Kirja-arvostelu: Bukowski – Valitut runot 1946-1994

Arvostelu julkaistu Katsaus-lehden numerossa 3 / 2008.

Kaljanhuuruista runoutta

Charles Bukowski: Valitut runot 1946-1994, runoja, Sammakko 2007

Charles Bukowski (1920-1994) on kovassa maineessa. Hän on renttu, ikuinen poikamies ja juoppolalli, joka toteutti unelmansa, jätti tylsän työnsä postissa ja ryhtyi täyspäiväiseksi kirjailijaksi. Hän oli tuottelias kynäniekka, jolta ilmestyy runokokoelmia vielä tänäänkin, melkein 15 vuotta kuoleman jälkeen. Bukowski eli railakkaasti, mutta piti järjen päässä. Kirjoittaminen oli etusijalla, pullo ja naiset vasta kakkosena ja kolmosena. Tästä olisi monen suomalaismiehenkin hyvä ottaa opiksi.

Elämänsä aikana Bukowski ehti julkaisemaan novellikokoelmia, muutaman romaanin ja monia runokirjoja. Runoutta hän julkaisi amerikkalaisissa pienlehdissä jo ennen vuonna 1960 ilmestynyttä esikoiskokoelmaansa Flower, Fist and Bestial Wail. Mies oli jo varhain kovassa kulttimaineessa, mutta suursuosion hän saavutti vasta elämän ehtoopuolella ja ennen kaikkea postuumisti.

Bukowski oli hyvin kiinnostava hahmo. Hän loi romaaneihinsa kirjallisen alter egon Henry Chinaskin, joka joutui monenmoisiin kaljanhuuruisiin kommelluksiin matkallaan kirjailijaksi. Bukowskin kännikalan ja huithapelin maine perustuukin osittain Chinaskin sekoiluihin, joita monet pitävät elämänkerrallisina. Kirjailija ja Chinaski pitivät kyllä samoista asioista, kuten laukkaradoilla ja juottoloissa pyörimisestä, tupakasta ja halvoista naisista. Totta on kuitenkin myös se, että Bukowski oli piinkova ammattilainen. Hän kirjoitti jatkuvasti ja julkaisi ahkerasti.

Prosaistina ja runoilijana Bukowski muistutti kantrilaulaja Johnny Cashia (1932-2003), joka halusi laulaa asioista mahdollisimman suoraan ja rehellisesti. Bukowskin teksteistä puuttuu kaikki snobismi ja teeskentely. Runot ovat yksinkertaisia ja kertovat elämän pikkuasioista, kuten juopottelusta, eroista, tylsistymisestä, viimeisestä savukkeesta. Kirjailija ei saarnaa. Hän mainitsee pilke silmäkulmassa, että arkipäivän kestää paremmin pienessä maistissa. Lukijankin on pakko naurahdella välillä ääneen runojen kertomille pienille tarinoille, anekdooteille ja sutkautuksille.

Sammakko on suomentanut Bukowskin tuotantoa laajasti ja lisää on tulossa. Seppo Lehtisen suomentama Valitut runot kartoittaa baarikärpäsen koko runotuotantoa. Kirja on luontevaa jatkoa aiemmin julkaistuille yksittäisille kokoelmille. Kirjassa käsiteltyjen vuosien 1946 ja 1994 välillä Bukowskin tyyli ei juurikaan muuttunut. Hän kynäili samalla arkisella tavalla koko elämänsä. Kirjailijapiirit nyrpistivät nenäänsä Bukowskille, mistä tämä vähät välitti. Hän näytti keskisormea ja antoi kynän sauhuta. Tuloksena oli vaihtelevan tasoista runoutta, joka näkyy Valituissa runoissakin pienenä laadullisena heittelehtimisenä. Välillä runoratsu laukkaa kuin tuulispää, kuten säkeissä ”kun naiset lakkaavat kantamasta / peilejä mukanaan / niin ehkä sitten / he voivat alkaa puhua minulle / vapautumisesta”. Toisinaan taas hevonen ontuu pahasti, kuten säkeissä ”nyt meille tyrkätään / kaikki kerralla kuin / McDonaldsin hampurilainen”.

Valitut runot 1946-1994 on mukava läpileikkaus kiinnostavan runoilijan tuotantoon. Bukowski koki paljon ja kirjoitti toden ja kuvitellun muistiin. Niistä syntyi hänen legendansa. Lehtisen suomennokset tavoittavat hyvin runojen arkisen, rennon otteen. Nykyelämän hektisyyden keskellä on välillä hyvä puhaltaa peli poikki, korkata huurteinen, laittaa tupakka huuleen ja lukea Bukowskia. ”Meidän täytyy tuoda oma valomme pimeyteen”, runoilee elämän baarikärpänen ja on oikeassa.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *