Arto Mellerin runoista

Kootut runot

Arto Mellerin (1956-2005) varhaisrunoissa on vimmaa ja voimaa. Koottuja runoja (2006) lukiessa huomaa ja tuntee, että Melleri oli nuoruudessaan näkijä ja kokija. Schlaagerinseppele (1978), Zoo (1979), Ilmalaiva ’Italia’ (1980) ja Mau-Mau (1982) ovat hienoja kirjoja. Niissä kirjoittajan napsimat päihteet toimivat runouden katalysaattorina, eivät runoutta vastaan.

Myöhemmin oli toisin. Martti Anhava kirjoittaa Mellerin koottujen runojen jälkisanoissa: ”Sanankäytön tarkkuuteen Mellerinä olemisen resuuntuminen ei juuri vaikuttanut, mutta leikillisyys väheni ja värittyi sarkasmin suuntaan.” (s. 648) Melleri ei myöhemmässä tuotannossaan tavoita nuoruudentöittensä kaltaista kauneutta, vaan liikkuu krapulahoureisemmassa ilmaisussa. Välillä tämä toimii, useimmiten ei.

Nuoruudenrunot osoittavat Mellerin tavattoman lahjakkuuden. Oma suosikkini on Zoo-kirjan nimikkoruno, jossa Melleri laskettelee täysillä: ”Minä kuuntelin riihiä ja juopuneita / ja kuuta, / maantierummut pimeitä viuhkoina avautuvissa / keväissä, saniaiset, saunan välikatossa / lauantaina hikoilivat Uudet Kuvalehdet, / Unkarin kansa ies niskassaan, / minä tiesin”. Tässä puhuu 23-vuotias mies, joka tiesi. Mellerin runous on siinä mielessä tunnustuksellista, että puhujana on monesti hän itse.

Vuosien 1978 ja 1982 välisten nuoruudenkokoelmien ja myöhempien runojen välillä on vissi ero. Myöhempi tuotanto ajautuu paatoksen puolelle (”Miten vihlookaan veden välke / tänä aamuna silmiä, / sielua, sielun silmiä”), mutta nuori Melleri näkee selkeämmin ja, mikä tärkeintä, enemmän kerralla: ”Tunnetko / miten mantereet liikkuvat yössä… / jalkojesi alla: miten usva nousee, / ja uponneet kaupungit nousevat sen suojassa, / ikivanhat, asumattomat…”

Hetkessä elämisen taito, puhdas näkeminen ja kokeminen, on Mellerillä tosin aina läsnä. Aiemmissa kokoelmissa sen vain kohtaa useammin.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *