Venäjän protestoivat lapset

Venäjä valmistautuu uuteen protestiaaltoon. Monet odottavat valtiovallan ja paikallisten kuvernöörien ottavan käyttöön samanlaisia keinoja kuin vuoden 2012 jälkeen, jolloin pelkät pidätykset eivät riittäneet. Muutamia ihmisiä tuomittiin vankilaan.

Huhtikuun lopulle kaavailtu mielenilmaus ei saanut Pietarissa viranomaisilta lupaa. Tapahtumien järjestäjien mielestä kyse on rauhanomaisista ja perustuslain takaamista tilaisuuksista, joita järjestetään eri puolilla Venäjää.

Huhtikuun lopulle kaavailtu mielenilmaus ei saanut Pietarissa viranomaisilta lupaa. Tapahtumien järjestäjien mielestä kyse on rauhanomaisista ja perustuslain takaamista tilaisuuksista, joita järjestetään eri puolilla Venäjää.

Tänään kyse ei ole vain esimerkeistä ja pelottelusta. Ihmiset haluavat jälleen käyttää perustuslain takaamia oikeuksiaan kokoontua.

Venäjällä kuten muuallakin on myös seurattava sitä, miten median kuluttaminen muuttuu. Nettisukupolvi on näyttänyt voimansa.

Internetin vaikutuspiirissä kasvaa kriittinen massa, jolle ei riitä koulun jälkeen pihan siivoaminen ja pallopelit. Ei ole koskaan riittänyt. Mutta nykyisin teatraalisten poliittisten esitysten käsikirjoittajilla ei ole enää vaikutusvaltaa kuten ennen.

Viimeisimpien protestien yllyttäjä ja uhka on internetissä – Aleksei Navalnyi. Hänen korruptionvastainen tutkimusryhmänsä laski, että 26. päivä maaliskuuta mieltään osoittaneiden joukossa oli kuusi prosenttia alaikäisiä. Poliisi pidätti heitä tehden näin karkean virheen.

Hallinnolliset toimet – pidätys jopa 15 vuorokaudeksi ei todelliseksi oppositioksi pyrkiviä lannista, kuten Navalnyi videolla vakuuttaa. (Videolla on tekstitys englanniksi.)

Vaikka televisiossa ei kerrottu maaliskuun lopun mielenosoituksista juuri mitään, on Levada-tutkimuslaitos selvittänyt, että noin 61 prosenttia haastatelluista venäjäläisistä kertoo kuulleensa mielenosoituksista.

Venäjän johtajille tapahtunut on karmea totuus, jollaista ei kukaan osannut julkisuudessa ennustaa. Putinilaisen enemmistön pitäisi olla täysin tyytyväistä televisioittensa ääressä. Poliittiselle areenalle nousivat ensi kertaa ihmiset, jotka ovat koko ikänsä eläneet Putinin Venäjällä.

Tosin mistään uudesta poliittisesta kulttuurista ei voida vielä puhua.

Pietarissa 812Gorod –lehden toimituksessa tehtiin oma selvitys kutsumalla pöydän ääreen nuoria kertaamaan tapahtunutta. Heistä osa oli koululaisia ja osa ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita paikallisista korkeakouluista. Varapäätoimittaja Anton Muhin ei epäröi kutsua nuoria mielenosoittajia lapsiksi.

Monet olivat olleet ensimmäistä kertaa mielenosoituksessa. Eräät heistä kertovat, että olisivat osallistuneet Iisakin kirkon puolustamiseen, jos olisivat kuulleet museon puolustamiseksi järjestetyistä kokoontumisista aiemmin.

812Gorod-lehden varapäätoimittaja Anton Muhin (vas) selvitti suomalaiselle toimittajaryhmälle, että kaikki toimituksen haastattelemat nuoret saivat tiedon korruption vastaisesta mielenosoituksesta sosiaalisesta mediasta, ja että he olivat nähneet Navalnyin työryhmän tekemän videon.

812Gorod-lehden varapäätoimittaja Anton Muhin (vas) selvitti suomalaiselle toimittajaryhmälle, että kaikki toimituksen haastattelemat nuoret saivat tiedon korruption vastaisesta mielenosoituksesta sosiaalisesta mediasta, ja että he olivat nähneet Navalnyin työryhmän tekemän videon.

Muutamat maaliskuun korruption vastaiseen mielenosoitukseen osallistuneista kertoivat, että he pelkäsivät aiemmin mahdollisia seurauksia, mutta olivat koulun päättyessä rohkaistuneet vastustamaan mielestään huonoa päätöstä.

Vaikka julkisuudessa on epäilty, että nuoret olisivat menneet 26. päivän mielenosoituksiin ryhminä ja kuvaamaan itsestään selfieitä, toimitukseen koottu seurantaryhmä kertoo liki päinvastaisesta: kuvia ei haluttu ottaa ja osallistumisestakin kerrottiin vain pienelle piirille. Lähimmät ihmiset ovat joko ystäviä tai perheenjäseniä.

Nämä nuoret kertovat samanlaista tarinaa kuin eräät muutkin selvitykset ovat osoittaneet. Navalnyin Medvedev-video, korruptoituneen pääministerin huviloista ja jahdeista herätti sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole aiemmin tienneet mitään siitä, mitä korruption vastainen tutkimusryhmä tekee.

Korruptionvastaisia videoita on esitetty useita jo aiemmin.

(Pussy Riot –punkryhmän video yleisen syyttäjän Juri Tšaikan pojista oli seurausta Navalnyin ryhmän selvityksistä.)

Eikä Navalnyi ole ainoa. Myös Transparency International on tehnyt tutkimuksiaan korruptiosta. Yksi näistä on selvitys aseteollisuudesta vastaavan varapääministeri Dmitri Rogozinin omaisuudesta. Hänellä on miljoonien asunto, jonka omistusta on koetettu peitellä.

Navalnyin elokuvassa pääosassa on pääministeri, jonka omaisuuksien piilottamisesta on sovittu ystävien hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. ”On vam ne Dimon”, ”Hän ei ole teille Dimon” (Dmitrin -hellittelynimi ) videon katsojaluvut ovat omaa luokkaansa – yli 18 miljoonaa latausta. Videossa on monta tarttuvaa yksityiskohtaa, josta kaikkein kirkkaimpana meemi – pieni talo ankoille!

Medvedev on helpompi ja vaarattomamman tuntuinen vastustettava kuin presidentti Vladimir Putin. Yksi 812Gorod-lehden haastatelluista kertoo kuulleensa poliisiasemalla, kuinka toinen poliisiasemalle tuotu mielenosoituksessa pidätetyistä oli kertonut vastustavansa korruptiota, mutta luottavansa Putiniin.

Pilapiirtäjä Sergei Jelkin irvii pääministeri Dmitri Medvedevin lenkkitossuista, joiden ostaminen nettikaupasta oli yksi Nalvalnyin työryhmän videon paljastuksista.

Pilapiirtäjä Sergei Jelkin irvii pääministeri Dmitri Medvedevin lenkkitossuista, joiden ostaminen nettikaupasta oli yksi Nalvalnyin työryhmän videon paljastuksista.

Jotain voi selittää myös se, että Medvedev on politiikan kestotähti, kuten laulaja Alla Pugatšova musiikissa. Voi olla että huomiota herätti sekin, että sama mies joka esiintyy televisiossa hyvin tarkkana, ja ilmoittaa kansalaisille ykskantaan, että eläkkeisiin voidaan panna vain muutaman ruplan korotus, onkin samaan aikaan miljoonien asuntojen ja huvipursien omistaja. Jos suuryritysten omistajaoligarkit leveilevät ja kylpevät rahoissaan, ei samaa sallita työttömyyden vähentämisestä vakuuttavalle pääministerille.

Nuorilla on omat kiinnostuksensa ja kyky käyttää älypuhelimiaan. Nuorten uutiskanavana Youtube on merkittävä tekijä.  Moscow Timesin toimittaja Juri Sarykin arvioi, että joku osa ikäluokasta saa tietoa VKontaktesta (venäjänkielinen Facebookin vastine), mutta Navalnyin Medvedev-videon suosiota selittää se, että paljastusvideo pääsi trendiksi Youtubessa.

Mielenosoituksiin osallistuneet nuoret kertovat, että he eivät juurikaan käytä Facebookia. Facebook on älyköille ja VKontaktessa voi tavata ihmisiä, joilla on erilaisia mielipiteitä.

Mutta kaikilla on Telegram-sovellus. Jos ei ollut 26.päivä niin ainakin mielenosoituksessa mukana olleet asensivat sen itselleen.  Viestipalvelu Telegramia pidetään parhaimpana suojana.

Haastateltujen nuorten mielessä Telegramin kehittäjä Pavel Durov herättää luottamusta. Durov tunnetaan muun muassa siitä, ettei tämä suostunut avaamaan VKontakten asiakkaiden tietoja Venäjän turvallisuuspalveluille ja muutti uhattuna ulkomaille.

Blogisti, juristi Aleksei Navalnyi on jo vuosia yllyttänyt kansalaisia toimimaan, mutta vasta hänen työryhmänsä viimeisimmät videot ovat herättäneet valtavan kiinnostuksen eri puolilla Venäjää.

Blogisti, juristi Aleksei Navalnyi on jo vuosia yllyttänyt kansalaisia toimimaan, mutta vasta hänen työryhmänsä viimeisimmät videot ovat herättäneet valtavan kiinnostuksen eri puolilla Venäjää.

Navalnyin VKontakte ryhmällä on Pietarissa 11 000 seuraajaa.

Toistaiseksi kovin vähän on ehtinyt tapahtua mielenosoitusten jälkeen. Mutta haastatelluista monesta tärkein saavutettiin: valtiovallalle näytettiin, että ”täällä me olemme” – meillä on oikeus sanoa sanottavamme ja vallanpitäjät pelkäävät meitä.

 

Kommentit
  1. 1

    Aila Asikainen sanoo

    Venäjän vallanpitäjät yrittävät turhaan padota yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten vaikutuksia. Olot, joissa nykyiset venäläiset parikymppiset, ovat kasvaneet, eroavat paljon enemmän oloista, joissa Putinin sukupolvi kasvoi, kuin vastaavilla sukupolvilla Länsi-Euroopassa. Muutos on siellä ollut huimaava. Jonkin aikaa pakkovallan keinoin voi ehkä viivyttää vallan vaihtumista, mutta siitä on vain haittaa.

  2. 2

    Aila Asikainen sanoo

    Aiemmin Kreml perusti innokkaasti nuorisojärjestöjä kannattamaan oikeaa linjaa. Onkohan luottamus niihin mennyt vai voidaanko odottaa uutta Seligeriä? Jos NOD jää pääasialliseksi oikeaoppisuuden esitaistelijaksi, ei taida vapaan protestin patoaminen onnistua.

  3. 4

    Jari Lummejoki sanoo

    Olisi mielenkiintoista saada tietää mistä Navalnyi nuo tietonsa Medvedevin mahdollisista omistuksista saa? Mikä on niiden totuusarvo? Viinitila Toscanassa? Yksi video ei minua vakuuta.
    Jos Medvedev joutuisi jostain syystä syrjään, niin voisiko hän vetäytyä viettämään leppoisia eläkepäiviään Toscanaan? Ei tietenkään, eikä mahdollisiin palatseihinsakaan. Hänelle kävisi kuten Hrutseville: pieni asunto ja datsha ja hiljaisuus.Ja tuskinpa hän muutenkaan eläkkeellä Toscanaan pääsee.
    Tuo vallanpitäjien mielenosoituspelkokaan ei oikein vakuuta.Tällä hetkellä mielenilmaukset lähinnä huomioidaan. Osallistuja määrä ei vielä riitä pelästykseen. Pietarin 6000 miekkarilaista on osapuilleen 0,1% väestöstä. Voi olla, että määrä nousee 0,2%:n tienoille, jos laskuista jätetään pois vaikkapa alaikäiset. Koko Venäjällä mielenosoittajia oli n. 80 000, josta YLE, jossa Jarmo ”Kormo” Koponen käy pyydettäessä lausuntoautomaattina, käytti ilmausta ”lähes satatuhatta”. Se on väestöstä 0,05%. Aikuisväestöstä osuus on tietenkin isompi. Jossain oli, että joka 5268:s venäläinen osallistui miekkareihin.Esim. Islannissa hallitusta vastaan mieltään osoitti taannoin joka 23:s.
    Vallanpitäjät pelästyvät, jos mielenosoitukset muuttuvat säännöllisiksi, ja niihin osallistuu satojatuhansia, miljoonista puhumattakaan, ja kun niihin liittyy suuria lakkoja, ja ennnenkaikkea, jos oppositio saa voimansa yhdistettyä.Mitään näistä ei vielä ole näköpiirissä. Navalnyi on näkyvin oppositiopoliitikko, mutta kykenevin hän ei ole, ainakaan hajanaista oppositiota yhdistämään.
    Joten eiköhän tässä ole taas käynyt niin, että toimittaja Kormo Koponen näkee sen, mitä haluaa, ja uskoo, siihen, mihin haluaa.
    Ja minä trollaan. )))

  4. 5

    jarmokoponen sanoo

    Mikä on syysi henkilökohtaiseen hyökkäykseen? En tiedä luetko venäjää, mutta englanniksi käännettynä on vaikka mitä materiaalia. Aloita vaikka näistä Youtubeen pannuista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *