Kahdesta maailmankuvasta

Väinö Linnan
kansalliskirjallisuuteemme kuuluvaa Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa
(1959-1962) ja Marko Tapion keskeneräiseksi jäänyttä Arktinen hysteria -sarjaa
(1967-1968) pidetään kirjallisuudentutkimuksessa vastinparina. Väite on osittain liioiteltu. Romaanien
maailmankuvat ovat vastakkaisia, mutta Tapio alkoi hahmottelemaan kunnianhimoisia
tekstejään jo ennen Linnan teosten ilmestymistä ja kirjailijoiden pääteökset
eroavat toisistaan monessa suhteessa. Molemmat käsittelevät kuitenkin Suomen historian
viime vuosisadan solmukohtia, eli itsenäistymisen aikaa, sisällissotaa ja
toista maailmansotaa, joten niitä on tässä suhteessa luonteva verrata
toisiinsa.

Suomalaisittain vaikeita aiheita käsitelleet terapeuttiset romaanit Tuntemattoman sotilaan ja
Täällä Pohjantähden alla kirjoittanut Linna mielletään sillanrakentajaksi.
Hänen tärkeimmät teoksensa käsittelevät rakentavalla tavalla suomalaisuuteen
liittyviä traumoja ja ovat siksi nousseet osaksi yleistä tietoisuutta. Vastauksia
etsineet meikäläiset oppivat Linnan avulla tuntemaan itsensä. Tapion
tunnetuimmat kirjat, Aapo Heiskasen viikatetanssi (1956) ja Arktinen hysteria,
jäivät pessimistisemmässä historiankäsityksessään Linnan positiivisempien
julkaisujen varjoon.


Täällä Pohjantähden alla
kuvaa Tampereen lähellä sijaitsevan maalaisyhteistön
elämää. Romaaneissa yksilöllinen yhdistetään yhteiseen. Koskelan suvun vaiheita
käsittelevä trilogia alkaa 1880-luvun torppariajoista ja päättyy kaupunkeihin
suuntautuvan muuttoliikkeen merkitsemälle 1950-luvulle. Laajassa
kokonaisuudessa käydään läpi suomalaisen yhteiskunnan tärkeimpiä tapahtumia,
kuten kieliriidat, itsenäistyminen, sosialismin leviäminen, sisällissota,
Lapuan liikkeen synty ja toinen maailmansota. Samalla seurataan kylän
henkilöiden arkea.


Täällä Pohjantähden alla
-kirjojen suosion salaisuus on se, että niissä
kuvataan ymmärtävään sävyyn tavallisia ihmisiä. Romaanien tapahtumapaikkana
toimiva fiktiivinen Pentinkylä alkaa kuohua, kun työtä tekevien ihmisten
oikeuksia parantamaan pyrkivä sosialismi alkaa saada jalansijaa alueella. Kylän asukkaat kärsivät poliittisten muutosten hitaudesta turhautuneiden ihmisten aloittamassa sisällissodassa katkeran tappion. Perinteinen elämäntapa lakkaa vähitellen olemasta.

Marko Tapion ja Väinö Linnan suurromaaneja verrannut Matti Kuhna kirjoittaa
väitöskirjassaan, että kummankin kirjailijan teokset seuraavat suomalaisen
yhteiskunnan ja kulttuurin modernisaation tärkeimpiä kehitysvaiheita. Kuhnan
mukaan nämä kehityssuunnat ilmenivät Suomessa läntistä kulttuuria hitaampana:
”Ensimmäisiä modernin merkkejä havaittiin 1800-luvun lopulla, 1860-luvulta
1880-luvulle etenevän taloudellisen irtautumisen, ideologisen vapautumisen ja
kansainvälistymisen myötä. Toinen vaihe Suomessa alkoi ensimmäisen maailmansodan
jälkeen. Kirjallisen muotokulttuurin näkökulmasta ratkaisevinta kolmatta
vaihetta on eletty toisen maailmansodan päätyttyä.” (s. 38)


Arktinen hysteria
ja Täällä pohjantähden alla kuvaavat lähes vuodelleen samaa
aikaa, kansalaissodasta torpparien vapauttamiseen, puutteen aikaan ja
jatkosotaan ulottuvaa kuohuvaa ajanjaksoa. Molemmat käyttävät isien ja poikien
välisiä suhteita kuvatakseen sukupolvien välille repeäviä kuiluja. Nuoremman
ja vanhemman polven on nopeasti muuttuvassa maailmassa vaikea ymmärtää
toisiaan. Tämä johtaa fyysisiin ja sanallisiin yhteenottoihin.

Kuhnan mielestä olennaista on se, että Arktinen hysteria ja Täällä pohjantähden alla eivät kuvaa suomalaisuutta nationalistisesta, vaan kansallisesta näkökulmasta.
Kumpikin tarjoaa tavallisen ihmisen näkökulman suuriin yhteiskunnallisiin
muutoksiin. Linnan kirjoissa asetetutaan sisällissodassa hävinneiden punaisten,
Tapion teoksissa voittaneiden valkoisten puolelle. Tapion henkilökohtainen tausta
oli punainen, joten hänen valitsemaansa lähtökohtaa voidaan pitää kummallisena.
Arktinen hysteria on kuitenkin Täällä pohjantähden alla -sarjaa pessimistisempi.
Se määrittelee kaikki suomalaiset saman väkivaltana ennen pitkää purkautuvan ja
”arktiseksi hysteriaksi” nimetyn kansantaudin uhreiksi.


Täällä pohjantähden alla
-kirjojen suurimpana ansiona pidetään sitä, että Linna
kykeni niissä kirjoittamaan yleistajuisesti Suomea muokanneista
historiallisista ja poliittisista tapahtumista. Arktinen hysteria on tässä
mielessä elitistisempi. Sen ensimmäisessä osassa, Vuoden 1939 ensilumessa,
työläiset kuvataan vanhoja kaunoja hautoviksi yksinkertaisiksi ihmisiksi, jotka osaavat
tiukassa paikassa vain lakkoilla, juoda ja heiluttaa nyrkkejään. Toisessa
osassa Sano todella rakastatko minua työmies saa paremman kohtelun.
Kertojanvaihdoksen myötä muuttuu myös tyyli, mikä vaikeuttaa osaltaan Arktisen
hysterian
arvottamista. Linna sai kirjansa valmiiksi, Tapio kuoli ennen
aikojaan alkoholismiiin. Täällä pohjantähden alla on siksi kokonaisuutena
kahdesta tässä merkinnässä käsitellystä sarjasta taiteellisesti tasapainoisempi.


Arktisen hysterian
kahdesta valmiiksi saadusta osasta parempi ensimmäinen teos tarjoaa yhtä kaikki pohdittavaa Suomen historiasta kiinnostuneille. Tapion mielestä
sisällissota, talvisota ja jatkosota olivat välttämättömiä tapahtumia, Linnan
mielestä taas enemmänkin poliittisen kuohunnan aiheuttamaa sattumaa. Tapio
nojaa Thomas Hobbesin kaltaisten poliittisten filosofien perusajatukseen, jonka
mukaan ihminen on pohjimmiltaan paha. Yhteiskunnallisten rakenteiden löystyessä
useimpien ihmisten moraali romahtaa samassa suhteessa. Linnan näkemys on
avarakatseisempi. Hänen pääteostensa kaikkitietävä kertoja näkee henkilöiden
sisimpään ja näkee siellä olevan hyvyyden. Arktisen hysterian ensimmäisen osan
epäluotettavan minäkertojan Harri Björkharry ajatukset tuntuvat ensi alkuun
vastenmielisiltä. Mitä pitäisi ajatella esimerkiksi työmaajohtajana toimivan ja
suorasukaisia poliittisia näkemyksiä omaavan Björkharryn seinältä löytyvästä
Adolf Hitlerin valokuvasta?

Harrin ja muiden Arktisessa hysteriassa esiintyvien Björkharryjen häilyvyys
selittynee sillä, että he ovat peräisin vaatimattomista oloista ja päässeet vähitellen korkeampaan yhteiskunnalliseen asemaan. Täällä pohjantähden alla
-kirjojen Koskelan suvun rooli on muuttumattomampi.

Linnan ja Tapion pääteokset lukemalla saa hyvän käsityksen suomalaisuudesta.
Romaanien vastakkaisiin maailmankuviin tutustuminen ja kertojen asennoitumisen miettiminen antaa hyvät eväät omien juurien pohdintaan.
Pelkästään kaunokirjallisesta näkökulmasta tarkasteltuna Arktinen hysteria ja
Täällä pohjantähden alla edustavat kotimaisen kirjallisuuden huippua.

Väinö Linna on ansaitusti nostettu kansalliskirjailijan asemaan. Marko Tapio on
puolestaan syyttä unohdettu. Tunnetun tarinan mukaan huonosta terveydestä kärsinyt Tapio kertoi jättäneensä tallelokeroon
yksityiskohtaiset muistiinpanot viimeistelemättä jääneestä Arktisten hysterian
kolmannesta osasta. Kun lokero avattiin, niin sieltä löytyi vain pino tyhjiä
papereita. Tarina jäi kesken.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *