Keskinkertaisuudesta

Mistään ei tule niin paljon keskinkertaista kuin Hollywoodista. On yleisessä tiedossa, että Kalifornian unelmatehtaalla tuotetaan liukuhihnalta mitäänsanomattomia elokuvia, mutta asiasta ei pidetä meteliä, koska kaiken ajatellaan olevan samalla viivalla. Viihteen ja taiteen välinen ero on hämärtynyt, jopa kadonnut. Romanttisten komedioiden, toimintarymistelyiden tai muiden usein vasemmalla kädellä tehtyjen elokuvien haukkuminen on monien mielestä väärin, koska ihmiset katsovat niitä mielellään. Pelkästään viihdyttämään tarkoitetut elokuvat tuovat monille lohtua ja iloa.

Keskinkertaisuuden voittokulku alkoi 1960-luvun nuorisovallankumouksesta. Sen jälkeen esimerkiksi pop-levyn ja oopperan katsottiin olevan samanarvoista taidetta. Maku on muuttunut. Useimmat havaitsevat nykyään vain pinnan, eivät mitään syvempää. Elokuvien arvostelemisesta on tullut vaikeaa, koska etenkin Hollywoodin kohdalla monet niistä ovat siistejä ja viimeisteltyjä tuotteita. Huonoakin elokuvaa voi pinnallisessa tarkastelussa pitää toimivana, eikä katsojan tällaista käsitystä ole helppo korjata.

Katsoin hiljattain viime vuonna ensi-iltaan tuleen Apinoiden planeetan synnyn. Elokuvaa kehuttiin, vaikka se menee suurimmaksi osaksi siitä mistä aita on matalin. Kritiikkejä kokoavalla Rotten Tomatoes -sivulla sen 227 arvostelun keskiarvosana on 7.1./10. Tästä voidaan päätellä, että monet arvostavat uuden Apinoiden Planeetta -elokuvan varsin korkealle viimevuotisten filmien joukossa.

Time valitsi Apinoiden planeetan synnyn viime vuoden kymmenen parhaan elokuvan joukkoon. Lehden lyhyessä jutussa kehutaan päätähuimaavaa kuvausta, joka kykenee seuraamaan puissa vauhdikkaasti eteneviä apinoita, sekä sydämellistä käsikirjoitusta, joka kertoo vapaudenjanoisten eläinten ja tahtomattaan pahaan syyllistyvien ihmisten kiehtovan tarinan.

Elokuvan maailmankuva on amerikkalaisen positiivinen. Eläinkokeita tekevässä lääkeyhtiössä työskentelevällä hyvännäköisellä, alati hymyilevällä ja rahassa kylpevällä päähenkilöllä William Rodmanilla (James Franco) halutaan osoittaa, että voittojen maksimointiin keskittyvässä yritysmaailmassakin työskentelee hänen kaltaisiaan sympaattisia tyyppejä.

Hahmokaarti on täynnä Rodmanin kaltaisia karikatyyrejä, joita omilla aivoillaan ajattelevan katsojan on vaikea ottaa tosissaan. Elokuvassa nähdään Caesar (älykäs ja inhimillinen simpanssi), Charles Rodman (Williamin Alzheimeria sairastava ja lapsen asteelle taantunut isä), Caroline Aranha (kaunis ja itsetietoinen eläinlääkäri, joka hyppää kuitenkin päähenkilön kanssa sänkyyn heti ensimmäisestä kehotuksesta), Steven Jacobs (Williamin pelkästään rahaa ajatteleva esimies) ja monia muita mustavalkoisen maailmankuvan omaavia ihmisiä ja eläimiä. Hyvät ja pahat tyypit on Hollywoodille tyypilliseen tapaan helppo erottaa toisistaan.

Apinoiden planeetan synty on muiden amerikkalaisten valtavirtaelokuvien tapaan toiminnallinen ja lyhyt. On todennäköisestä, ettei katsoja muista elokuvasta jälkeenpäin mitään, mutta se ei tietenkään ole viihdyttämään tehtyjen filmien tarkoitus. Arvioissaan useimmiten naulan kantaan osuva Roger Ebert antoi tuoreelle Apinoiden Planeetalle osuvat kolme tähteä. Ebert kirjoittaa, että elokuvan juoni välttelee filosofisia ja eettisiä solmukohtia ja keskittyy toimintaan. Eläinkokeiden kaltaisia vakavia asioita käsitellään, mutta hyvin pinnallisesti, ettei katsoja joutuisi vahingossakaan pohtimaan arvojaan tai moraalisia kysymyksiä.

Suurin osa Apinoiden planeetan synnystä on yhdentekevää rymistelyä. Juoni menee kiteytettynä niin, että ihmisten surkeaan kohteluun kyllästyneet simpanssit nousevat väkivaltaiseen kapinaan. San Franciscon kaupunki ja sen asukkaat saavat kyytiä. Rytäkästä selvitään yllättävän vähäisin vaurioin, mutta jatko-osa on jo kehitteillä, joten siinä ihmisten ja apinoiden välinen valtataistelu vietäneen eeppisiin mittasuhteisiin.

Apinoiden planeetan synty on malliesimerkki keskinkertaisuudesta. Siinä ei ole mitään varsinaista vikaa, koska näyttelijät osaavat työnsä ja tekijöillä on ollut käytössään suuri budjetti, mutta silti elokuvasta jää paha maku. Roger Ebertin antamat kolme tähteä kertovat tarjolla olevasta siististä ja mitäänsanomattomasta viihdykkeestä. Viihdettäkin voi tosin tehdä hyvin, kuten esimerkiksi Christopher Nolanin ohjaamat viime vuosien toimivat Batman-elokuvat osoittavat. Viihde on sopivina annoksina kaiken kaikkiaan hyväksi, mutta suurimmalta osalta sen kuluttajista jää ikävä kyllä käsittämättä se, että Apinoiden planeetan synnyn kaltaiset elokuvat ovat laskelmoituja ja aliarvioivat heidän älykkyyttään. Välillä on hyvä vaatia enemmän.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *