Milan Kundera: Esirippu

Revitty esirippu
Milan Kundera: Esirippu
Siltala 2013, 151
s.
Suomentanut Ville Keynäs
Pitkän uran tehnyt Milan Kundera (s. 1929) lukeutuu tunnetuimpiin tšekkiläisiin kirjailijoihin. Hänen romaanejaan, kuten pääteosta Olemisen sietämätön keveys, on käännetty
laajasti muille kielille. Nobel-ehdokkaana useasti ollutta Kunderaa
karsastetaan kuitenkin synnyinmaassaan, koska hän muutti sieltä Neuvostoliiton
valloituksen jälkeen ja on asunut vuosikymmeniä Ranskassa. Monet hänen kirjansa
kertovatkin muuttuneesta identiteetistä.

Kundera käsitteli ensimmäisessä
romaanissaan Pila satiirisesti
totalitarismia. Hädin tuskin piilotetusta kritiikistä suuttuneet
neuvostoliittolaiset kielsivät Kunderan teosten levittämisen Tšekissä aina maan
vuonna 1989 tapahtuneeseen vapautumiseen asti, mutta panna ei estänyt tekijän mainetta
leviämästä. Häntä pidettiin tosin petturina Ranskaan muuttonsa takia. Myöhemmissä
romaaneissaan, kuten Kuolemattomuudessa ja Kiireettömyydessä, kirjailija
lisäsi huumorin rinnalle filosofista pohdintaa.

Kunderan esseetuotanto on vähemmän
tunnettu. Mielenkiintoista kyllä, siinä missä suurin osa hänen romaaneistaan on
kirjoitettu tšekiksi, esseet on tehty ranskaksi. Myös nyt suomennetun Esiripun alkuteos on julkaistu Kunderan
toisella kielellä. Kirjan on suomentanut Ville Keynäs, muun muassa Michel
Houellebecqiä kääntänyt ranskalaisen kirjallisuuden asiantuntija. Esirippua on ilo lukea. Kääntäjä häivyttää
itsensä taustalle ja antaa Kunderan puhua omalla äänellään, mikä kertoo
useimmiten onnistuneesta suomennoksesta.

Kirja koostuu seitsemästä
lyhyisiin osiin jaetusta esseestä. Teksteissä pohditaan romaanin olemusta, sitä
mikä tekee romaanista keskeisen taiteessa. Kirjoitusten ytimessä on ajatus
esiripusta, esitulkitusta maailmasta, jonka hyvän kirjailijan on revittävä
alas. Kunderan mukaan ensimmäinen repimisessä onnistunut taiteilija oli
espanjalainen Miguel de Cervantes (1547–1616), Don Quijoten tekijä. Hän vaikutti länsimaisen kirjallisuuden
kehitykseen merkittävällä tavalla. Kursivointeja tärkeät kohdat osoittaakseen usein
käyttävä Kundera kirjoittaa: ”Repäistessään esitulkinnan esiripun Cervantes lähetti
uuden taidemuodon matkaan: hänen tuhoava eleensä heijastuu ja jatkuu jokaisessa
romaanissa, joka ansaitsee romaanin nimityksen; se on romaanitaiteen tunnusmerkki.” (s. 83)

Luova tuhoaminen takaa
Kunderan mukaan jatkumon. Romaanitaide on pitkä ketju, johon osallistuvan on ymmärrettävä
perinteen merkitys. ”Kapinalliset, kaiken ja kaikkien vastustajat” saavat esseistiltä
tylyn tuomion, koska ”he kapinoivat ainoastaan sitä vastaan, mikä on tulkittua
(esitulkittua) ja siksi kapinoimisen arvoista.” (s. 83) Todelliset uudistajat,
kuten poukkoilevan Tristram Shandy – elämä
ja mielipiteet
 -romaanin tehnyt Laurence Sterne (1713–1768),
ymmärsivät perinteen tärkeyden. Klassiseen, luonnollisesti kehittyvään
tarinnankerrontaan mieltyneen Kunderan on toisin sanoen vaikea nähdä välittävän
kokeellisesta proosasta, kuten Jaakko Yli-Juonikkaan (s. 1976) nerokkaasta teoksesta
Neuromaani.

Kundera vieroksuu Esiripussa ilmenevästä
konservatiivisuudestaan huolimatta eniten kopiointia. Elämään jäävien romaanien
tulee hänen mukaansa kertoa jotakin uutta omasta ajastaan. Entistä toistavat
romaanit häviävät nopeasti. Kaavoihin kangistunutta kirjallisuutta rakastavat
palauttavat esseistin mieleen pysähtyneisyydestä kärsineen ja sosialistista
realismia taiteelta vaatineen Neuvostoliiton. Kundera näkee vanhan ja uuden kekseliään
yhdistämisen taisteluna merkityksellisen taiteen puolesta.

Esiripun tekijän maahanmuuttajatausta tulee mielenkiintoisella
tavalla esiin hänen puhuessaan maailmankirjallisuudesta. Tšekin kaltaisten
pienien kielien vaikutusmahdollisuudet ovat hänen nähdäkseen mitättömät saksan
kaltaisiin suuriin kieliin verrattuna. Kundera nostaa esimerkiksi Prahassa
syntyneen Franz Kafkan (1883–1944), jota pidetään tšekkiläisenä kirjailijana, vaikka
hän kirjoitti saksaksi. Saksan käyttäminen teki Kafkab tunnetuksi, mutta tšekkiläiset
ovat nurkkakuntaisuuttaan myöhemmin yrittäneet omia hänet.

Kundera itse nousi kirjalliselle
kartalle muutettuaan Ranskaan ja ryhdyttyään suurempaan kieleen vaihtaessaan maailmankirjailijaksi.
Hän ei menettänyt identiteettiään, vaan antoi sen muuttua toiseksi. Esiripun lopussa rummutetaan yksilöllisyyden
puolesta: ”Kuvittelen ahdistuksen vallassa päivää, jolloin taide lakkaa etsimästä
ennen sanomatonta ja palaa kuuliaisena yhteisöllisen elämän palvelukseen, joka
vaatii sitä tekemään kertaamisesta kaunista ja auttamaan yksilöä sulautumaan
rauhan ja riemun vallassa olemisen yhdenmukaisuuteen.” (s. 151)

Romaanin teoria ei ole tietenkään kiveen hakattu, mutta punaista lankaa lajityypin historiasta etsivä Esirippu on silti kiinnostava katsaus terävän
tšekkiläis-ranskalaisen kirjailijan ajatusmaailmaan. Kundera kertoo kirjan
alussa muusikkona toimineesta isästään. Myös poika on opiskellut musiikin
teoriaa, minkä huomaa hänen esseittensä ja romaaniensa tarkkaan mietitystä rakenteesta.
Kundera peräänkuuluttaa Esiripussa tyypilliseen
tapaansa täsmällistä ajattelua ja musikaalisia lauseita. Toisaalta hän ymmärtää
muistuttaa taiteen olevan jokeltelua, lapsen ihmettelyä elämän edessä.


Julkaisematon arvostelu vuodelta 2013.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi[at]gmail.com
Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *