Nöyryytyksestä

Olemassaolonsa pelkälle tekemiselle perustavalle ihmiselle kaikkein hirvittävin kuviteltavissa olevia asia on, jos ja kun hän menettää kykynsä toimia. Paikoillaan pysyminen on tällaiselle ihmiselle käytännössä mahdotonta. Hän pitää useimmiten joko sairauden tai ikääntymisen mukanaan tuomaa toimintakyvyttömyyttään henkilökohtaisena loukkauksena, johon voi reagoida ainoastaan vihalla.

Philip Roth kuvailee tätä ihmiskuntaa pitkään seurannutta ongelmaa uudessa pienoisromaanisarjassaan, johon kuuluvat kirjat Jokamies, Tuohtumus, Nöyryytys ja vielä suomentamaton Nemesis. Romaaneissa kerrotaan neljän kosketuksensa jokapäiväiseen todellisuuteen menettävän miehen tarina.

Nöyryytys kertoo kuuluisuuteen nousseesta amerikkalaisesta näyttelijästä Simon Axlerista, joka menettää eräänä päivänä äkillisesti kykynsä näytellä. Hän ei enää kykene nousemaan teatterin lavalle, menemään yleisön eteen ja asettumaan uskottavasti vieraan ihmisen nahkoihin.

Axler kuvaillaan robottimaisesti toimivana ja täydelliseen itsekuriin uskovana 65-vuotiaana miehenä. Kun Axler ei voi enää työskennellä ammatissaan, hän alkaa pitää elämäänsä näytelmänä. Shakespearelta peräisin oleva ajatus, jossa jokainen vastaantulija käsitetään näyttelijäksi ja jossa jokainen esittää elämänsä aikana monia rooleja, saa Axlerin nöyryyttämään vapaaehtoisesti itseään. Hän menee ensin psykiatriseen sairaalaan ja aloittaa myöhemmin suhteen itseään huomattavasti nuoremman vanhan perhetuttavan kanssa, vaikka tietää koko ajan tarinansa olevan lopussa.

Myös muut Rothin ns. Nemesis-sarjan kirjat käsittelevät älykkäitä ja taiteellisia lahjoja omaavia ikääntyviä miehiä, jotka eivät pysty hyväksymään vanhenemiseen kuuluvaa voimien ehtymistä. He päätyvät itsemurhan kaltaisiin epätoivoisiin ratkaisuihin ja pyrkivät tekemään mahdollisimman paljon ja mahdollisimman pitkään. Sitä ennen vapaaehtoisesti valittu traaginen rooli pitää tietenkin näytellä loppuun asti.

Roth on tällä hetkellä 78-vuotias, joten hänen voidaan helposti ymmärtää kuvaavan omia vaikeuksiaan ikääntymisen kanssa. Joka tapauksessa hänen voi olettaa tietävänsä aiheen läpikotaisin. Nöyryytyksen ja Rothin muiden romaanien ongelmana on, että ne ovat muodoltaan hyvin hallittuja, mutta sisältävät aivan liian vähän tunnetta. Olen itse kiinnostunut hallitun kokonaisuuden (eli muodon) ja tunteen (eli tyylin) yhdystämisestä. Nöyryytyksessä vauhtia yritetään lisätä seksillä, mutta se käsitetään eläimelliseksi pelehtimiseksi. Aistillisuus puuttuu kokonaan.

Axler pakenee julkisuuden valokeilaa, mutta päätyy pienempään valokeilaan yhdessä lähimpien ihmistensä kanssa. Hän ei pysty hyväksymään toimettomuutta. Tätä voidaan hyvällä syyllä pitää ihmiskunnan kirouksena, koska se ei jätä rauhaan eikä mahdollista elämästä nauttimista. Toimintapakko kannattaa kuitenkin myös ymmärtää ihmiskuntaa eteenpäin ajavana voimana. On sittenkin hyvä, että suurin osa meistä on Rothin kirjoissa esiintyvien henkilöiden kaltaisia itseään epätoivoisesti eteenpäin ajavia hahmoja.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *