Kirja-arvostelu: Sipulia kuoriessa (Tammi 2007)

Arvostelu on julkaistu Katsaus-lehden numerossa 3 / 07.

Kerros kerrokselta

Günter Grass: Sipulia kuoriessa, romaani, Tammi 2007, Oili Suominen (suom.)

Vuonna 1999 Nobelin kirjallispalkinnon voittanut ja vastikään 80 vuotta täyttänyt Günter Grass on suosionsa huipulla. Kuuluisuus johtuu kohusta, joka syntyi hänen paljastettuaan kuuluneensa toisen maailmansodan aikana saksalaisen Waffen SS:n joukko-osastoon. Paljastus tehtiin Grassin nyt suomennetussa omaelämäkerrallisessa romaanissa Sipulia kuoriessa. Kirjassa on kohta, jossa Grass hakee 17-vuotiaana sukellusvenelaivastoon, mutta hänet komennetaan SS:n panssarijoukkoihin.

Kontekstistaan irrotettu kohta johti mediamylläkkään. Grass on pitkään nähty toisen maailmansodan jälkeisenä saksalaisena omatuntona ja arvostelijoiden mukaan kaikki tämä on nyt mennyttä. Kirjasta kuitenkin selviää, että Grass ei ollut kiihkomielinen kansallissosialisti. Hän oli liian nuori ymmärtääkseen niitä kauheuksia, joita propagandan taakse sisältyi. Tämä on tietenkin sama argumentti, jota useimmat saksalaiset käyttivät toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Sipulia kuoriessa –romaanin lukemisen jälkeen Grass saa siitä huolimatta puhtaat paperit. Hänen ainoa todellinen virheensä oli pysyä vaiti liian pitkään.

Sipulia kuoriessa kertoo tietenkin myös paljosta muustakin kuin sota-ajasta. Se alkaa Grassin varhaisesta lapsuudesta ja päättyy Peltirumpu-esikoisromaanin ja läpimurtoteoksen julkaisuun vuonna 1959. Elämänsä alkutaipaleella kirjailija asuu monessa paikassa, mutta mielessä siintää mystinen kotikaupunki Danzig, joka nykyään kuuluu Puolaan. Sipulia käytetään muistin vertauskuvana ja sitä kuoritaan kerros kerrokselta matkalla kohti alimpia ja häpeällisimpiä kerroksia. Kaikkea ei tietenkään kerrota, eikä kaikkea voi muistaa. Kirjailija puhuukin alussa tarinoista, ”jotka tuntuvat todellisemmilta kuin elämä.”

Muistin jättämät väistämättömät aukot korvataan nopeilla siirtymillä seuraavaan aikakauteen. Romaani liikkuu kronologisesti, mutta siirtyy välillä nykyhetkeäkin sivuaviin lyhyisiin kohtauksiin. Paperille laitetut ajatukset kuvaavat kiehtovasti Grassin henkilöhistoriaa ja hänen persoonallisuutensa kehitystä. Parasta lopputuloksessa on, että kirja ei yritä olla jälkiviisas. Menneisyys painaa jokaista ihmistä, mutta etenkin historiallisessa murrosvaiheessa eläneitä. Siitäkin syystä Grassin kirja on tärkeä henkilökohtainen tunnustus.

Historian ymmärtäminen on monelle vaikeaa. Grassin omaelämänkerran kirjoittanut Michael Jürgs ilmoitti vuonna 2006, kuinka Waffen SS:ään kuuluminen lopetti erään suuren moraali-instituution. Lisäksi kirjailijan ystävä ja puolalainen poliitikko Lech Walesa ehti vaatia Grassin saamaan Danzigin kaupungin kunniakansalaisuuden peruuttamista. Walesa perui puheensa myöhemmin ja ilmoitti kirjailijan näyttäneen ”hyvää esimerkkiä.” Myös monet kirjailijat ovat rientäneet Grassin tueksi. Ristiriitaisuuden ei pitäisi kuitenkaan estää ketään lukemasta Sipulia kuoriessa –romaania. Waffen SS:ään liittymistä ei pitäisi ottaa lähtökohdaksi tekstin tarkastelulle, vaan yhdeksi teemaa tukevaksi osa-alueeksi. Kyseessä on syvällinen teos, jota ei pidä eikä saa ohittaa yhdellä nopealla pyyhkäisyllä.

Grassin edellisiin kirjoihin verrattuna Sipulia kuoriessa on helppolukuisempi. Oili Suomisen käännös on sujuva ja asiasta toiseen siirrytään saumattomasti. Romaani ei ole mestariteos, mutta se ottaa paikkansa sekä kirjailijasta itsestään että saksalaisesta persoonallisuudesta kiinnostuneiden hyllyssä. Grassin kirjan saamasta vastaanotosta voi päätellä, että Saksan kipupisteitä ei ole vielä pitkään aikaan käsitelty loppuun. Sipulia kuoriessa osoittaa, että kirjallisuudella on oma tärkeä paikkansa moraalisten kysymyksien esittäjänä. Sipuli on Grassin osalta kirjoitettu loppuun. Kirjan viimeisessä lauseessa hän ilmoittaa, että enempään ”kertomiseen minulla ei riitä sipuleita eikä halua.”

Esa Mäkijärvi

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *