Bob Dylanin joululevystä

Kansi

Bob Dylan (s. 1941) teki sen taas. Hän onnistui jälleen yllättämään kriitikot ja kuuntelijansa. Monelta meni aamukahvi väärään kurkkuun, kun Dylan ilmoitti aikaisemmin tänä vuonna julkaisevansa joululevyn. Kaiken huippu oli, että pitkäsoitto ilmestyi vain muutama kuukausi edellisen, rakkausteemaisen Together Through Lifen jälkeen. Dylanhan on viime vuosikymmeninä tullut tunnetuksi albumiensa verkkaisesta julkaisutahdista.

Lisäksi päiviteltiin, onko artisti jälleen tunnustautunut kristityksi. Eräs Dylanin uran tunnetuimmista vaiheistahan on ryhtyminen ns. ”Born Again” -kristityksi ja sen tiimoilta syntyneet kaksi gospel-levyä. Sittemminhän laulaja vaivihkaa irrottautui uskonnollisesta puuhailusta. Nyttemmin hän on maininnut tunnustavansa vain musiikin uskontoa, sekä vitsaillut saaneensa muusikon lahjansa paholaiselta.

Eipä ihme, että Dylanin joululevyaikeita epäiltiin. Pitää kuitenkin muistaa, että joululaulut ovat perinteisiä lauluja, siis Dylanin ominta aluetta, ja niillä on kunniakas levytyshistoria. Monet suuret muusikot ovat uudelleenversioineet joululauluja. Dylanilla ei tietenkään ole yhtä hunajainen ääni kuin esimerkiksi Frank Sinatralla tai Bing Crosbylla. Jo Dylanin epävireisestä murinasta voi päätellä, ettei laulaja ole ihan tosissaan. Tietenkin on, mutta joulumielellä, pilke silmäkulmassa.

Oli ironisuuden kanssa sitten niin tai näin, rahat ainakin menevät hyvään tarkoitukseen. Pitkäsoiton tuotto ohjataan kokonaisuudessaan World Food Programmen ja Crisis UK:n kansainvälisille hyväntekeväisyysjärjestöille. Dylan tekee hyvää, eikä levykään kehno ole. Se on selkeä välityö, mutta ei näitä lauluja tarvitsekaan kuunnella kuin kerran vuodessa.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *