Putinin naapurissa: Venäjällä on vain Navalnyi

Venäläinen miljardööri Mihail Hodorkovski haastaa Venäjän nykyjohdon. Kun Hodorkovski puhui poliittisen Avoin Venäjä -liikkeensä kokouksen jälkeen Helsingissä marraskuussa 2016, hän nosti esiin opposition mahdollisena yhteisenä presidenttiehdokkaana Aleksei Navalnyin.  (Josta lisää tämän Putinin naapurissa blogauksen loppupuolella. Videoon voi napsauttaa oikealta neljännestä kuviosta englanninkieliset teksititykset. Videossa kerrotaan Putinin kokista trollienkin isännästä.)

Monet ovat sitä mieltä, että Venäjän entisen ja jo edesmenneen presidentti Boris Jeltsinin (presidentti vuosina 1991-1999) lisäksi Navalnyi on ainoa täysverinen poliitikko Venäjällä. Navalnyi nousi vääjäämättä koko kansan tietoisuuteen nimitettyään radiossa vuonna 2011 valtapuoluetta ”varkaiden ja huijareiden” puolueeksi. Yhtenäinen Venäjä –puolue ei kyennyt estämään internetin voimaa: meemi voimistui päivä päivältä. Navalnyin merkitystä vähäteltiin ja hänen yhteyksiään ääriliikkeisiin selvitettiin, mutta mainetta ei mieheltä saatu vietyä.

Vuonna 2012 oli selvää, että niin kauan kuin oppositio ei ryhtyisi oikeaan poliittiseen taisteluun, mielenosoitukset olivat tavallisille kansalaisille ainoa keinoa osoittaa vallassa oleville tyytymättömyytensä. Tämän takia monet halusivat osallistua riippumatta puhujien kokoonpanosta ja retoriikasta.

En osaa sanoa millaisia mahdollisuuksia tällä 40-vuotiaalla poliitikolla voisi olla seuraavissa presidentinvaaleissa vuonna 2018, mutta ehkä ne jonkinlaisiksi lasketaan, koska voi hyvin olla, että Putin koetetaan nimittää Venäjän johtoon jo aiemmin, jos enää koskaan uudelleen. Hyviä veikkauksia on vaikka kuinka monta. Venäjän kehittymistä muuksi kuin sotilaalliseksi suurvallaksi on minusta mahdotonta ennustaa varsinkaan kun emme voi sanoa sitä, miten muu maailma pystyy vastaamaan Venäjän vaatimuksiin uuden maailmanjärjestyksen luomisesta.

Venäjän virkamiesten kytkeytyminen korruptioon ei yllätä ketään, mutta kilpailevien turvallisuupalveluiden jatkuvasti esiin nostamat tapaukset ovat karmeata seurattavaa. Tätäkin taustaa vasten on luontevaa, että Navalyin työryhmää epäillään siitä, että he tekevät korruptiotutkimuksia tilaustyönä – tonkivat kansioita ja löytävät kansaa ”huvittavaa” aineistoa tarvittaessa. Navalnyi kiistää syytökset.

(C) Aleksei Merinov

(C) Aleksei Merinov

Venäjän kehityksen 2000-luvun alun länsimaisittain toiveikas ilmapiiri liittyi ennen muuta kaupan kasvuun. Ihmisoikeuskysymyksissä takapakkia on tullut monessa muodossa. Välillä innostuttiin liikaakin. Vaalivilppi 2011 oli räikeää. Seurasin elävää keskustelua internetistä; näin suoria lähetyksiä mielenosoituksista. Löysin itseni kannustamassa ihmisiä kadulle, mitä enemmän luin ihmisten innostuneen eri puolilla Venäjää. En osannut odottaa, että vastaisku on valtiovallan taholta niin kova kuin se oli vuoden 2011 jälkeen.

Putinin kolmannen kauden aikana ovat venäjäläisiin itseensä kohdistuneet yleistä moraalia koettelevat määräykset ja lait, kuten homopropagandan levittämisen vastaiset asetukset ja Venäjällä vuonna 2012 hyväksytty laki ulkomaista rahoitusta saavien poliittisiksi katsottujen kansalaisjärjestöjen rekisteröitymisestä ”ulkomaisiksi agenteiksi” panneet koetukselle uskon mihinkään uudistuksiin.

Venäjän kehitystä Putinin aikana voi käsitellä tuhansista eri kulmista venyttämällä. Mediaa seuraamalla voi tehdä vain sen johtopäätöksen, että Venäjällä on tehty populistista politiikkaa, joka on toki näyttäytynyt kovin toisella tavalla kuin Euroopassa tai nyt presidentin vaaleissa Yhdysvalloissa. Putinin huimat kannatuslukemat ja ihmisten lähes varaukseton usko asevoimien kehittämisen merkitykseen ja maan rikkaimpien älytön vallan ja omaisuuden kahmiminen ovat jääneet lähes kaiken laajan kansalaiskeskustelun ulkopuolelle.

Venäjän mediaa ei voi kuitenkaan tästä täysin syyttää, koska huolimatta valtiovallan panostuksesta monet mediatalot ja toimittajat työskentelevät kieli keskellä suuta verotarkastuksia ja muun muassa vihamielisiä yrityskaappauksia uhmaten.

Valtiojohdon päätöksille saadaan yleensä positiivinen kaiku. Niinpä yhteiskunnallisen tietoisuuden selvittämiseen johtaa muun muassa se, että tunnustetaan, oikeudellisella tasolla, uhka maan turvallisuudelle. Tuo uhka lähtee siitä tosiasiasta, että suuret valtiolliset tiedotusvälineet täyttävät markkinat. Lisäksi on tunnustettava, että poliittisiin tarkoitusperiin käytetyt mielipidetiedustelut yleisen mielipiteen selvittämiseksi ovat luonteeltaan manipuloivia.

Toimittaja Maxim Trudoljubov kirjoitti Vedomosti-lehden kolumnissaan tammikuussa 2016, että: ”Tällä lähestymistavalla ylimmän johdon kaikki päätökset näyttäytyvät yleisesti suosittuina ja vaikka ne johtavatkin kriisiin, niiden takia pitää tuomita kaikki eli ei ketään. Jos tehdään vain yleisesti hyväksyttyjä päätöksiä, voidaan päätyä loppujen lopuksi hyvin ”ei-populääriin” tilanteeseen. Se on populismin ikuinen kohtalo eikä siinä ole mitään periaatteellisesti venäläistä. Jotta tämä kuitenkin tunnustettaisiin, venäläisen yhteiskunnan on peruttava allekirjoituksensa Kremlin tärkeimmistä päätöksistä viimeisen 15 vuoden ajalta. Se on helppoa, jos käsitetään, että allekirjoitus on väärennetty. Mielipidetiedustelut, jotka tehdään muokkaamalla propagandalla jatkuvasti väestöä ja mielipidetiedustelut, joiden ainoa päämäärä on suojautua yleisen tuen taakse poliittisia päätöksiä tehtäessä, ovat alusta loppuun vääristelyä.”

Mielipidemittauksien harha

Luottamukseni venäläisiin sosiologisiin selvityksiin on laskenut sitä mukaa, kun median kyky tarttua tilastoihin on heikentynyt. Venäläiset eivät pysty seuraamaan tilastojen ja esimerkiksi kyselytutkimusten aineistoja. Edes esitetyt kysymysvaihtoehdot eivät ole aina esillä. Minun silmissäni näiden selvitysten merkitys on kadonnut, koska ammattitaitoiset ihmiset eivät niihin enää usko. Tilastojen lukeminen vaatii taitoa, eikä tarkoitushakuisen todistuksen selvittäminen ole kenellekään lukijalle kiinnostavaa. Paitsi niille, joille salaliitot ja kaiken viranomaislähtöisen tiedon kumoaminen epäolennaisuuksia korostamalla on itseisarvo.

Venäjällä sosiologisia tutkimuksia tekevän Levada-keskuksen johtajan Lev Gudkovin mielestä venäläiset tukevat hallintoa, josta he eivät oikeastaan pidä. Tsaari on kaukana ja ihmiset ovat pieniä. Ihmisillä ei ole käsitystä vallanpitäjien vastuusta ja siitä, miten heihin pidetään yhteyttä.

Kun hieman ennen vuoden 2016 parlamentin alahuoneen duuman vaaleja ilmoitettiin, että merkittävimpiin kuuluva tutkimuslaitos luokiteltiin ulkomaiseksi agentiksi, moni otti tapahtuneen vain ilmoituksena. Toki mediatietojen mukaan Levada-keskuksen lehdistösihteeri Karina Pipija sanoi Dožd-televisiokanavalla, että uutinen tuli työntekijöille yllätyksenä. Gudkov puolestaan sanoi, ettei nähnyt mahdolliseksi toteuttaa sosiologisia mielipidetutkimuksia, jos oikeusministeriön päätös jää voimaan.

Gudkov on hyvin tietoinen siitä, millaisissa oloissa hänen johtamansa laitos on työtä tehnyt.

Eurooppalainen demokratia on omanlaisensa valtiorakenne. Se ei ole vain poliittinen vaan erityinen kulttuurin luomus, jonka puitteissa omanarvon tuntevilla ihmisillä on oikeus olettaa, että valtio on heistä riippuvainen. Venäjällä tilanne on täsmälleen päinvastoin: ihmiset ovat kuluerä ja näin kansalaiset itsekin asemansa kokevat.”

Voittoisat sodat tukkivat suut

Putinin koneiston ratkaisut hämmentävät usein. Myös Syyriassa valittu taktiikka on ristiriitainen. Venäjä sanoo pommittavansa terroristijärjestö Isisin asemia, vaikka toisenlaistakin on kyetty todistamaan ja nähty, kuinka hyökkäyksiä on kohdistunut maltillisiin kapinallisryhmiin ja siviileihin. Suomen Kuvalehdessä toimittaja Andrei Kolesnikovin kerrotaan muistuttaneen, että myös viranomaisten lausunnot Syyrian tilanteesta ovat ristiriitaisia. Putin kertoi joulukuun alkupuolella, että Venäjä olisi ryhtynyt tukemaan ja aseistamaan Yhdysvaltain tukemaa Vapaan Syyrian armeijaa. Armeijan johto vahvisti tiedon, mutta presidentinhallinto kiisti sen myöhemmin. ”Se oli erittäin omituista ja iso pr-tappio Putinin hallinnolle”, Kolesnikov arvioi. ”He käyttäytyivät kuin hullut, mutta se ei muuta yleistä käsitystä Putinista miksikään.

Joulukuussa 2015 Suomessa vieraillut Kolesnikov on Venäjällä tunnettu toimittaja ja nykyään myös Carnegie-tutkimuslaitoksen Venäjän sisäpolitiikan asiantuntija Moskovassa. Hänen mielestään Venäjän tilanne on paljon synkempi kuin mitä se meidän ulkopuolisten mielestä näyttää olevan.

Kolesnikovin mielestä Putin rakentaa itsestään kuvaa tehokkaana johtajana ja järjestelijänä, kuten Stalin oli aikoinaan. Putin ei esimerkiksi ole ottanut osaa tilaisuuksiin, joissa on kunnioitettu vankileireille menehtyneitä sortopolitiikan uhreja.

Kun Kolesnikov vieraili Suomessa vuonna 2009 Suomen Venäjän kaupan ykkösketjun East Office of Finnish Industries ´n vieraana, tapasimme hänet Venäjän-tuntija Jukka Mallisen kanssa. Kolesnikov kirjoitti kirjan Venäjän yhden liberaalin talousuudistajan Anatoli Tšubaisin elämästä ja oli tätä esittelemässä Helsingissä. Tuolloin pihvin lomassa Plevna-ravintolassa keskustellessa Kolesnikov kertoi, että näki Venäjän uudistumisen valkopesuna, jollaisella ei ole mitään pysyvämpää vaikutusta. Jälkeenpäin on helppoa nähdä Kolesnikovin synkän näkemyksen olevan yhä totta.

Moskovan paikallisvaalit olivat niin törkeät, että jopa presidentin oli arvosteltava Venäjää johtavan Yhtenäinen Venäjä -puolueen menestystä. – Venäjä elää kaukana tietokoneistumisestakin. Presidentin esittämä laajakaistan vetäminen syrjäseuduille tarkoittaa lähinnä helpompaa pääsyä pornosivuille, Kolesnikov sanoo. Presidentin puheet ja aloitteet on selvästi suunnattu kotimaan älymystölle ja ulkomaille, Putin pyrkii tavoittamaan venäläiset kotimaassa. Medvedevin valinta on ennakoidusti johtanut suojasään sijaan loskakeliin. Ilmapiiriä on ikävä havainnoida. Stalin on läsnä, lähes elävänä henkilönä. Medvedevin asema Stalin-kultin jarruttajana on näköharha, koska Venäjällä puhutaan nykyisin hirmuhallitsijasta suurena organisaattorina. Vuonna 1965 syntynyt Kolesnikov sanoo, ettei hän 1990-luvun puolivälissä voinut kuvitella Stalinista ajateltavan kuten tänään. -Nykynuorilla ei ole sosialismin ajan vastarokotetta veressään, Kolesnikov tuumaa.US Puheenvuoro Venäjän loskakelit 9.12. 2009

Nyt vuoden 2014 jälkeen huomaamme tilanteen aina vaan synkentyvän. Krimin miehitys ja sota Itä-Ukrainassa ovat yhtä aikaa juhlittuja voittoja ja välttämätöntä kehitystä kuin täysin käsittämätöntä suurvaltauhoa, joka henkilöityy Putiniin. Kuten autoritaariselle johtajilla usein käy heidän tekemisiään perustellaan yleisellä paineella ja välttämättömyytenä kansakunnan yhtenäisenä pitämiseksi.

 

(c) Aleksei Merinov

(c) Aleksei Merinov

Kiellettyjen puheenaiheiden lista kasvaa. Niin Suomessa kuin Venäjällä.

Pessimistisen näkemyksen mukaan Venäjä voi kehittyä vain kahteen suuntaan: nykyisen, rajoituksiin perustuvan kansalaisten terrorisoinnin suuntaan ja laajaan sotaan tai Venäjän taloudelliseen tuhoutumiseen ja putinismin kaatumiseen. Venäjällä on isoja kansainvälisen politiikan kysymyksiä ratkaistavanaan: Miten Venäjän kehittymiseen ja asevoimien modernisoimiseen pystyy vastaamaan sopimusjärjestelmä, jossa toimivat niin ETYJ, EU kuin Nato?

Putinistinen järjestelmä ei kuitenkaan ole sosiologi Igor Eidmanin mielestä niinkään natsi-Saksan kuin miedompien fasismin muotojen kaltainen. Huolestuttavaa kehityksessä on se, että nyky-Venäjä pyrkii kaikin keinoin hallitsemaan ja hillitsemään julkista keskustelua: itsesensuuri sulkee suita.

Synkimpien mielestä Venäjällä ei ole enää kolmatta vaihtoehtoa, kolumnisti Gleb Kuznetsov kirjoittaa. Tämä selvittää sen, miksi Venäjällä ajetaan yleistä mielipidettä ”meihin” ja yhteiskunnan vihollisiin. Jopa oppositiopoliitikko Boris Nemtsovin murha on joidenkin mielestä ”viharikos”. Vaikuttaa siis siltä, että nämä ihmiset uskovat ”liberaalien koston” ja ukrainalaisten jälkeen vielä ”venäläisen Maidanin” olevan mahdollinen.

Monet toki olettivat jo vuonna 2008, että Putin jatkaa presidenttinä, kun olosuhteista tehdään sopivammat. Välillä presidentiksi nousseen Dmitri Medvedevin tulevaisuudesta ei kai kukaan pitänyt lukua. Huomasin olevani eri mieltä myös monien venäläisten ystävieni kanssa. Vaikka minulla ei äänioikeutta olekaan Venäjällä, ajattelin että suomalaisena tohdin toivoa Venäjälle joitain oikeusvaltion ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen valtion piirteitä.

Tuttavani Fjodor Lukjanov on Russia in Global Affairs –lehden päätoimittaja. Kun Lukjanov arvioi päättymässä olevaa tandem-hallintoa hän kirjoitti: ”Pääministeri Putin ja Yhtenäinen Venäjä hallitsevana puolueena ovat kansan silmissä enemmän yhteydessä todelliseen elämään ja ongelmiin. Sekin on edistystä verrattuna perinteiseen venäläiseen kaavaan ´hyvä tsaari – huonot pajari´” Pääministerinä Putin pystyi joukkoineen ohjaamaan Dmitri Medvedevin Venäjän hallintoa, mutta ei ihmisiä eikä aikaa. Medvedev alkoi käyttää iPadia ja Twitteriä. Hän innosti varmasti kansaakin enemmän kuin oli vakauden nimessä tarpeellista.

Samaan aikaan syntyi myös uusia ilmiöiksi asti nousseita nuoria tekijöitä, joiden motiiveja nyky-Venäjän johdon haastamiseen yritettiin monin tavoin hämärtää. Yksi näistä ilmiöistä on jo blogin alussa mainittu uuden ajan poliitikon Aleksei Navalnyin, huijarit ja varkaat -sloganin kehittäjän nousu vaikuttajaksi. Navalnyin työ on jatkunut vuosien ajan. Paljastuksia maan johtavista poliitikoista ja liikemiehistäkin tekevän korruptionvastaisen sivuston johtaja pyörittää yritystään lahjoitusvaroin. Jokainen onnistunut kampanja saa ihmiset avaamaan kukkaronsa entistä innokkaammin kertoo Navalnyi itse varainhankintavideossaan.

Viime kuukausina kohteena on ollut maan johdon ökyily: mielettömät yksityistetyt huvilat. Medvedeville kuuluvaa huvilaa on kuvattu Volgan varrella.

 

Suomen passin itselleen sekä perheelleen keplotelleen presidentti Putinin ystävän ja ehkä liiketuttavan Gennadi Timtšenkon huvila sijaitsee Moskovan keskustassa. Aiemmin talo tunnettiin siitä, että se kuului kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hruštšoville. (Venäjäksi)

Navalnyin kaltaiselle poliitikolle oli 2010-luvulla tilausta, mutta hän sai roolinsa hyvin pitkälle sen vapauden myötä jota uudenlainen tekniikka ja omien vankkojen tukipiirien ja rahoituksen epäsovinnainen järjestäminen mahdollisti.

Lähes tulkoon tuntemattomuudesta noussut aktivisti-blogisti on yksi Venäjän tunnetuimpia poliitikkoja. Samoin kuin esimerkiksi edesmennyttä Nemtsovia, julkisuus suosii häntä, vaikka mediasta merkittävin eli televisio vähättelisi: Navalnyin ”joukkue” on paljastanut korruptiotapauksia, jotka ovat härskiydessään ylittäneet uutiskynnyksen myös ulkomailla. Varsinkin kun lännessä tunnettu Pyssy Riot –ryhmä teki Tšaikan perhedynastiasta videon.

Yleisen syyttäjän perheen vetäminen lokaan ulkomaisen hotellibisneksen myötä. Aiheesta tehtyä elokuvaa ladataan ahkerasti netissä.

 

Navalnyin nousu on kuitenkin osoitus siitä, että poliittinen voimahahmo voi kasvaa mittaansa muutaman vuoden aikana, mutta on hyvin epätodennäköistä, että vallankumouksellista muutosta voitaisiin salakuljettaa Venäjälle. Sanotaan, että vallanpitäjät suojelevat ihmisiä kuin pieniä lapsia. Olkoonkin että yksinkertaistus on karkea, se on minusta kuvaava sille, miksi Navalnyin merkitystä on vuosia vähätelty ja miksi hänellä toisaalta on kannattajia kovin erilaisissa yhteiskuntaluokissa ja piireissä. Politiikassa Moskovan kaupunginjohtajan vaaleissa hyvin menestynyt Navalnyi on esimerkki siitä, mihin pitkäjänteisellä työllä ja mediataidoilla voi päästä.

Navalnyi rikkoo harmoniaa.

Kun Navalnyi palasi vuonna 2013 oikeudenistunnosta Kirovista Navalnyi sai Venäjän tunnetut toimittajat ja julkisuuden ihmiset muistelemaan olleensa samalla tavalla vastassa Venäjän merkittävintä rauhanaktivistia Andrei Saharovia kun tämä palasi karkotuksesta Gorkista, nykyisestä Nižnyi Novgorodin kaupungista.

Arvostetun tutkijan Lilia Ševtsovan mukaan Navalnyista oli tulossa marttyyri, uusi Venäjän Mandela. Toimittaja Sergei Parhomenko muistutti eilen, että hän oli Moskovassa Jaroslavlin asemalla vastassa arvovierasta vuonna 1986. Tuolloin asemalle saapui sisäisestä karkotuksesta akateemikko Andrei Saharov. Vuonna 1994 Parhomenko oli ollut vastassa Solženitsynia, kun tämä pääsi perille matkaltaan Venäjän halki. ”

Navalnyin menestys blogimaailmassa ei ole ihme, mutta häntä ovat auttaneet myös virkamiehet. Kun Navalnyi heinäkuussa 2013 tuomittiin ”tekaistujen kavallussyytteiden” (Englund & Lally 2013) perusteella ja vapautettiin päivää myöhemmin, hän pääsi kuin pääsikin osallistumaan Moskovan pormestarin vaaleihin. ”Huikean kampanjansa aikana hän mobilisoi tuhansia vapaaehtoisia ja perustason mediatoimijoita. Navalnyin pääsy tärkeimmille televisiokanaville estettiin, mutta siitä huolimatta hän tuli toiseksi ja vaalien toinen kierros jäi pitämättä vain hyvin täpärästi. Tämä tapaus on osuva esimerkki blogien poliittisesta vaikutuksesta.” (Idäntutkimus 1/2014 Dmitry Jagodin. Suomennos Jukka Pietiläinen)

[EIT totesi, että kansallinen tuomioistuin ei ottanut kantaa Navalnyin poliittiseen asemaan. Kansainvälisellä tuomioistuimella on ongelma, jos valtiot eivät noudata ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä, sanoi, oikeusneuvos Päivi Hirvelä YLEn Ykkösaamussa helmikuussa 2016.]

Navalnyi ei ole hahmo joka saa äänensä kuuluviin valtamediassa. Mutta vaikka valtiovalta kuinka nostaa blogistina on koetettu nostaa myös pääministeri Medvedeviä, ovat häntä karismaattisemmat hahmot ovat suosituimpia. Medialogija yrityksen vertailussa suhdelukuja määriteltiin suosituimmille seuraavasti:   siteeratuimpia venäläisessä blogosfäärissä olivat vuoden 2016 alussa Tšetšenian itsevaltainen Ramzan Kadyrov (477,33), Aleksei Navalnyi (380,94) ja puolustusteollisuudesta vastaava ministeri Dmitri Rogozin (321,10).

Aiemmin Putinin Naapurissa -blogissa on julkaistu artikkeli 19.11.2016

Putinin naapurissa: Tunne vie ja turruttaa

 

Kommentit
    • 1.1

      jarmokoponen sanoo

      Kiitos kommentistasi, Belkku! Terveisiä tutuille. Menee kevääseen ennen kuin päästään Suomussalmelle.

  1. 2

    Perusporvari sanoo

    Koponen jaksaa ylistää viellä Navalnyitä,vaikka tämä on kansallismielinen kiihkoilija,kateus on hänen vaarallisin levittämänsä teema.
    Ihmisten luontainen eriarvoisuus tuottaa juuri nyt maailmastamme sellaisen kuin se on ,miljardöörit ovat luontaisimpia kansojensa johtajia,kuten mainio Trump yhdysvalloissa.

    • 2.1

      Aila Asikainen sanoo

      En pidä Navalny´a kansallismielisenä kiihkoilijana, kansallismielinen hän kyllä on. Mutta lienee turha odottaa täysin liberaalia globalistia Putinin jälkeisen Venäjän johtoon. Parempi toivoa ja, sikäli kuin mahdollista, myötävaikuttaa siihen, että tuleva johto toimisi maltillisen kansallismielisesti.

    • 2.2

      Jouni Marjanen sanoo

      Jos ymmärtää venäläistä korruptiota, niin silloin myös pitäisi ymmärtää, että se on meidän arvojen vastaista. Tuossa kuviossa, mikä videossa on esitetty, esiintyy venäläinen korruptio täysimittaisena. Miehelle annetaan mahdollisuus ylihintaisilla palveluilla kähmiä valtion budjetista rahaa. Toki perinteiseen tyyliin johtaja saa oman osuutensa ja tämä marionetti myös saa omansa. Kyseessähän on täysin verorahojen ryöstö. Toki sinä varmaan tämän ymmärsit? Ja sama toimii aivan ruohonjuuritasollakin. Jos haluat töihin esim liikennepoliisiksi, niin sinun täytyy joka kuukausi tilittää osaston johtajalle tietty määrä ruplia. Onko siis oikein, että tämmöiset ihmiset ovat johdossa? Korruptiota johdetaan valtion ylimmältä paikalta. Kovasti julkisuutta saaneet ”isot pidätykset” ja korkeiltakin palleilta ovat lähinnä teatteria kansalle. Annetaan kuvaa, että korruptiota vastaan taistellaan, mutta vasemmalla kädellä varastetaan oikein urakalla ja näytösluonteiset pidätykset taitavat kohdistua vastarannan kiiskeihin. Ihmettelen, ettei jotkut ihmiset huomaa tässä mitään väärää, vaan ihailevat sitä.

  2. 3

    jarmokoponen sanoo

    Paulin kommentit ovat varsinainen tuulahdus, aina. Loogisempaa olisi se, että tuen Putinin hallintoa jos kerran kannatan Trumpin kaltaista miljardööriä. Trump on vaaleilla valittu. Sinänsä paradoksaalisesti sen vaalijärjestelmän mukaisesti, joka kehitettiin nykyiseen muotoonsa, koska tarkoituksena oli vaikeuttaa populistien valtaanpääsyä.

    Olen toistanut itseäni kirjoitamalla, että toivoisin Venäjän olevan edes pikkiriikkisen kansalaisiaan pohjoismaiseen tapaan tukeva valtio.

    Blogauksessani oli muutama pointti, joista yksi oli kansalaisten mielipiteiden ja näkemysten pysyminen piilossa monilta, koska emme osaa tulkita tai lukea heikkoja signaaleja. En epäile hetkeäkään, etteikö Putinin hallinto tiedä kansan mielialoista sen minkä se katsoo tarpeelliseksi tietää.

    Minun juttujen kritiikiksi käy nyt ja aina se, että on yksinkertaista katsella mitä valtakunnan tasolla tapahtuu – seurata tuttujen nimien tekemisiä ja kirjoittaa heistä. Yleensä valitettavasti vielä negatiivisesti.

    Fesekavereissani paljon venäläisiä, mutta valtaosa heistä on ammatikseen ”politiikan” parissa touhuavia ja niin sanottuja liberaaleja. Kuten olen ennenkin sanonut, minun näkemykseni venäjäläisistä on hyvin rajoittunut.

    Kuten yksi vankilassa toisen kuljettajan, esimiehensä, sijasta istunut minulle kerran kännipäissään kertoi, en voi tajuta Venäjää.

    Verkkosivusto Grani.ru:ssa herätti tänään keskustelua grafiikka, jossa kerrottiin Venäjän olevan tilastojen kärjessä taloudellisessa eriarvoisuudessa. Maan varallisuudesta 3/4 kuuluu yhdelle prosentille väestöstä.

    Грани.Ру ‏@GraniTweet 4 t4 tuntia sitten
    Первое место! 74,5% богатств России принадлежит 1% населения!
    Путин! Путин! Путин!

  3. 5

    Pauli Räsänen sanoo

    Toiveesi pohjoismaisen yhteiskuntamallin ylevyydestä voisi tietenkin yhtyä, jos se olisi kauttaltaan toteutunut,mutta kun se taitaa olla pelkkä illuusio,katsoppas kuinka esimerkiksi meillä ihmiset on opetettu seisomaan leipäjonoissa, ne tulisi hävitää ihmisarvoa alentavina.

    Pohjoismainen malli taisi olla vain pelkkä kuviteltuun kommunismin pelkoon luotu reaktio,jolla ostetiin väliaikaisesti yhteiskuntarauha, samalla kun realikommunismi romahti, alkoi myös hyvinvointi yhteiskunnan ja valtion purkaminen, silloin myös tuo nöyryttävä hyväntekeväisyys leipäjnojen muodossa astui kuvaan.

    Neuvostoliiton tutkimusta tulisi historiallisena ilmiönä jatkaa, koska sieltä löytyisi avaimet myös nykyvenäjän ymmärtämiselle.
    Esimerkiksi tuo Leninin idea etujoukoista vallankumouksen toteuttajana on suora lähtökohta nykyisen oligarkian ja venäjän realikapitalismin olomuodolle, myös vauraissa ja vapaissa länsimaissa on vastaava koulutuspolittinen ilmiö laadukkaine yksityiskouluneen, vain varakkaille, siis selvä vertailukohta vaikkapa yhdysvaltoihin,sillä erotuksella, että sinne hakeutuu yleensä ihmiskunnan parhaimmisto opintielle.

    Jos jokin vertailukohta tulisi valita Venäläisen kapitalismin nykymuodolle olisi se yhdysvaltain sisällisodan jälkeinen ns rosvoparoonien aikakausi,myös siellä tuolloin tapahtui vastaavaa pääomien kasaantumista.
    Myös yhdysvalloissa tuolloin seurasi populististen kansanliikeiden voimakas nousukausi, minkä osoituksena sinne syntyi ns progresiivinen liike, mikä on pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan yksi esimuodon esikuva.,mutta seki omaan historiaansa sidottu.

    Nykyaikana voisi, kenties olla viisautta olla välittämättä omaisuuden kasaantumisesta, onhan siitä riesansa, varsinkin pieniksi hajautettuna omaisuudsta voi muodostua vankila haltijaleen,sitäpaitsi omaisuus ja raha ammattilaisen hallinnassa mahdollistaa resurssitehokuuden paremmin, kuin pelokkaiden pöytälaatikossa.

    Trumpin ns voitto todellakin perustuu moninkertaiselle huijaamiselle,ensiksikin hhänen valintansa ansio kuuluu juuri noille yhteiskunnan prosesseissa valikoitujen luusereiden äänille,luusereiden joita tuleva presidentti on aikaisemmin ilmoittanut eniten inhoavansa,hänen maailmankuva on ns menestyksen teologian muovaama.

    Kaikesta huolimatta katson maailman kannalta paremmaksi Trumpin presidenttiyden,koska hän liikemiesmoraalin henkeyttämänä,kykenee rauhoittamaan maailman, toisten tyrannien kanssa,tuo uuskonservatiivien unelma kokomaailman muuttamiseksi suureksi yhdysvalloiksi oli vaarallinen idea,siksi realistisen koulukunnan mahdollinen pääsy muotoilemaan yhdysvaltain ulkopolitikaa on toivoaherättävvä tapahtuma.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *