Kari Aronpuro: Kihisevä tyhjä

Uusi alku

Kari Aronpuro: Kihisevä tyhjä, runoja, Ntamo 2010

Kari Aronpuro aloittaa alusta. Alusta aloittaminen tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että hän siirtyy isolta kustantamolta pienemmälle. Näin tämä Tammelta melkein kaikki kirjansa julkaissut ja moneen kertaan palkittu runoilija kommentoi omalla tavallaan kustannusalan murrosta. Ja näin esimerkiksi hänen valitut runonsa sisältävä, Vesa Haapalan toimittama Retro-valikoima julkaistaan sekin verkossa pääasiallisesti toimivalta Ntamolta. Samoin on Aronpuron uusimman runokokoelman laita.

Aronpuro jatkaa toki myös siitä mihin jäi. Hänen ensimmäinen kokoelmansa, Peltiset enkelit, julkaistiin jo niinkin kauan aikaa sitten kuin vuonna 1964. Sen jälkeen hän on julkaissut toistakymmentä runokirjaa, joista edellinen, vuonna 2008 ilmestynyt Lehmän henkäys, sai innostuneen vastaanoton. Puhuttiin jopa, että Aronpuro palauttaa uskon suomalaiseen nykyrunouteen. Lehmän henkäys olikin 2000-luvun kotimaisten runojen kirkkainta kärkeä. Se vyörytti lukijoiden silmille sanoja ja kollaaseja, sisältöä unohtamatta.

Uusi kirja, Kihisevä tyhjä, jatkaa Lehmän henkäyksen viitoittamalla linjalla. Ei liene sattumaa, että alussa lainataan alitajunnan mestaria, psykologi Sigmund Freudia. Aronpuron kirjoittamat ja kokoamat runot kumpuavat nimittäin juuri Freudin erikoisalueista, eli alitajunnasta ja unista. Tähän tapaan: ”Joka päivä joku, joka on vuosikausia elänyt täydellisessä pimeydessä, saa takaisin / silmiensä valon. Olin 25-vuotias, rahaton ja nälkäinen. Sain hiiren ystäväkseni. Tämä / tapahtui eräänä iltana, jolloin maailma riemuitsi enemmän kuin milloinkaan ennen.” Assosiaatiosta toiseen siirtyessään Aronpuro saa aikaan runollista liikettä.

Aronpuro argumentoi, että mitä tahansa voi käyttää runon materiaalina. Niinpä ei kannata ihmetellä, että hänen runonsa sisältävät ties mistä ongittuja luetteloita ja katkelmia. Kuten näin: ”Tampereen raatihuoneen Tukholmasta vuonna 1889 hankittu uusrokokootyylinen / böömiläistä alkuperää oleva kristallikruunu, jossa kahdeksan / kahdeksanpesäistä kynttilänvartta ja vastaava määrä hehkulamppuja / sytytettyinä.” Aronpuro kirjoitti omintakeisesti jo ennen kuin nykyiset kokeilevat runoilijat olivat edes syntyneet. Ei ihme, että häntä pidetään nykyrunouden eräänlaisena isä- tai isoisähahmona. Aronpuro on aina ollut aikaansa edellä.

Kihisevä tyhjä sisältää myös muutamia Banks L. Steppburnin ottamia valokuvia. Ne rytmittävät poukkoilevaa ja kihisevää kokonaisuutta. Valokuvat saavat pysähtymään, miettimään niitä joka puolelta ympäröivien runojen järjettömyyttä ja järkeä. Ja onhan niin, että Aronpuron uudesta sanataideteoksesta on vaikea saada otetta. Mutta toki on myös niin, että sitä lukemalla kokee myös selittämätöntä nautintoa. Siitä tietää, ettei Kihisevä tyhjä ole sekasotku, vaan tarkoin harkittu kokonaisuus. Se on oma maailmansa. En välttämättä ymmärrä mitä Aronpuro haluaa sanoa. Siitä huolimatta en epäröi sanoa, että Kihisevä tyhjä sisältää hänen parhaita runojaan.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi(at)gmail.com

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *