American Sniperista

Clint Eastwood (s. 1930) on pitkään ollut eräs Amerikan arvostetuimmista ja tunnetuimmista näyttelijöistä. Kaikki eivät hänestä kuitenkaan pidä. Vasemmistolaiset kriitikot hyökkäsivät Eastwoodin varhaistuotantoa, kuten Sergio Leonen kanssa 1960-luvulla tehtyjä lännenelokuvia ja vuoden 1971 Likaista Harrya vastaan, koska pitivät niitä liian väkivaltaisina. Tällä vuosituhannella suuntaansa muuttanutta Eastwoodia on puolestaan syytetty anteeksipyyteleväksi ja laskelmoivaksi.

Näyttelijää ja ohjaajaa on haukuttu vasemmiston ja oikeiston toimesta. Tämä johtuu siitä, että siinä missä monissa Eastwoodin 1960-, 1970- ja 1980-luvun elokuvissa ongelmat ratkaistiin väkivallalla, 1990-luvulta eteenpäin hän on pitänyt silmä silmästä -tyyliä vääränä. Kriitikot katsovat Eastwoodin kääntäneen takkinsa pysyäkseen ajankohtaisena ja kalastellakseen elokuvilleen katsojia ja palkintoja.

Syytökset ovat liioiteltuja, vaikka ne pätevätkin jossain määrin etenkin Eastwoodin hiljattaisiin ohjauksiin, kuten hänen toistaiseksi suurimpaan menestykseensä, American Sniperiin (2014). Se tienasi lähes 600 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti ja oli ehdolla kuuden Oscarin saajaksi.

American Sniper on vaikuttava, ravisteleva elokuva, joka käsittelee vuoden 2003 Irakin sotaa ja sen jälkipyykkiä. Elokuva kertoo Chris Kylestä. Kyle on Amerikan sotahistorian paras tarkka-ampuja. Hän on tappanut 255 ihmistä, joista 160 on vahvistettu Yhdysvaltain puolustusministeriön toimesta. Eastwoodin filmi perustuu kirjaan American Sniper: The Autobiography of the Most Lethal Sniper in U.S. Military History (2012), jonka Kyle kirjoitti Scott McEwenin ja Jim DeFelicen kanssa. Kirja ja elokuva ovat melko lähellä toisiaan, vaikka jälkimmäinen onkin ottanut jonkin verran sisällöllisiä vapauksia ensimmäisestä.

Vaikka American Sniper sai enimmäkseen positiivisen vastaanoton, jotkut kritisoivat sitä sotaa kaunistelevaksi ja isänmaalliseksi amerikkalaiseksi pullisteluksi. Michael Moore kutsui tarkka-ampujia ”pelkureiksi”, koska he eivät kohtaa vihollistaan kasvoista kasvoihin, ja The Guardian piti Kyleä rasistisena ja vihaisena tappajana. Kritiikki on ymmärrettävää. Sota on ikävä asia, sillä se tuo esiin ihmisen pimeän puolen, olivat sen taustalla mitkä syyt tahansa.

Lähimmäksi American Sniperin ydintä pääsi Michael J. Totten kirjoituksessaan ”The Truth About American Sniper”. Elokuva on Tottenin mukaan erittäin tarkka kuvaus Yhdysvaltojen toimista Irakissa. Kyle liittyi Navy SEAL -joukkoihin syyskuun 11. päivän terroristi-iskujen jälkeen Yhdysvalloissa vallinneessa isänmaallisessa huumassa. Tositoimiin päästyään Kyle käsitti kuitenkin nopeasti Irakiin hyökkäämisen mielivaltaiseksi ja turhaksi. Tästä kertoo sekin, että hän kärsi kotona lomalla ollessaan veteraaneille tutusta posttraumaattisesta stressistä.

American Sniper on psykologisesti uskottava. Sota hämärryttää helposti ja nopeasti etiikan ja moraalin. Kuten Totten toteaa, liberaalit näkökannat unohtuvat nopeasti, kun sinut yritetään tappaa. Kyle esitellään elokuvassa sympaattiseksi, joskin hieman yksinkertaiseksi, mieheksi. Hän unohtaa onnistuneesti ampumansa ihmiset. Sodan unohtaminen ei ole kuitenkaan yhtä helppoa ja sen muistot seuraavat Kylea. Totten huomauttaa, että psykopaatit eivät kärsi tällaisista henkisistä oireista, eivätkä pelkurit – olivat he miten yksinkertaisia tahansa – lähde vapaaehtoisiksi Irakiin.

Amerikan motiivit sen Irakissa, Afganistanissa ja muulla hiljattain aloittamiin sotiin voivat olla epäilyttävät ja väärät. Eastwood jättää ne enimmäkseen käsittelemättä. Tämä ei kuitenkaan tee American Sniperista sotamyönteistä tai muutenkaan kyseenalaista. Elokuva on hyvin tehty ja jännittävä. Se ei välttämättä kestä aikaa ja jää elämään elokuvahistorian merkkipaaluna. Nyt katsottuna se on kuitenkin vakuuttava ajankuva ja Eastwoodin 2000-luvun parhaimpia töitä.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *