Jalkapallomaestrot #3: Juan Román Riquelme

Riquelme

Tuskin koskaan on jalkapallomaailmassa nähty samanlaista lahjakkuuden haaskausta kuin silloin, kun Juan Román Riquelme (s. 1978) kärrättiin Eurooppaan. Boca Juniorsissa loistanutta argetiinalaista kokeiltiin vuosien 2002 ja 2007 välillä ensin Barcelonassa ja sitten Villarrealissa. Tulokset jäivät laihoiksi. Lopulta mies palasi kotimaahansa ja juuri Boca Juniorsiin.

Nyt raitapaitaa ansiokkaasti kantanut Riquelme ei enää pelaa Argentiinankaan maajoukkueessa. Syynä on uusi päävalmentaja Diego Maradona, joka on riidoissa entisen kapteenin kanssa. Draamaa on siis riittänyt ja riittää yhä. Riquelmea ei voi syyttää. Hän on yksi nykyjalkapallon parhaimmista hyökkäävistä keskikenttäpelaajista, siis niin sanotun kymppipaikan pelaajista, todellisista maestroista. Joukkuesekoilut eivät myöskään johdu hänen persoonastaan, sillä köyhistä oloista lähtöisin oleva Riquelme on vaatimaton mies, esimerkillinen roolimalli. Hänellä on käynyt huono onni.

Riquelmella riittää saavutuksia. Hän on alle 20-vuotiaiden maailmanmestari ja olympiavoittaja Pekingistä 2008, Copa Libertadoresin, Intercontinental Cupin, Intertoto Cupin ja monen muun pokaalin nostelija. Voi vain kuvitella, millaisiin saavutuksiin hän olisi yltänyt, jos koko peliura olisi sujunut onnellisten tähtien alla. Hänen kotinsa on aina ollut Boca Juniorsissa, buenosairesilaisessa työläisjoukkueessa. Siellä häntä arvostetaan. Todellisten jalkapallofanien keskuudessa hänet tullaan aina muistamaan yhtenä 2000-luvun vaihteen hienoimmista jalkapalloilijoista.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *