Kriitikon vastuusta

Tuomari

Paljon on puhuttu tästä Helsingin Sanomien kirja-arvostelusta, jossa Jukka Petäjä pisti viisi esikoisrunokirjaa niin sanotusti halki, poikki ja pinoon. Eipä siinä, jos kirjat sen ansaitsevat. Tässä tapauksessa kritiikistä kuitenkin selviää helposti, että 1.) kriitikko on käsiteltyjä runoilijoita (ja erityisesti heidän edustamaansa kirjoitustyyliä) kohtaan vahvasti ennakkoasennoitunut ja 2.) ettei hän ole kirjoja kunnolla lukenut.

Jälkimmäinen selviää siitä, että Petäjä niputtaa viisi melko erilaista kirjaa yhteen. Runot tuomitaan ”käsiterunouden” kaltaisten ylimalkaisten termien suojista. Lyhyehkö kritiikki vilisee muutenkin ”saturaatiopisteiden” tyylisiä vaikeita sanoja, joiden tarkoituksena on ehkä satirisoida käsiteltyjen kirjojen ”vaikeutta”. Nykyrunous on Petäjän mukaan sisäänpäinlämpiävää ja -kääntynyttä. Onhan näitä luettu.

Mielipiteensa kullakin. Nyt vain kävi niin, että kritiikki oli suuressa valtamediassa ja liittyi Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoon. Vaikeaa ei ole arvata, ettei tämän teilauksen jälkeen jutussa käsiteltyjä kirjoja tulla palkintogaalassa näkemään. Eriäväkin mielipiteitä on.

Toinen kritiikin ongelma liittyy tekstin keskinkertaisuuteen. Jos Petäjä perustelisi näkemyksensä hyvin, porua olisi syntynyt vähemmän. Helsingin Sanomien kulttuuripalsta on muutenkin ollut retuperällä, lyhyt puolivillaisia kirja-arvosteluja ja viihdejuttuja sekoittava osasto. Petäjä ei kuulu lehden osaaviin kirja-arvostelijoihin, vaikka heitäkin toimituksesta toki löytyy.

Ntamon kaltaisten minimaalisten kustannustalojen ja -tahojen esiinmarssi (ja kustannusalan murros) johtaa siihen, että runoja julkaistaan kovalla tahdilla. On ilahduttavaa, että suuri osa julkaistavasta materiaalista on vieläpä lukukelpoista. Kirjojen suuri määrä ajaa kuitenkin Helsingin Sanomien kaltaiset suuret julkaisut (joissa runokritiikkejä on vain marginaalisesti) vaikeaan tilanteeseen. Niinpä tuloksena saattaa olla Petäjän arvostelun kaltaisia keskustelunaiheita.

Jotkin ovat sitä mieltä, että kaikki julkisuus on hyvästä. Ei se aivan niinkään ole.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tuomari on siis tuomionsa asettanut. Petäjän asenne suomalaiseen nykyrunouteen on kieroutunut.

    Julkisuus on vastaanotettava haaste, jonka yksi jos toinenkin on joutunut karvaasti kokemaan.

    Häviölle keskustelussa jää Petäjä, joka joutuu kokemaan tappionsa karvaimmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *