Grand Theft Auto V:stä

Syyskuussa ilmestynyt odotettu
Grand Theft Auto V on saanut poikkeuksellisen paljon julkisuutta videopeliksi.
Sen nimen tietävät nekin, jotka eivät peleistä perusta. Helsingin Sanomien arvostelija kutsui Rockstar Gamesin julkaisua erääksi
kaikkien aikojen parhaista peleistä. Sen hyvinä puolina pidettiin elokuvamaista tarinallisuutta, upeita puitteita ja tekemisen valtavaa määrää. Avointa maailmaa
tutkiessa vierähtää kymmeniä tunteja.

Grand Theft Auto V:n julkaissut
Take-Two Interactive ilmoitti, että kyseessä on nopeimmin miljardin dollarin
(noin 740 miljoonan euron) myynnin ylittänyt viihdetuote. Kahdelle konsolille
samanaikaisesti ilmestynyt GTAV
tarvitsi rajapyykin ylittämiseen vain kolme päivää. Ennätyksen edellisellä
haltijalla, sotarymistely Call of Duty:
Black Ops II:lla
, kesti samaan yli kaksi viikkoa. Vaikka Grand Theft Auto V:n tekemiseen ja
markkinoimiseen paloi rahaa, se tuottaa jo nyt voittoa.

Mistä kohkaamisessa on kysymys? Mikä Rockstar Gamesin pelissä viehättää? Se
sijoittuu Los Santosiin, idealisoituun ja ruuhkattomaan versioon Los
Angelesista. Aurinko paistaa, palmut huojuvat rannalla. Kyseessä on eräs
suurimmista peleistä. Grand Theft Auto
V:ssä
on niin paljon tutkittavaa, että se on elämän korvikkeena omaa luokkaansa.
Pelin suurin viehätys perustuu kuitenkin sen kyseenalaiseen sisältöön.

GTAV:n kolme päähahmoa ovat
rikollisia, jotka saavat rahaa muun muassa ryöstämällä pankkeja. Rikos
kannattaa -mentaliteetin takia peli on kielletty alle 18-vuotiailta, mutta
nimellinen kielto ei estä lukuisia alaikäisiä tutustumasta tuotteeseen.
Pelaajalle annetaan vapaat kädet riehua Los Santosissa. Esimerkiksi
jalkankulkijoiden päältä ajaminen ja satunnaisten ohikulkijoiden mukiloiminen
onnistuu. Myyntilukujen perusteella moni on kiinnostunut rikollisesta elämästä
turvallisessa ympäristössä.

Uusin Grand Theft Auto on sarjan
edellisten osien tavoin herättänyt kiivasta keskustelua. Sanomalehdissä ja verkossa on puhuttu siitä millaista sisältöä pitäisi sallia. ”Vaikka lapsi osaisikin pelata peliä, sen sisältö ei ole välttämättä hänelle sopivaa. Katsokaa, mitä lapsillenne ostatte,” varoitti FIGMAn toiminnanjohtaja Riku Olkkonen Ilta-Sanomissa. Väkivaltaviihteen puolustajat ja vihaajat riitelevät keskenään, eikä keskustelu ole korkeatasoista.

Eräs perustelluimmista kannanotoista julkaistiin Edgessä. Lehden mukaan merkityksen ja moraalin etsiminen Grand Theft Auto V:stä ei ole tärkeää.
Artikkelissa todetaan: ”Vääryys on vetovoima. GTAV
on amoraalinen ihmemaa, joka luo modernin maailman ennennäkemättömän
yksityiskohtaisesti ja antaa sinun tehdä sille ja siinä hirveitä asioita – arkkitehtuuri on suunniteltu sellaiseksi, että siihen lennetään koneilla ja sen
päältä ajetaan autoilla, tiet ja jalkakäytävät on rakennettu niin, että
niillä kaadetaan vanhoja miehiä ja aiheutetaan tusinan auton ketjukolareita. Se on hiekkalaatikko, joka on rakennettu hiekan heittämiseksi ihmisten silmille ja heidän lyömisekseen ämpäreillä ja lapioilla.”

Edgessä korostetaan, että kyse on tabujen
rikkomisesta turvallisessa ympäristössä. Tässä ollaan Grand Theft Autojen suosion ytimessä. Sarjan uusimman osan sisältöä,
kuten kohuttua kidutuskohtausta ja naisten esineellistämistä, ei tulisi käsitellä
kannanottona. Grand Theft Auto V on näennäisen
realistinen, mutta paljastuu nopeasti satiiriseksi. ”Don’t say nope to dope”, julistaa eräs sen hahmoista. Los Santosin asukkaat ovat karikatyyrejä, sen maailma on omamme liioiteltu versio.

Väkivaltaviihteen aiheuttamiin mahdollisiin ongelmiin puututaan parhaiten
valvomalla ikärajoja. Nykyinen sormien läpi katsominen ei ole hyväksi. Jokainen
järkevä ihminen ymmärtää, ettei moraalikäsityksiä kannata omaksua Grand Theft Auto V:n kaltaisista liioitelluista peleistä. Keskustelun käyminen on sen yksipuolisuudesta huolimatta tärkeää. GTAV on erinomaista todellisuuspakoa. Peli on iso huvipuisto, jossa on hauska rellestää. Se ei teeskentele esittävänsä oikeaa maailmaa.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *