Markku Paasosen runoista

Markku Paasonen

Parnasson arvostelussa kirjoitetaan, että Markku Paasosen Tulevassa maailmassa -kokoelma on jonkinlainen vastaisku modernismia ja luontolyriikkaa vastaan. No jaa. Paasonen on kiinnostunut ruumiista ja ruumiillisuudesta. Siksi hänen uusissa runoissaankin vilisee eritteitä, ruoansulatusta, häiriöitä ja koneellisuutta. Tekstissä on loppujen lopuksi miehinen näkökulma: universumi ja ihminen ruumiina ja koneena.

Samassa arvostelussa todetaan myös, että Paasosen uusimman kirjan eräänä iskukohteena on Paavo Haavikko, ja nimenomaan varhainen Haavikko. Tulevassa maailmassa sijoitetaan vastakohdaksi modernistiselle maalailulle, ja ylipäätään viattomalle luontolyriikalle. Höpö höpö. Paasosella on vain toinen lähtökohta; ei hän hyökkää ketään vastaan.

Ville Hytönen puolestaan kirjoitti aiemmin Parnassoon, ja voivotteli nykylyriikassa valloillaan olevaa ironiaa. Siihen voi sanoa: sarkasmi on hyve. On kuitenkin aivan totta, että nykytodellisuutta vastaan kannattaisi käydä myös rehellisyydellä. Kiertely ja kaartelu (tai näiden vastakohta, eli ongelmien tietoinen unohtaminen) johtaa usein siihen, ettei tekstistä saa otetta.

Haavikko on tietysti suomalaisen runouden pyhä lehmä, jumala tai epäjumala, jota on helppo puolustaa tai piikitellä. Hänenkään runonsa eivät ole pelkästään modernistisia, ainakaan myöhemmän tuotannon osalta. Haavikon vahvuus on siinä, että hän antaa jokaiselle jotakin. Haavikkoa vastaan hyökkääminen on siksi hyödytöntä, että hänen monipuolisesta tuotannosta löytyy kaikenlaisia teoksia.

Paasosella on ylipäätään toinen runouskäsitys. Hänen ei tarvitse hyökätä ketään vastaan, julistaa tai paasata, sillä hänen tuotantonsa seisoo omilla jaloillaan. Mitä proosarunoihin tulee, Tulevassa maailmassa on onnistunut teos. Ongelma lienee siinä, että kirja on aikasidonnainen. Sen runoja pitää lukea nykyvinkkelistä, vaikka ne sijoittuvatkin lähitulevaisuuteen. Tulevassa maailmassa ei siksi olekaan mikään ohjelmajulistus, tai sarkasmia, vaan luontevaa jatkoa Paasosen aiemmalle tuotannolle.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *