemukseen. Hän kuvailee käkikellojen
maasta tulevan urheilijan henkeäsalpaavia suorituksia ja nimittää niitä
Federer-hetkiksi:  ”Seuraat nuoren
sveitsiläisen pelaavan, kun leukasi loksahtaa lattiaan ja silmäsi laajentuvat. Ääntelehdit tuolloin tavalla, joka saa kumppanit tulemaan luoksesi toisista huoneista tarkistaakseen vointisi.”
Eräs ystäväni vahvisti tarinallaan Wallacen sanat todeksi. Hän kertoi
olleensa tyttöystävänsä kanssa lomalla ateenalaisessa hotellissa Federerin
voittaessa ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran Ranskan avoimet.
Mestaruuden varmistuttua ystäväni lankesi hotellihuoneen television edessä
polvilleen ja tuuletti tunteikkaasti. Huolestunut tyttöystävä riensi viereisestä huoneesta
kysymään Federer-hetkeä koko olemuksellaan eläneen kumppaninsa vointia.
Poikkeuksellisten lahjakkuuksien, olivat he sitten urheilijoita tai vaikkapa muusikkoja,
ympärille kerääntyy nykyään nopeasti joukko innokkaita seuraajia. He nostavat
suosikkinsa jalustalle. Intomieliset kannattajat sortuvat pian asiaan vihkiytymättömältä huvittavilta tuntuviin ylilyönteihin, kuten Bob
Dylanin laulujen sanoitusten vertaamiseen William Shakespearen kuolemattomiin värssyihin
tai Federerin pitämiseen tenniskenttien runoilijana.
Sorrun itsekin suosikkieni lyhytnäköiseen ja yksisilmäiseen jumaloitiin
esimerkiksi Bruce Springsteenin ja tämän merkinnän aiheena olevan Federerin
kohdalla. Katson väitteiden heidän poikkeuksellisuudestaan pitävän paikkansa,
mutta tietenkin vain jos keskitymme olennaiseen, eli heidän työhönsä. Kohtaamme
toisinaan ihmisiä, jotka ovat lahjakkaita valitsemassaan ammatissa, mutta todelliset
nerot ovat harvassa, nykyään huomattavasti harvemmassa kuin kehittymättömämmiksi
käsittämillämme aiemmilla vuosisadoilla. Ylikansoitetun maailmamme miljardeista
ihmisistä aniharva ansaitsee tulla kutsutuksi suureksi.
Voiko urheilija olla nero? Vastaaja on näkökannastaan riippuen tyypillisesti
joko jonkin lajin intohimoinen seuraaja tai koko nykyisen urheiluinstituution
katkera vastustaja. Wallace kirjoittaa: ”Kauneus ei ole kilpaurheilun
tavoite, mutta ihmisen kauneus ilmenee hyvin korkeatasoisessa urheilussa. Sitä
voi verrata suurin piirtein rohkeuden osoittamiseen sodassa.”
Wallace tarkentaa puhuvansa ”kineettisestä kauneudesta”, siitä miten
lihakset tekevät yhteistyötä saavuttaakseen taidokkaan suorituksen ja ottelun
voittamisen tavoitteen. Edelleen DFW kommentoi, että kilpaurheilussa ihminen pystyy
hyväksymään omaavansa hengestä erottamattoman ruumiin.
Roger Federer as Religious Experience -esseessä puhutaan Federerin pitkäaikaisesta
arkkivihollisesta Rafael Nadalista. Kestävyydeltään eläimellinen Nadal on
tyypillinen nykytennispelaaja, eli hän hallitsee vain muutaman asian hyvin siinä
missä Federerin kaltaiset mailataiteilijat pystyvät parhaimmillaan mihin tahansa. Wallace kertoo katsomon puolelle siirtymässä olevan Federerin ja
paraikaa pahasta loukkaantumisesta toipuvan Nadalin eroista:: ”Nadal, modernin
takakentän voimatenniksen huippuunsa kehittänyt mies, kohtaa nykyisen pelin
muuttaneen miehen, jonka monipuolisuus ja tarkkuus merkitsevät yhtä paljon kuin
hänen jalkaliikkeensä ja nopeutensa, mutta joka saattaa olla haavoittuvainen ja
pelätä espanjalaista vastustajaansa.”
Federer ja Nadal ovat pelanneet vuosien varrella useita ikimuistoisia pelejä.
Väkivahva mallorcalainen on voittanut suurimman osan kohtaamisista, mukaan
lukien vuoden 2008 Wimbledonin turnauksen eeppisen viisieräisen loppuottelun,
joka kesti jännittävien käänteiden jälkeen lähemmäs viisi tuntia.
Roger Federer as Religious Experience -esseessä yritetään määritellä Federerin neroutta:
”Huippu-urheilijan kauneutta on lähes mahdotonta kuvailla täsmällisesti. Tai
kutsua esiin. Federerin kämmenlyönti on suuri elastinen ruoskanisku, hänen
yksikätinen rystylyöntinsä voi tulla matalana, yläkierteellä tai kiertää
oikealle – sen kierre on niin voimakas, että pallo muuttaa muotoa ilmassa ja
osuu nurmeen noin polven korkeudella. Hänen syöttönsä on niin maailmanluokkaisen
voimakas ja tarkka, ettei kukaan muu yllä lähellekään samaan; syöttöliike on
notkea ja epäeksentrinen, ja se näyttäytyy (televisiosta katsottuna) vain
ankeriasmaisena ruumiinliikkeenä mailan osuessa palloon. Hänen ennakointinsa ja
kykynsä nähdä kenttä ovat yliluonnollisia, ja hänen jalkatyönsä on pelin
parasta – lapsena Federer oli jalkapallolupaus. Kaikki tämä pitää paikkansa,
mutta ei silti selitä mitään tai onnistu kuvaamaan tämän miehen seuraamisen
kokemusta. Mikään ei vedä vertoja hänen tenniksensä kauneuden ja nerouden
todistamiselle läheltä. Esteettisiä asioita täytyy kuvata epäsuorasti, puhua
itsensä niiden ympäri – kuten Akvinolainen teki oman sanomattoman aiheensa
kohdalla – määritelläkseen esteettisyyden sellaiseksi mitä se ei ole.”
Lahjakkuus herättää kateutta, mutta ennen kaikkea se inspiroi. Federer teki yksipuoliseksi
voimapeliksi muuttumassa olleelle tennikselle palveluksen tuomalla lajiin uusia
tuulia. Samaan tapaan muiden elämänalueiden
poikkeukselliset lahjakkuudet herättävät meissä halun kopiointiin ja uudistuksiin.
Niin paljon olemuksestamme tulee itsemme ulkopuolelta, että Federerin
kaltaisten suurmiesten ja -naisten ajatusten ja tekojen tarkasta opiskelusta
voi olla ainoastaan hyötyä. Sveitsiläisen tennisässän kaltaiset nerot herättävät
potentiaalimme ja saavat meidät tavoittelemaan suuria.
David Foster Wallace kirjoitti esseensä Roger Federerin pelatessa parasta tennistään.
Sveitsiläinen on nyt 31-vuotiaana uransa ehtoopuolella. Hän on jo rikkonut
kaikki mahdolliset ennätykset voittamalla 17 Grand Slam -pokaalia, 21 ATP 1000
-turnausta ja pitämällä maailmanlistan ykkössijaa hallussaan tätä
kirjoitettaessa pian 300 viikkoa. Moni tenniksen ystävä arvostaa häntä
enemmän kuin lajin Hall of Fameen hyväksyttyjä legendoja, kuten Andre Agassia,
Björn Borgia tai Pete Samprasia. Federer on useimpien mielestä tenniksen
kaikkien aikojen parhaita. Vuonna 2006, Wallacen julkaistessa esseensä,
Federer ei ollut vielä valloittanut maailmaa. Urheilijan ura on kuitenkin lyhyt. Hieman päälle kolmekymppisen sveitsiläisen odotetaan, pelätään
ja toivotaan laittavansa tennismailansa naulaan, vaikka hän jaksaa vielä
toistaiseksi antaa karvapallolle kyytiä.
Federer on todennut haluavansa osallistua Brasilian Riossa järjestettäviin
vuoden 2016 kesäolympialaisiin, vaikka se merkitsisi paluuta eläkkeeltä.
Tulevan turnauksen järjestäjät hieroivat todennäköisesti uutisen
kuultuaan tyytyväisinä käsiään. Me poikkeuksellisen lahjakkuuden sellaisen nähdessämme
huokaisimme puolestaan helpotuksesta saadessamme seurata FedExiksi ja Swiss
Maestroksi kutsutun maailmanluokan tennispelaajan otteita vielä muutamia
vuosia.
Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *