Jyrki Pellisen runoista

Jyrki Pellinen on suotta painettu villaisella, ainakin jos vertaa samaan aikaan hänen kanssaan aloittaneisiin tai kirjoittaneisiin runoilijoihin, kuten Pentti Saarikoskeen, Eeva-Liisa Manneriin tai Paavo Haavikkoon. Pellinen on heidän kanssaan samaa sarjaa niin tuotantonsa laajuuden kuin sen laadunkin suhteen, vaikka ei koskaan olekaan nauttinut samanlaista arvostusta.

Pellinen kirjoittaa edelleen. Hän on julkaissut nelisenkymmentä runo- ja proosateosta, jonka lisäksi hän on myös toiminut taidemaalarina. Pellinen tunnetaan kuitenkin runoilijana. Hän on voittanut monia palkintoja, vaikka ei lukevan yleisön silmissä nautikaan vastaavaa arvostusta kuin edellä mainitut jättiläiset.

Leevi Lehto on kirjoittanut Pellisestä, että ”silloin ajattelen Jyrki Pellistä, s. 1940. Radikaalisti avoimen poetiikan kehittäjää, josta ei todellakaan koskaan – kesken runonkaan – ole voinut tietää, mitä hän seuraavaksi sanoo. Superlahjakkuutta, joka vielä kypsällä iälläkin osoittaa kiitettävää vimmaa kirjoittaa koko tuotantonsa uudelleen. Ja runoilijaa, jota ei tosiaankaan vähään aikaan ole näkynyt julkisuudessa – ei suurten, keskikokoisten eikä pienten julkaisemana.” Yllätyksellisyys on avain Pellisen tuotantoon. Yllätyksellisyyden poetiikka, jota Pellinen toteuttaa, tarkoittaa ettei hänen runojensa kulkua voi päätellä ennalta. Hän voi niin tahtoessaan olla yhtä aikaansa edellä kuin samana vuonna syntynyt Kari Aronpuro, mutta taitaa myös esimerkiksi lyhyet luontorunot.

Monen runoilijan tuotannosta paljastuu asioita, joita he tahtoen tai taitomattaan toistavat. Pellinen on toista maata. Hän on kirjoittanut kaikenlaista runoutta ja aina yllättävällä tyylillä. Kuuskajaskari (1964) on maalailevaa proosarunoa, Lauttasaari (1977) kuvaa runoilijan lapsuudenmaisemia ja Rakkautta pöytävuorella (2007) on lyhyttä ja aistivoimaista runoutta. Pellinen osaa kirjoittaa sekä pitkästi että lyhyesti. Runojen aihepiirikin on sen verran laaja, että sitä on turha lähteä tässä erittelemään. Kirjaluetteloa vilkaisemalla saa käsityksen poikkeuksellisesta luomisvoimasta.

(Jyrki Pellisen runo Blast #2:ssa.)

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *