Kirja-arvostelu: Eeva-Liisa Manner – Kirkas, hämärä, kirkas

Arvostelu julkaistu Katsaus-lehden numerossa 4 / 2008.

Kirkkautta, hämärää, kirkkautta

Eeva-Liisa Manner: Kirkas, hämärä, kirkas, runoja, Tammi 2008

Pentti Saarikoski (1937-1983) ja Eeva-Liisa Manner (1921-1995) olivat maamme merkittävimpiä runoilijoita. He uudistivat ja herättelivät runouden kenttää 1900-luvun jälkipuoliskolla niin omilla runoillaan kuin suomennoksillaankin. Manner kirjoitti kuulaalla, modernismiin vivahtavalla tyylillä. Kumpikin heistä oli paitsi lyyrinen, niin myös poliittinen runoilija. Manner oli sitoutumattomuudessaan ja kriittisyydessään viisaampi, Saarikoski puolestaan sotkeutui kommunismiin. Voidaan ajatella, että Mannerin tekstit ovat tästä syystä kestäneet paremmin aikaa. Molemmat kynäilivät myös proosaa sekä muuta kirjallisuutta, mutta suurimmillaan he olivat runoilijoina.

Kirkas, hämärä, kirkas sisältää koko Mannerin runotuotannon. Kirja julkaistiin alkujaan vuonna 1999, mutta nyt se ilmestyi muuttumattomana uusintapainoksena. Kirjassa on valtavan runomäärän lisäksi myös Tuula Hökän kirjoittama asiantunteva esipuhe, joka valottaa kirjailijan elämää, hänen merkitystään ja tarkoituksiaan. Kansien väliin on ahdettu kaikkiaan 11 kokoelmaa, mutta mukana on myös runoja kokoelmien ulkopuolelta. Kirja pohjautuu teosten alkuperäisiin painoksiin. Manner tunnetusti muokkasi jo julkaistuja runojaan myöhemmin rankalla kädellä. Kirkas, hämärä, kirkas mahdollistaa siis alkuperäiseen Manneriin tutustumisen. Muutoksiakaan ei tosin ole unohdettu. Runoista on nimittäin luettavissa sekä alkuperäiset että muokatut versiot. Lukeminen on näin entistä kiinnostavampaa.

Mannerin esikoisteos, vuonna 1944 julkaistu Mustaa ja punaista on vielä sovinnainen. Se käsittelee sotaa ja kirjailijan synnyinkaupunkia Viipuria. Viipurin menettäminen vaikutti Manneriin syvästi. Menetys ja juurettomuus kaikuvat vielä monesta myöhemmästä kirjasta. Seuraava runoteos, Kuin tuuli tai pilvi (1949), oli jo parempi, mutta vasta vuonna 1956 julkaistu Tämä matka räjäytti pankin. Se oli suomalaisen modernismin merkkiteos, joka on kestänyt hyvin aikaa. WSOY kieltäytyi aikoinaan julkaisemasta kirjaa, koska siinä oli Ruth Ellisin teloitusta käsittelevä poliittinen runo. Manner siirtyi Tammelle, jolta tämä kokoelmakin nyttemmin ilmestyi.

Sittemmin Manner liikkui mielenkiintoisiin suuntiin. Niin vaihtuivat vuoden ajat (1964) oli luontokeskeinen, Fahrenheit 151 (1968) käsitteli puolestaan tyhjyyttä. Samana poliittisesti merkittävänä vuonna ilmestyi myös hieno Jos suru savuaisi, jossa otettiin suorasanaisesti kantaa Prahan vuoden 1968 tapahtumiin. Silti Manner oli ensisijaisesti keskeislyyrinen runoilija. Tällä tyylillä hän kirjoittikin parhaat ja muistettavimmat säkeensä.

Kirkas, hämärä, kirkas antaa jo nimenä erinomaisen kuvan Mannerin runoudesta. Monet hänen teksteistään perustuivat valon ja pimeän vuorovaikutukselle ja vastakkainasettelulle. Mannerin runous oli musiikkia, kuulasta sekä monitasoista. Hän oli yksinäinen ihminen, joka käsitteli yksinäisyyttään kirjoittamalla siitä. Tuloksena oli merkittävä siivu suomalaista lyriikkaa. Melkein 600-sivuinen kokoelmanjärkäle Kirkas, hämärä, kirkas on kauttaaltaan erinomainen kirja, joka sopii mittapuuksi kenelle tahansa runoutta harrastavalle. Manneriin kannattaa uppoutua.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *