Bruce Springsteenistä

 

Bruce Springsteen täyttää tänään 65 vuotta.
Populaarimusiikin voimamiestä Springsteeniä, jota on kutsuttu muun muassa työväenluokan ääneksi, partiopojaksi, seksisymboliksi, teeskentelijäksi ja pioneeriksi, ei
ole pystytty lokeroimaan koko hänen pitkän uransa aikana. Hän pysyy
tavoittamattomissa samaan tapaan kuin toinen merkittävä amerikkalaismuusikko,
alkukesästä 73 vuoden iän saavuttanut Bob Dylan, joka hallitsee monia rooleja.

Springsteen on myynyt maailmanlaajuisesti yli 120 miljoonaa levyä. Hän on
saanut 20 Grammya, kaksi Golden Globea ja Oscarin. Hänet valittiin Songwriters
Hall of Fameen, American National Academy of Popular Musicin kunniamuseoon,
vuonna 1999. Hänen tuotantonsa on loputon aarreaitta, joka on täynnä hyviä lauluja.
Se on merkki johdonmukaisesta kehityksestä. Springsteenin albumeita
kuuntelemalla voi seurata hänen kasvuaan pojasta mieheksi. Born to Run, Born in the
U.S.A.
, The Ghost of Tom Joad, The Rising ja Wrecking Ball ovat eri vuosikymmenien menestyslevyjä. Laulajalla on
listaykkösiä viidellä eri vuosikymmenellä. Hänellä on 11 Yhdysvaltojen
levylistan kärkeen kiivennyttä levyä. Vain Jay-Z:lla (13) ja The Beatlesilla
(19) on enemmän.

Kirjani Springsteenistä, Pomon lumo:
Bruce Springsteenin tarina
, ilmestyy Helsingin Kirjamessuilla lokakuun
lopussa. Siinä käsitellään muusikon suosion ja kestävyyden salaisuutta, hänen
lumovoimaansa. Springsteeniä on pitkään kutsuttu Pomoksi. Nimi otettiin käyttöön
jo vuonna 1971. Springsteen voitti ystävänsä Monopoli-sessioissa ja sai
huonosta ruokavaliostaan johtuneen liikanimen The Gutter Bomb King (roskaruokakuningas). Springsteen ei pitänyt
nimestä, vaan vitsaili olevansa pomo. Se oli tarkoitettu yksityiseksi heitoksi,
mutta nimi lipsahti julkisuuteen kolme vuotta myöhemmin. Journalisti kuuli
sattumalta henkilökunnan kutsuvan Springsteeniä Pomoksi ja kirjoitti asiasta
lehdessä.

Springsteenin suhtautuminen Pomo-nimeen on kaksijakoinen. Se on kuitenkin osa häntä
hyvässä ja pahassa. Eräs hänen suurimmista peloistaan lapsuudessa ja etenkin
muusikon uran alkutaipaleella oli paljastua teeskentelijäksi.
Springsteen ei halunnut kenenkään luulevan häntä nousukkaaksi, joka ajattelee vain rahaa. Ei ole sattumaa, että nykyinen Springsteen-kritiikki
keskittyy edelleen hänen oletettuun epärehellisyyteensä. Haukkujat väittävät
laulajaa laskelmoivaksi roistoksi, joka tekee mitä tahansa kuuluisuuden takia. Fanit väittävät
puolestaan Springsteenin olevan lähestulkoon Jumala.

Totuus lienee jossain tässä välissä. Springsteenin 1960- ja 1970-lukujen
kehittymistä nopeutti se, ettei musiikki ollut koskaan hänelle pelkästään
harrastus, vaan ammatti. Parhaimmillaan ollessaan Springsteen oli täydellinen
paketti, taiteilija ja viihdyttäjä, jolla ei löytynyt vertaista. Muut 1970- ja
1980-luvuilla parhaimmillaan olleet artistit, kuten Michael Jackson tai The
Rolling Stones, eivät onnistuneet samalla tavalla yhdistämään ammattinsa eri
puolia. Monipuolisuutensa ansiosta Springsteen myi kymmeniä miljoonia levyjä.

Springsteenin fysiikan salaisuus on juoksumatto, jolla hän hikoilee säilyttääkseen
kestävyytensä, ja painot, joita hän nostelee pysyäkseen lihaksikkaana. Hänestä
ei kuitenkaan pidetä siksi, että hän on bodari, vaan siksi, että hän osoittanut
miehen voivan yhdistää uskottavasti kovuuden ja herkkyyden. Springsteen on vakavasti
otettava taiteilija, joka osaa nauraa itselleen. Hänessä on traagisuutta, mutta
myös aitoa iloa. Magneettisen persoonallisuutensa takia hän on yksi rockin
suurmiehistä.

Itseäni on Springsteenissä aina viehättänyt eniten hänen energisyytensä. Hänen
konserttinsa ovat hurjia kokemuksia ja osa niiden intensiisivyydestä välittyy levyillä.
Springsteen ei myöskään ole epärehellinen, vaikka jotkut ovat niin väittäneet.
Hänen tulkinnoissaan on aitoa tunnetta. Ne kunnioittavat musiikin perinteitä,
mutta luovat samalla uusia uria. Springsteen on ottanut esiintymisiinsä mallia Elvis
Presleyltä ja James Brownilta. He olivat poppamiehiä, jotka ottivat yleisönsä
yhdistämällä musiikkiinsa ulkopuolisia elementtejä. He huusivat, lauloivat,
saarnasivat, soittivat ja tanssivat. Elämää suuremmista persoonallisuuksistaan
huolimatta parhaat muusikot, kuten Presley, Brown, Mick Jagger ja Springsteen,
osasivat ja osaavat ottaa rennosti.

65 vuoteen mahtuu koko joukko onnistumisia ja epäonnistumisia. Springsteenin
uran huippuhetkiä ovat olleet levyt, kuten Born
to Run
, Darkness on the Edge of Town
ja Nebraska, sekä laulut, kuten ”Badlands”,
”Atlantic City” ja ”Streets of Philadelphia”. Mahalaskuja ovat olleet hänen
yrityksensä kirjoittaa avioelämästä (Tunnel
of Love
, Human Touch, Lucky Town) ja Barack Obaman
poliitiikasta (Working on a Dream).
Kokonaiskuvaa tarkastellessa on kuitenkin selvää, että Springsteen on Dylanin ohella
merkittävin elossa oleva muusikko. Hänen energiansa on poikkeuksellista.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *