Elokuvasta Inception

Leonardo DiCaprio näkee unta

Christopher Nolan on hieno elokuvaohjaaja. Vai onko sittenkään? Hän on tehnyt Mementon, The Prestigen ja Batmanien kaltaisia hyvät arvostelut saaneita elokuvia, jotka ovat myös pärjänneet hyvin lippuluukulla. Merkkiteoksiksi niitä ei voi kuitenkaan kutsua. Hyviä elokuvia toki kaikki, mutta jokin Nolanin ohjauksissa mättää. Uusin, Inception, on saanut poikkeuksellisen ylistävän vastaanoton. Se onkin tekijänsä paras työ.

Nolanin elokuvia yhdistää se, että niissä sukelletaan ihmismieleen. Inception on science fiction -elokuva, josta suurin osa tapahtuu unessa. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään Finnegan’s Wake, vaan pikemminkin yhdistelmä The Matrixia ja Solarista. Nolan on keksinyt, että naurettavat toimintakliseet (takaa-ajokohtaukset, ammuskelut ja tappelut) saa perusteltua siirtämällä ne mielikuvituksen maailmaan. Mitään ei oikeastaan tarvitse perustella, kun kaikki on joka tapauksessa unta. Näppärää.

Inception on silti astetta älykkäämpi tapaus. Se vetoaa suureen yleisöön, koska toimintaa riittää koko kahden ja puolen tunnin ajan. Elokuva kiehtoo kuitenkin myös muitakin, sillä se tarjoaa kiinnostavaa pähkäilyä unen, mielen ja muistojen luonteesta. Elokuvan päähenkilön Cobbin (Leonardo DiCaprio) hehkeä vaimo Malin (Marion Cotillard) on kuollut, mutta unimaailmassa hän on vielä hengissä. Eikä hän ole vain hengissä, vaan yrittää saada miehensä takaisin. Solariksesta kopioidussa asetelmassa Cobb joutuu lopulta tekemään valinnan todellisuuden ja alitajunnan väliltä.

Cobbilla ei muutenkaan ole helppoa, sillä hän on ammatiltaan teollisuusvakooja. Vitsi piilee siinä, että hän pyrkii varastamaan liikesalaisuuksia ihmisten mielistä. Utopistisilla laitteilla ja rauhoittavilla lääkkeillä saadaan aikaan jaettu uni, joka mahdollistaa monen ihmisen osallistumisen samaan uneen. Unien arvaamattoman luonteen takia homma karkaa kuitenkin ehtimiseen käsistä, ja kaiken kukkuraksi Cobb on etsintäkuulutettu. Lisäksi hänellä on kaksi isäänsä kaipaavaa pientä lasta.

Kikkailua riittää, mutta ihme kyllä katsojakin pysyy kärryillä. Käsikirjoitus on yhtä aikaa syvällinen ja pinnallinen. Tässä se toistaa Nolanin aiempien elokuvien kaavaa, mutta toimivammin. Huomaa, että Nolan on halunnut tehdä unielokuvansa jo pidemmän aikaa. Inception on näyttävä, ja etenkin taistelukohtauksissa on potkua. Painovoimattomassa tilassa käytävä karateottelu on esimerkiksi huimaa katsottavaa. Elokuva on kuitenkin muutakin kuin rytinää ja ryskettä. Unitasolta toiselle siirtymiset selitetään niin juurta jaksain, että pahimmat sudenkuopat saadaan kierrettyä.

Käsikirjoituksen suurin ongelma on se, että hahmoja on liikaa. Muutama tyyppi, kuten esimerkiksi japanilainen liikemies Saiton (Ken Watanabe), jäävät pinnallisiksi. Suurin osa hahmoista on juoksutettu ruudulle pelkästään sen takia, että juoni saadaan liikkeelle. Erään tyypin ainoa tehtävä elokuvassa on esimerkiksi ajaa pakettiautoa sillä aikaa, kun muut nukkuvat takapenkeillä. Juonesta olisi lisäviilauksella saanut vieläkin terävämmän.

Inception on hyvä, joskin varsin epälooginen elokuva. Se on vuoristoratamainen vyörytys, jonka jälkeen katsoja ei ole aivan varma mitä tuli juuri nähneeksi. Loppuun on vielä varattu pieni yllätys, joka saa katsojan arvailemaan Cobbin tulevaisuutta. Nolan osaa ottaa katsojansa. Loistavaa elokuvantekijää hänestä ei vieläkään saada leivottua, mutta ehkä sekin on vielä edessä. Leonardo DiCaprion kohdalla voidaan tosin jo unohtaa Rautanaamio, Titanic ja muut nuoruuden työt. Hänestä on kasvanut loistava näyttelijä.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *