Argentiinan jalkapallosta (Jalkapallo ja politiikka 1/4)

Kuten muuallakin Etelä-Amerikassa, jalkapallo on noussut Argentiinassa melkein uskonnon
asemaan. Viheriöllä pärjääminen on lähestulkoon elämän ja kuoleman kysymys.
Jalkapallo on Argentiinan suosituin urheilulaji. Maassa on noin kolme miljoonaa
rekisteröitynyttä pelaajaa, mikä on todella paljon, sillä siellä asuu reilut 40 miljoonaa ihmistä.
Kyselyiden mukaan jopa 90 % argentiinalaisista kannattaa jotakin
jalkapalloseuraa ja pitää sitä persoonallisuutensa jatkeena.

Brittiläiset siirtolaiset toivat jalkapallon Argentiinaan 1800-luvun lopussa.
Se saapui ensimmäisenä pääkaupunki Buenos Airesiin. Argentiinan liiga
potkaistiin käyntiin jo vuonna 1891. Tämä tekee siitä maailman vanhimman
jalkapallosarjan heti Englannin ja Hollannin pääsarjojen jälkeen. Tunnetuimpia
argentiinalaisia seuroja ovat Buenos Airesissa pelaavat Boca Juniors ja River
Plate. Argentiinan maajoukkue on voittanut MM-turnauksen kahdesti, vuosina 1978
ja 1986.

Eduardo Galeano kirjoittaa kirjassaan Jalkapallo
valossa ja varjossa
, että vielä 1800-luvulla Argentiinan jalkapalloliitto käytti
englantilaista nimeä Argentine Football Association, eikä johtopohtaan
kokouksissa saanut puhua espanjaa. Jalkapallo pääsi kuitenkin nopeasti omilleen
1900-luvulla. Galeano huomauttaa, että laji kehittyi Argentiinassa tangon
lailla köyhien kaupunginosien kaduilla. Pallot oli täytetty rievuilla ja kivet
toimivat maaleina. Vaikka jalkapallon säännöllinen muoto tuli englantilaisista
kouluista ja yliopistoista, meren takana sen levittämisestä olivat vastuussa pääasiassa
köyhät, merimiehet ja tehdastyöläiset.

Argentiinan jalkapallo siirtyi ammattimaisuuteen vuonna 1932. Galeanon mukaan silloin
tulivat laillisiksi ”palkkiot, jotka ennen maksettiin pimeästi, ja pelaajasta
tuli työläinen. Sopimus sitoi hänet joukkueeseen kokopäiväisesti ja eliniäksi,
eikä hän voinut vaihtaa työpaikkaa ellei seura myynyt häntä. Pelaaja luovutti
panoksensa palkkaa vastaan teollisuustyöläisen tapaan ja jäi seuran vangiksi
kuin maaorja ikään. Noina alkuaikoina ammattilaisjalkapallo vaati kuitenkin
paljon vähemmän kuin nykyään. Pakollisia harjoituksia oli viikossa vain kaksi
tuntia. Argentiinassa harjoituksista pois jääneen pelaajan piti maksaa viiden
peson sakko, ellei hänellä ollut esittää lääkärintodistusta.” (s. 74)

Jorge Luis Borges, eräs arvostetuimmista argentiinalaisista kirjailijoista, piti
jalkapalloa typeryyden huippuna. Se oli hänen mielestään suosittua, koska
typeryys on kovassa huudossa, ja vertasi katsomoihin pakkautuneiden fanien käytöstä
1900-luvun aikana kovassa huudossa olleeseen populismiin, joka nosti maiden
johtoon raakalaismaisia diktaattoreita. Borges piti jalkapalloa esteettisesti
rumana, mutta hänen inhonsa sitä kohtaan johtui lähinnä hänen vakaumuksistaan.
Borges vastusti auktoriteetteja. Hän näki elämänsä aikana fasismin, peronismin
ja antisemitismin nousun maassaan, eikä voinut olla kehittämättä kiihkeää epäilystä
kaikkea massakulttuuria kohtaan.

Borgesin novellissa ”Esse Est Percipi” Argentiinan jalkapallo on muuttunut
urheilusta spektaakkeliksi. Koska kukaan ei kyseenalaista mitään, ennalta sovitut
ottelut ovat Borgesin tarinassa oopiumia kansalle. Kansa elää George Orwellin 1984-romaanin maailmassa, jossa epäilijät
vangitaan ja tapetaan, ja jossa vain karjan lailla käyttäytyvät jätetään rauhaan.
”Esse Est Percipissä” todetaan, että koska jalkapallo on massojen viihdettä,
se on haavoittuvainen hyväksikäytölle ja manipuloinnille.

Vuoden 1978 jalkapallon MM-turnaus pidettiin Argentiinassa. Sotilasjuntta
hallitsi maata vuodet 1976–1983. Argentiina voitti sen järjestämät MM-kisat ja
sai ihmiset unohtamaan hallinnollisen sorron. Armeija saavutti kaksoisvoiton,
kun kattojärjestö FIFA antoi hallinnolle julkisen tukensa myöntämällä sille
vetovastuun arvoturnauksen järjestämisestä, ja kun Argentiina voitti
mestaruuden kaikkien aikojen parhaisiin maajoukkueisiin lukeutuneen Hollannin
nenän edestä. MM-turnauksessa pärjääminen oli Argentiinan sotilasjuntalle PR-voitto.
Se pystyi antamaan vaikutelman, että asiat sujuivat hienosti, ja että maan
asukkaat työskentelevät yhdessä kehityksen eteen.

Kaikki eivät olleet mukana huumassa. Galeano kirjoittaa, että Borges piti
Buenos Airesissa ”luennon kuolemattomuudesta samana päivänä ja samaan
kellonaikaan, kun Argentiinan joukkue pelasi MM-kisojen ensimmäisen ottelunsa.”
(s. 43) Borgesin ja Galeanon kaltaisten romantikkojen mielestä
ammattilaisurheilu on rikollista tai vähintään puolirikollista toimintaa, jolla
ei ole mitään tekemistä oikean urheilun kanssa. Historiaa tarkasteltaessa väite
ei tunnu mahdottomalta.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *