Mission: Impossible – Rogue Nationista

maxresdefault

On tullut jälleen aika pitää Tom Cruisesta (s. 1962). Ryvettynyt näyttelijä, jonka julkisuuskuva on kärsinyt muun muassa hänen läheisistä väleistään kummalliseen skientologiaan, on palaamassa Hollywoodin huipulle. Monipuolisen Cruisen parhaisiin elokuviin kuuluvat Top Gun – lentäjistä parhaat (1986), Syntynyt 4. heinäkuuta (1989), Magnolia (1999) ja Collateral – väärä aika, väärä paikka (2004). Viime aikoina hän on kuitenkin näytellyt vain keskinkertaisissa toimintaelokuvissa. Oblivionin (2013) ja The Edge of Tomorrow’n (2014) kaltaiset filmit ovat herättäneet kysymyksiä Cruisen vanhenemisesta ja siitä, että hänen yksityiselämänsä sekoilut ovat suistaneet hänen uransa raiteiltaan.

Cruisen uusin elokuva, Mission: Impossible – Rogue Nation, on ollut menestys lippuluukuilla. Yllättäen se on myös saanut hyviä arvosteluja. Tämä on yllättävää siksi, koska edelliset neljä Mission: Impossiblea ovat joutuneet kriitikkojen haukkumiksi. Ne ovat olleet viihdyttäviä, mutta sisällöllisesti tyhjiä. Tämä pätee etenkin toiseen, kolmanteen ja neljänteen Mission: Impossibleen, jotka tunnetaan Suomessa myös nimellä Vaarallinen tehtävä. Niistä ei ole jäänyt juuri kerrottavaa jälkipolville. Cruisen patsastelu on saanut niissä tympäännyttäviä ja jopa vaivaannuttavia piirteitä.

Vulturen hiljattaisessa Cruisen uraa käsittelevässä artikkelissa tehdään useita tärkeitä huomioita. Cruise antaa filmeissään – jopa huonoissa – kaikkensa. Se vetoaa katsojiin. Ihmiset tulevat katsomaan Cruisen näyttelemien hahmojen sijaan usein häntä itseään. Cruisen – tai ainakin hänen näyttelemiensä hahmojen – itsevarmuus, ylimielisyys ja vilpittömyys vetoavat ihmisiin. Samalla ne inhottavat heitä. Monet toivovat Cruisen epäonnistuvan, mikä on eräs hänen julkisuudessa pysymisensä salaisuus. Jotkut jopa maksavat hänen elokuvistaan nähdäkseen hänet pohjalla.

Mission: Impossible – Rogue Nation alkaa kömpelöllä kohtauksella, jonka aikana Cruisen näyttelemä Ethan Hunt roikkuu kentältä nousevan sotilaskoneen ovessa. Hieman myöhemmin paidatonta Huntia kidutetaan hämärässä kellarissa, josta hän pakenee henkensä kaupalla. Kaikki tämä tuo läheisesti mieleen maailman kuuluisimman salaisen agentin, englantilaisen James Bondin, ja hänelle sattuvat asiat. James Bondit ja Mission: Impossiblet muistuttavatkin läheisesti toisiaan. Molemmat ovat suurta toimintaa ja suurta liioittelua. Niissä on kuitenkin eronsa. Hunt ei ole Bondin kaltainen pelimies, joka kaataa naisia ja juo drinkkejä. Hunt on itsevarmaa Bondia yksinäisempi, mutta hänen elokuvansa ovat korostetun humoristisia. Tämä luo jännittävän ja kiintoisan kontrastin.

Rogue Nation haluaa ennen kaikkea viihdyttää. Juonessa ei ole juuri järkeä. Salamyhkäinen ja epämääräinen terroristijärjestö Syndikaatti uhkaa vapaata maailmaa. Sen johtaja Solomon Lane (vakuuttava Sean Harris) haaveilee anarkiasta ja kaaoksesta. Katkeroitunut Lane haluaa kostaa maailman johtaville maille, Isolle-Britannialle ja Yhdysvalloille, ja punoo kummallisen juonen, jota on tässä mahdotonta tyhjentävästi selittää. Syndikaatin juonitteluiden takia Huntia ja hänen tiimiään juoksutetaan ympäri maailmaa. Elokuvassa käydään muun muassa Lontoossa ja Casablancassa. Maisemat ovat kauniita, kuin suoraan turistioppaasta.

Vaikka tarina on älytön, toiminta on onneksi hyvää. Tappelut ja takaa-ajokohtaukset vakuuttavat intensiivisyydellään. Etenkin Wienin oopperatalossa tapahtuva rähinä ja Casablancaan sijoittuva mielipuolinen hurjastelu erottuvat edukseen. Rogue Nation on toiminnaltaan valovuosia edellisiä hieman vaisuiksi jääneitä Mission: Impossible -elokuvia edellä. Suuri budjetti ei näy karmeassa käsikirjoituksessa, vaan tyylikkäässä visuaalisuudessa. Cruise on elokuvassa pitkästä aikaa oma itsevarma itsensä, ja mikä tärkeintä, hänen suorituksensa ei lipsahda missään vaiheessa parodian puolelle.

Ennen kaikkea Rogue Nation on sulava. Se etenee vastustamattomalla voimalla. Filmin kuvaama todellisuus on mustavalkoinen ja sarjakuvamainen, mutta kuten The Guardianissa todetaan, sävy toimii enimmäkseen elokuvan eduksi. On silti sanottava, että Rogue Nationin tekijöiden olisi kannattanut ottaa oppia viime vuosien parhaasta toimintaelokuvasta Mad Max: Fury Roadista. Siinä keskitytään tarinan kertomisen sijaan rytinään. Viidennessä Mission: Impossiblessa on hieman liikaa juonta. Epäuskottavat käänteet toimivat tekosyynä kuljettaa Huntia ja kumppaneita ympäri maailmaa.

Cruise on tehnyt viime aikoina pelkkiä toimintaelokuvia. Tämä on järkevää, ottaen huomioon hänen saamansa huonon julkisuuden ja siitä filmien rahoittajien parissa varmasti heränneen pelon. Oblivion, Jack Reacher (2013) ja The Edge of Tomorrow eivät kuitenkaan pärjänneet aivan odotetusti lippuluukuilla. Mission: Impossible – Rogue Nation on toista maata. Se on varma kassahitti, joka on ison rahan Hollywood-elokuvien mittapuulla jopa kohtuullisen tasokas. Se viihdyttää. Näyttääkin siltä, että Cruise on palaamassa halutuimpien näyttelijöiden listalle käytyään muutama vuosi sitten kuilun partaalla. Tämä tarkoittaa toivottavasti myös hänen paluutaan hieman taiteellisempien filmien pariin.

Kommentit
  1. 1

    Kalle sanoo

    Nyt on kyllä faktoja taivutettu sopiviksi kirjoittajan väitettä varten. Edge of Tomorrow sai hyvän vastaanoton, vaikka oli studiolle pettymys lippuluukuilla. Silti se teki 370 miljoonaa dollaria.

    Mission Impossible 4 sai taas todella hyvän vastaanoton kriitikoilta, eikä sen toimintaosuuksia vaisuksi voi sanoa. Vieläkin sillä on itse asiassa parempi arvosana Rotten Tomatoesissa kuin vitososalla. Eikä aiempiakaan osia ole kenties kakkosta lukuunottamatta mitenkään universaalisti teilattu.

    • 1.1

      Esa Mäkijärvi sanoo

      Blockbuster-elokuvien onnistumista mitataan (mielestäni vääristyneesti) niiden suorituksella lippuluukuilla. Siihen nähden Cruisen kolme viimeisintä ennen Rogue Nationia julkaistua elokuvaa olivat pienoisia pettymyksiä. Ehkä voidaan miettiä sitäkin, miksi Edge of Tomorrow’n 370 miljoonan dollarin tulot olivat studiolle pettymys. Ehkä odotukset olivat epärealistiset?

      Tässä merkinnässä on tosiaan kärjistyksiä. Nähdäkseni ne kuitenkin palvelevat kokonaissanomaa, eli Cruisen comebackia. Mission: Impossible -sarjassa on parasta se, että elokuvia on julkaistu harvakseltaan. Tämä on pitänyt yleisön kiinnostusta yllä. Sarjan filmeistä kakkonen on tosiaan ylivoimaisesti huonoin, mutta kolmonen ja nelonenkin ovat keskinkertaisia verrattuna tähän uusimpaan. Ja tämä juurikin toimintakohtausten mittapuulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *