Kirja-arvostelu: Riippuvat puutarhat (Ntamo 2007)

Arvostelu julkaistu Katsaus-lehden numerossa 2 / 2008.

Riippuvuutta aiheuttavaa runoutta

Lassi Hyvärinen: Riippuvat Puutarhat, runoja, Ntamo 2007

Lassi Hyvärisen (s. 1981) esikoisrunokokoelmassa liikutaan vahvasti typografisissa, kielellä iloittelevissa tunnelmissa. Riippuvat puutarhat on tyylilajien sekoitus olematta kuitenkaan täydellinen sekasotku. Kirjan mottona on Johanneksen evankeliumista poimittu teksti ”pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.” Tämä antaa teoksesta harhaanjohtavan kuvan, mutta se on ehkä ollut tekijän tarkoituksenakin. Kirja on odottamaton sanavyörytys, joka hakee vertaistaan ainakin sen julkaisseen pienen kustantamon Ntamon katalogissa.

Hyvärisen kirjoitustyyli muistuttaa Henriikka Tavia, jonka niin ikään viime vuonna ilmestynyt ensimmäinen runokokoelma Esim. Esa (Teos, 2007) voitti ansaitusti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Toinen hengenheimolainen on Eino Santanen, jonka mainio runokirja Merihevonen kääntää kylkeään (Teos, 2006) on nähdäkseni vaikuttanut Hyvärisen satiiriseen otteeseen. Kaikki kolme edellä mainittua runoilijaa ironisoivat perinteistä lyriikkaa. He hyökkäävät sitä vastaan, mutta hyödyntävät samalla teorioita omiin tarkoituksiinsa. Tavin ja Hyvärisen runoista välittyy sama musikaalisuus ja kyky luoda mieleenpainuvia kielikuvia oudoilla sanayhdistelmillä. Esimerkiksi jälkimmäisestä käy Riippuvien puutarhojen erikoiskummallinen ja ratkiriemukas säe ”zetori keikkuu kummulla.”

Riippuvien puutarhojen ensimmäisessä osiossa ironisoidaan runouden konventioita, kuten käsitteellistä, surrealistista ja dadaistista runoutta. Eräs runo on jopa huvittavasti nimeltään ”Oikea runo.” Hyvärisellä on oiva kyky olla samanaikaisesti sekä vitsikäs että tosissaan. Hän osaa nauraa itselleen. Kokeellisuus lisääntyy kirjan edetessä. Perinteinen lukija on tiukoilla Riippuvien puutarhojen sanaolentojen ja vaikeammin avautuvien runojen kanssa. Runossa ’Concerto Grosso V. Jousille, kurjille ja kihokeille’ Hyvärinen kirjoittaa: ”TUPAKKAYSKÄINEN SORSA 1. kahisee / TUPAKKAYSKÄINEN SORSA 2. kahis / a T.Y.S. 2 1/2 jen huuto 3. kahi” ja niin edelleen pitkään ja hartaasti. Lukijalta edellytetään pitkää pinnaa ja huumorintajua.

Hyvärinen pitää suosittua blogia osoitteessa http://herranutz.blogspot.com. Verkkosivulta käy hyvin ilmi tekijän halu rohkeisiin typografisiin kokeiluihin. Kaikki Riippuvien puutarhojen runot ovat olleet aiemmin luettavissa Hyvärisen blogista. Jokainen runo ei toimi kirjamuodossa yhtä hyvin kuin näytöllä, sillä rajoitetun sivukoon vuoksi niitä on jouduttu pätkimään. Tämä on mielenkiintoista, jos ajattelee kuinka runoutta tulisi lukea. Digitaalijakelu on ainakin Hyvärisen kaltaisten visuaalisten kirjailijoiden tapauksessa paikoin jopa printtiformaattia parempaa. Se herättää mielenkiintoisia ajatuksia tekijän ja lukijan rooleista tulevaisuuden maailmassa.

Hyvärisen runouskäsitys herättää varmasti keskustelua. Hän ei lähde hyvän runoilijan tavoin sulkemaan mitään pois, vaan käyttää kaikkia aineksia normaalista lyyrisestä ilmaisusta aina kollaasiin asti. Riippuvissa puutarhoissa Hyvärinen ei kuitenkaan aivan saavuta valtavaa potentiaaliaan. J.H. Erkon palkinnon vuoden 2007 voittajan olisi kannattanut hioa ja kustannustoimittaa kirjaansa pidempään. Riippuvat puutarhat on nykymuodossaan laaja ja inspiroiva kokoelma modernia, älykästä ja rosoista runoutta. Se olisi hyötynyt karsimisesta. Yli sadassa sivussa on muutama kymmenen ylimääräistä. Hyvärinen toteuttaa liikaa eräitä säkeitään: ”siis kun keksit sen, kajauta, / älä jää hautomaan vatvomaan / jotta tyhjyys saisi taas täyttyä / ja jumalat / vetäytyä vuorille mietiskelemään.”

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *