Jalkapallosta ja säännöistä

Peliväline

Tänään se sitten alkaa: maailman seuratuin urheilutapahtuma eli jalkapallon MM-sirkus Etelä-Afrikassa. Globalisaatio jyllää, sillä kilpailut ovat nyt ensimmäistä kertaa Afrikan mantereella. Edessä on kuukauden verran vihreitä nurmikkoja, palloja, värejä, torvia, maaleja, juhlia, murhetta ja elämää. Edessä on myös ainoa ajanjakso, jolloin television katsominen on hyväksyttävää ja jopa suositeltavaa.

Luen paraikaa Timo Hännikäisen toimittaa esseekokoelmaa, joka käsittelee ranskalaista kirjailijaa Michel Houellebecqiä. Siinä käsitellään Houellebecqiä käsitellään useasta näkökulmasta. Tommi Melender kirjoittaa omassa esseessään johtopäätöksestä, jonka Albert Camus teki jalkapallokentällä. Sen mukaan ”moraalisesti kestävä elämä on mahdollista vain jos luomme tarkat säännöt ja noudatamme niitä.” Tässä perin juurin konservatiivisessa ajatuksessa voi olla avain jalkapallon suureen suosioon maailmassa. Edustaako jalkapallo siis toisin sanoen ihmisissä piilevää halua mukautua sääntöihin, toimia jonkin kehyksen puitteissa?

Edellisestä voidaan vetää toki johtopäätös, että kaikenlainen vilunkipeli, vaikkapa doping, laiton vedonlyönti tai jalkapallon kaupallistuminen, on nykyaikaisen yhteiskunnan yritys muuttaa jalkapallon syvin olemus. Tässä se onkin onnistunut. Jalkapallossa nimittäin pärjää parhaiten se, joka on suurin kapitalisti. Niin sanotut suurseurat, Real Madridin ja Chelsean kaltaiset ökyklubit, ostavat isolla rahalla parhaat pelaajat itselleen. Samalla ne imevät kärpäspaperin lailla suurimman osan kannattajista ja sitä kautta varmistavat myös itselleen suurimmat tulot ja, ainakin periaatteessa, kaikki mahhdolliset pokaalit. Yhtälö on hälyttävä. Siitä voisi päätellä, että sääntöjen kiertämisen hyväksyttäväksi tehnyt kapitalismi on kampittanut vanhan kunnon jalkapallon.

Onneksi ei kuitenkaan kokonaan. Jalkapallon MM-kilpailuissa on kuitenkin vielä vanhojen hyvien aikojen patinaa. Siinä missä seurajoukkueiden kansalliset sarjat ovat muuttuneet ”kenellä on eniten rahaa” -tyyppiseksi pelleilyksi, MM-kilpailussa voi sentään vielä sattua yllätyksiä. Paikalla ovat maailman parhaat pelaajat. Joka arvokilpailuissa nousee kuitenkin esiin mustia hevosia, maita, joilla on saumat yllätykseen. Ehkä tällä kertaa jokin niistä on afrikkalainen?

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *