Fidel Castrosta

Fidel Castro osoittautuu Ignacio
Ramonetin hiljattaisessa haastatteluteoksessa Fidel Castro: Elämäni puheliaaksi
mieheksi. Helposti käytössä kuluva kirja on noin 750 sivustaan huolimatta ikävä
kyllä pehmeäkantinen, mutta kommunistinen vallankumousjohtaja puhua papattaa
niin kiinnostavasti, ettei lukija ehdi miettiä kirjan selkämyksen vääjäämätöntä
hajoamista.
Ramonet ihailee selvästi Castroa.
Tämä käy ilmi haastatteluteoksen alun kehumiseen keskittyvästä esipuheesta,
jossa käydään läpi Castron ansioita (lukutaidon lisääminen ja lapsikuolleisuuden
vähentäminen) ja virheitä (kuolemantuomion säilyttäminen ja
toisinajattelijoiden sulkeminen vankilaan), mutta mainitaan myös kummallisesti,
että samaa kommunistista ideologiaa katkeraan loppuun asti seurannut
Neuvostoliitto oli Kuuballe epäluonnollinen yhteistyökumppani. Le Monde Diplomatique –lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja globalisaatiota vastustavan Media Watch
Global -järjestön perustaja Ramonet ei vaikuta menettäneen uskoaan kommunismiin
sitä vastaan puhuvista empiirisistä todisteista huolimatta.
Viimeistään tämän Fidel Castroa käsittelevän
kirjan lukemisen jälkeen on helppo ymmärtää, miksi niin monet seurasivat
vallankumouksen tien valinnutta Castroa, ja miksi hän onnistui pysymään Kuuban
johdossa niin pitkään. Castro uskoo kiihkeästi kommunismiin, mutta on
aikaansaava, kantansa perustelemaan pystyvä ja sivistynyt mies. Hänen kanssaan
on vaikea olla eri mieltä, mikä tietysti pätee kaikkiin vahvan
persoonallisuuden omaaviin ihmisiin. Ramonet mainitsee teoksensa esipuheessa
ihailevaan sävyyn, kuinka vallankumousjohtaja nukkui pitkään neljä tuntia yössä
saadakseen tehtyä mahdollisimman paljon, ja kuinka hän elää vanhoilla päivilläänkin munkkimaisen askeettisesti
välttyäkseen kuubalaisten hyväksikäyttäjän leimalta.
Voidaan sanoa, että Fidel Castron
ja hänen tovereittensa vuonna 1959 tapahtunut valtaannousu oli Kuuballe pienin paha
kaikista tarjolla olleista vaihtoehdoista. Vuonna 1902 itsenäistynyttä Kuubaa
hallitsi pitkään sarja epäpäteviä ja kansalaisten vähät rahat omiin taskuihinsa
kahmineita johtajia, viimeisimpänä amerikkalaisten kanssa avoimesti veljeillyt
ja kansan keskuudessa epäsuosittu Fulgencio Batista. Kapitalismia yli kaiken
vihannut Castro täytti tyhjiön. Hänen ansiokseen on luettava se, ettei Kuubasta
tullut stereotyyppistä banaanivaltiota, vaan omilla jaloillaan seisomaan
pyrkivä itsenäinen maa.
Kuuban tärkeimpiin vientituotteisiin kuuluvat nikkeli, sokeri ja sikarit. Köyhyydestä koko olemassaolonsa kärsinyt maa
on Castron aikana kärsinyt taloudellisesti muun muassa kommunistisille maille
tyypillisestä teollisuuden ja yritysten kansallistamisesta (joka johti mm. sikarialan pitkään jatkuneeseen alamäkeen) ja Yhdysvaltojen vuonna 1960 julistamasta
kauppasaarrosta (joka romahdutti viennin tärkeän kauppakumppanin kaupunkeihin). Poliittiseksi taiteilijaksi toisinaan kuvailtu Castro onnistui kuitenkin selviämään näiden pahojen
ongelmien lisäksi myös Neuvostoliiton hajoamisesta aiheutuneesta Kuuban vararikosta.
Osa Fidel Castro: Elämäni
-kirjasta keskittyy etenkin Etelä-Amerikan maissa tällä hetkellä kovassa
vauhdissa olevan vasemmistolaisen, eli niin kutsutun bolivaarisen vallankumouksen
puolusteluun. Esimerkiksi Argentiinan, Brasilian, Chilen ja Venezuelan
vasemmistolaiset poliikot katsovat olevansa mantereen laajuisen suur-Kolumbian
aikoinaan perustaneen vallankumousjohtaja Simón Bolívarin henkisiä perillisiä.
He ovat päässeet valtaan lupaamalla tasoittaa räikeitä tuloeroja siirtämällä
rahaa rikkailta köyhille. Samalla osa heistä, kuten Venezuelaa yksinvaltian
ottein pitkään hallinnut presidentti Hugo Chávez, on kuitenkin kahminut käteistä omiin taskuihinsa.
Fidel Castro toimi Kuuban johtajana
vuosina 1959-2008. Fidel Castro: Elämäni julkaistiin espanjaksi vuonna 2007,
mutta viime aikojen tapahtumien käsittelemättä jättäminen ei haittaa, koska
Kuubassa ei ole Castron takavasemmalle poistumisen jälkeen tapahtunut mitään
mainitsemisen arvoista. Amerikkalaisten kovasti odottamaa kapitalistista
vallankumousta ei ole kuulunut. Fidel Castrosta saa tuoreen haastatteluteoksen
perusteella huomattavasti terveemmän kuvan kuin hänen ylilyönteihin
syyllistyneistä ja samaa epätervettä poliittista ideologiaa seuranneista aikalaisistaan,
kuten Mao Zedongista, Ho Tši Minhistä tai Pol
Potista, jotka perustivat maihinsa raakalaismaisia diktatuureja. Kuubaa voi
syyttää vapaan tiedonvälityksen puutteesta sekä homojen kaltaisten
vähemmistöjen ja toisinajattelijoiden vainoamisesta, mutta ainakaan Castro ei
ole perustanut maahansa henkilökulttia. Sellainen on syntynyt pikemminkin
länsimaihin katukuvassamme yleisten ja Castron tunnetun taistelutoverin Ernesto “Che” Guevaran epämääräisestä
kapinahengestä kertovien rintakuvien myötä.
Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *