Die Hardista

John McLane

Katsoin eilen Die Hardin. Oli hienoa huomata, ettei elokuva ole kuluneiden vuosikymmenten aikana menettänyt lainkaan loistoaan. Die Hardhan tuli ensi-iltaan jo vuonna 1988. Silti ei se ei näytä, kuulosta tai tunnu 1980-luvulla tehdyltä elokuvalta. Die Hard tuntuu nimeään myöten aivan yhtä miehekkäältä kuin kaksi vuosikymmentä sitten. Se on täydellinen toimintaelokuva. Se on vauhdikas, jopa älytön, mutta menemättä liiallisuuksiin. Katsojalle jää tunne, että näin todella voisi tapahtua. Samalla kuitenkin tietää, ettei näin sentään onneksi todella tapahdu.

Elokuvan päähenkilö on hihatonta paitaa käyttävä John McClane (Bruce Willis). McClane on periamerikkalainen toiminnan mies, joka ampuu ensin ja kysyy sitten. McClanella on perhehuolia. Hänen ex-vaimonsa kutsuu miehen valtavassa tornitalossa pidettäviin joulujuhliin. Juhlat menevät pilalle, kun niissä aletaan ammuskella. Saksalaiset terroristit valtaavat rakennuksen ja ottavat juhlijat panttivangeiksi. Roistoja johtaa karismaattinen Hans Gruber (Alan Rickman), eräs elokuvahistorian parhaimmista konnista. McClane ja Gruber muodostavat vastinparin, joka hakee vertaistaan lajityypin historiassa.

Gruber on sosiopaatti. Hän pukeutuu tyylikkäästi, mutta on muuten täysin vastenmielinen tyyppi. Hänessä on kuitenkin karismaa. Ei ihme, että juuri Gruber johtaa terroristivaltausta. Terrorismi on tosin vain savuverho, sillä kaappaajat ovat todellisuudessa vain tornitaloon piilotetun rahan perässä. Tai tarkemmin sanottuna obligaatioiden, jotka on kätketty kassaholveihin. Konnien juoni on itse asiassa niin nerokas, että sitä ei olisi voinut keksiä kukaan muu kuin nerokkuuttaan pahuuteen käyttävä Gruber. Siihen kuuluu tekaistuja vaatimuksia, sähkökatko, raketinheitin, muoviräjähteitä, konetuliaseita, räjähdyksiä ja huonosti puhuttua saksaa.

Todellinen juoni kertoo tietenkin siitä, kuinka McClane tappaa roistot yksi toisensa jälkeen. Kaappaajat jahtaavat ensin sankaria, mutta asetelma kääntyy nopeasti päälaelleen. Hampaisiin aseistettuja roistoja on itse asiassa vain kymmenkunta, joten elokuva ei tässä suhteessa mene liiallisuuksiin. McClane ei ole teräsmies. Hän ei ole yli-inhimillinen, vaikka roikkuukin paloletkusta räjähtävän tornitalon seinällä. Missä toimintaelokuvassa esimerkiksi nähdään sankari, joka polttaa tupakkaa jatkuvalla syötöllä?

Die Hard on nerokas elokuva. Se teki pääosan esittäneestä Bruce Willisistä, sekä hänen vastinparistaan Rickmanista, suuren tähden. Aiemminhan Willis oli tunnettu lähinnä kamalana muusikkona. Die Hardin kolme jatko-osaa ovat hyviä nekin, mutta eivät pärjää alkuperäiselle. Jo pelkkä ajatuskin siitä, että McClane joutuisi kerta toisensa jälkeen samaan liemeen, on naurettava. Se on naurettava siitä huolimatta, että poliisina työskentelevä McClane selvästikin rakastaa toimintaa.

Die Hard päättyy asetelmaan, jossa McClane ja hänen ex-vaimonsa palaavat yhteen. Ei ole vaikea kuvitella, että uusi avioelämä on tuskin entistä auvoisempaa. Parilla on kaksi lasta. McClane on kuitenkin enemmän kotonaan lähinnä rynnäkkökiväärin kuin kahvinkoneen käyttäjänä. Hän on samanlainen yksinäinen susi kuin tornitalon ikkunasta kuolemaansa putoava Gruber. Kaikeksi onnneksi heille kuitenkin suotiin puitteet, joissa he pystyivät näyttelemään roolinsa loppuun asti.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Oli hauska huomata, että David Foster Wallace ja David Lipsky, kaksi järeän kirjasivistyksen miestä, hehkuttivat Die Hard ykköstä teoksessa Although Of Course You End Up Becoming Yourself. Se tosiaan on omassa lajissaan täydellinen: tarina, castaus, replikointi, musiikit (Run DMC:n joulubiisi alkupuolella!), kaikki toimii. Jatko-osista ei oikein voinut samalla tavalla innostua, ykkönen kestää katselua yhä, kuten totesit.

  2. 2

    sanoo

    Die Hardilla on vetovoimaa, jota esimerkiksi Commandossa, Rambossa tai muissa kasaritoiminnan klassikoissa ei ole. Elokuva menee samaan joukkoon kahden ensimmäisen Terminatorin kanssa siinä, että jopa älykötkin tunnustavat nauttineensa sen katsomisesta. Toki älyköt nauttivat myös Commandosta ja Ramboista, mutta sen tunnustamisen olisi jo nolompaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *