Jukeboksista

Pieni LURRA Editions
-kustantamo tekee kulttuurityötä julkaisemalla muun muassa Thomas Bernhardin elämäkertaa
ja Peter Handken tuotantoa suomeksi. Itävaltalaiskirjailija Handken pienoisromaani tai
pitkä novelli Jukeboksista (2005) on minulle tärkeitä kirjoja. Matkaamisesta kertova teksti kulkee usein mukanani ollessani ulkomailla, kuten nyt kirjoittaessani pyhimys Franciscus Assisilaisen kotiseudulla keskellä vehreää Italiaa.


Jukeboksista
-kirjaa markkinoidaan yleensä kirjoittamista käsittelevänä pitkänä
esseenä, vaikka kyse on enimmäkseen lyhyestä proosasta. Markkinointimiehiä (ja mahdollisesti myös tekijää itseään) sekoittanee se, että Jukeboksista yhdistää saumattomasti eri lajityyppejä,
kuten matkakirjallisuutta, proosaa ja esseetä. Handke on monien tyylien taitaja.


Jukeboksista
on selvästi fiktiota, mutta siinä on omaelämäkerrallisia
elementtejä. Teoksen päähahmo on kirjailija, joka suunnittelee kirjoittavansa jukebokseista.
Projektin aloittamista vältellessään hän harhailee 1980-luvun lopun pohjoisessa Espanjassa. Otto Lappalainen kirjoittaa Kiiltomadossa: ”Jukeboksista sisältää yhdellä
tasollaan esseen jukeboksin historiasta ja kulttuurisesta merkityksestä sekä
sen yhtymäkohdista teoksen päähenkilön elämään. Samalla se on pienoisromaani
kirjailijan työn siitä vaiheesta, jossa teos on hahmottumassa mielessä mutta
sen paperille saattamista on lykättävä mahdollisimman otollisiin olosuhteisiin –
mikä samalla on tekosyy olla aloittamatta varsinainen kirjoitustyö. Jukeboksista
on myös hyvin keskittynyt kuvaus matkasta sekä fyysisenä siirtymisenä että
henkisenä irtiottona tutusta tuntemattomaan.”

Jukeboksista on romaani kirjoittamisen
vaikeudesta, mutta sen voi nähdä myös kertovan muuttuvasta maailmasta (sen
tapahtuma-aika on Espanjan lopullisen demokratisoitumisen ja kylmän sodan lopun
aikaa) tai olevan kaunis tunnelmapala (sen kertoja analysoi vierasta ympäristöä
kirjailijamaisen kauniilla ja tarkalla tavalla). Romaani on täynnä tällaisia
monimerkityksellisiä kohtia: ”Seuraavana päivänä – sää pysyi sateisena, ja
lehtien mukaan Soria oli jälleen kerran Espanjan kylmin maakunta – hän lähti jäähyväiskävelylle
kaupungin halki. Ilman että oli suunnitellut sitä etukäteen, hän näki yhtäkkiä
edessään Santo Domingon julkisivun, jonka mitat ja vaaleat, usein pyöreiksi
puhaltuneet hiekkakivet kertoivat heti rakennuksen iän. Miten häntä säväyttivätkään
romaanistyyliset rakennukset, tekivät sen niin vaikuttavasti, että hän tunsi välittömästi
niiden suhteet olemuksessaan, hartioissaan, kupeissaan, jalkapohjissaan, ikään
kuin kyseessä olisi ollut hänen varsinainen, kätketty ruumiinsa.” (s. 33–34)


Jukeboksista
ei sisällä selkeää, helposti seurattavaa juonta, minkä takia
lyhyys on sille eduksi. Teksti on tyylikästä, mutta yhtään pidempään sitä ei välttämättä
jaksaisi lukea. Kiiltomadossa todetaan: ”Jukeboksista on Handken kaiken
proosan tavoin tekstiä, jossa maailman havainnoimisella on tärkeä sija. Se on
aktiivista toimintaa, työtä, johon nähden kirjoittaminen on jopa toisarvoista.
Tekstissä on tärkeää myös ajattelun kuvaaminen. Havainnot ja niiden tulkinta
ovat olennainen osa fiktiivisen henkilön elämää. Näin syntyy proosaa, joka ei
tarvitse varsinaista juonta ollakseen kiinnostavaa ja koskettavaa.”

Teoksen päähenkilö kärsii ja nauttii juurettomuudestaan. Hän kaipaa lapsuutensa
kieltä saksaa, mutta ei pidä sitä enää kovin kiinnostavana. Huomioimisen arvoisia
ovat hänen ajatuksensa siitä, että tietyt kirjat tarvitsevat tiettyä
kirjoitusympäristöä, tässä tapauksessa huonon sään takia melankolisena näyttäytyvää
Espanjaa: ”Tuulen mukana pois leijuvat lastukierukat sekoittuivat tuhkahöytyviin,
jotka olivat peräisin jostakin nuotiosta; alhaalla talon edessä, keittiön oven
luona, josta saattoi astella suoraan ohdake-, jätesora- ja sammalkentälle,
puhdisti joku oppipoika käsivarren pituisella veitsellä melkoista joukkoa vieläkin
pitempiä kaloja, niin että ilmassa lenteli ja välähteli vaaleanhohtoisia
suomuja.” (s. 57)

Handke sijoittaa romaaninsa Baskimaahan, mitä voi pitää poliittisena
kommenttina. Omaleimaisen kulttuurin omaavat pohjoisessa asuvat baskit ovat pitkään halunneet
itsenäistyä Espanjasta, mutta epäonnistuminen on saanut monet heistä vajoamaan
apatiaan. Jukeboksista on täten myös kuvaus baskien luovuttamisen
romanttisesta laadusta, siitä miltä ihmisestä tuntuu kun hänellä ei ole
kotimaata ja juuria.

Handke on joutunut epäsuosioon poliittisten mielipiteittensä
takia. Häneltä on muun muassa evätty Heinrich Heine -palkinnon ehdokkuus sen takia, että hän on julkisesti puolustanut Jugoslavian
valtiota ja erityisesti sen monien mielestä kaikkein ryvettyneintä entistä osaa
Serbiaa. Kärkevät poliittiset kannanotot eivät kuitenkaan juuri esiinny hänen
suomennetuissa romaaneissaan, vaikka Jugoslavia mainitaankin ohimennen
positiivisesti Jukeboksista-kirjan sivuilla. Handken kirjalliset ansiot ovat kiistattomat, minkä meillä lähes tuntemattomaksi jäänyt
Jukeboksista osoittaa.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *