Kirja-arvio: Arto Mustajoki – Myrsky vodkalasissa

Venäjän seuraamiseen tarvitaan verkostoja: asiantuntijoita, tuttavia ja ystäviä. Olen ollut naapurimme kanssa tekemisissä eri tavoin yli 40 vuotta. Naapurimaahamme perehtyneiden ja kieltä opiskelleiden piirissä kokee yhteenkuuluvuutta, vaikka monien näkemykset saattavat olla kaukana omista. Joskus toisen ajatukset ovat kuin omia. Minun on helppo lainata vuodenvaihteessa Helsingin yliopistosta eläkkeelle jäänyttä professori Arto Mustajokea, joka pitää mottonaan: ” ei tää tähän lopu”.

Kirjoituksia Suomesta, Venäjästä ja elämästä. Gaudeamus 2016

Kirjoituksia Suomesta, Venäjästä ja elämästä. Gaudeamus 2016

(Myrsky vodkalasissa. Kirjoituksia Suomesta, Venäjästä ja elämästä. Gaudeamus, 2016)

**

Professori Mustajoki on ikänsä kirjoittanut ansioitunut tutkija ja opettaja. Laajemmalle yleisölle hän on tuttu siitä, että on innostanut ihmisiä ymmärtämään muun muassa sen, että kyrilliset aakkoset ovat mitä parhaat venäjän kielen puhumiseen ja kirjoittamiseen. Eivätkä omistamme poikkeavat aakkoset ole niin erilaisia kuin ennakkoluuloinen helposti ajattelee. Sama koskee tietysti myös Venäjän kulttuuria ja ihmisiä sekä naapurimme päätöksentekijöitä. Yksi sukupolvi on kovin lyhyt aika peruuttamattomiin muutoksiin.

Mustajoen kirja koostuu erilaisista teksteistä, mutta valtaosa teokseen valituista on blogikirjoituksia vuosilta 2014-2016. Kirjoittaja muistuttaa olleensa blogeistaan aluksi epävarma. Palkitun kirjan Kevyt kosketus venäjänkieleen (2012) saama hyvä palaute henkilökohtaisista muisteluista innosti Mustajokea jatkamaan samalla linjalla – meidän onneksemme. Tutkijan ote kirjoittamiseen on tarkka ja toteava, mutta lukija kiittää myös mahdollisuudesta kokea yhdessä joitain tapahtumia.

**

Jokainen venäjänkielisen maailman kanssa tekemisissä oleva on joutunut pohtimaan Kremlin masinoimia sotia. Näitä on nähty niin Moldovassa kuin Georgiassa ja nyt paraikaa Ukrainassa. Mustajoki kirjoittaa (vuonna 2014), että informaatiosota Ukrainan ja Venäjän välillä jyllää kovilla kierroksilla. Se luo syvää kuilua kansojen välille. Puolin ja toisin levitetään kauhukuvia naapurista, joka on sekä pohjattoman typerä että läpeensä paha. Näin kylvetään epäluuloa ja vihaa, jonka unohtamiseen menee vuosia.

”Kaiken kaikkiaan konflikti ja sen lieveilmiöt tekevät Venäjä-tutkijan mielen surulliseksi. Onneksi törmäsin paluumatkalla lentokentällä entiseen oppilaaseeni, jota en ole tavannut vuosikausiin. Olen usein mainostanut hänen onnistunutta ainevalintaansa: venäjän ohella hän opiskeli limnologiaa. Hän kertoi työskentelevänsä norjalais-venäläisessä ympäristöprojektissa Pohjois-Venäjällä. Kysyin, onko siinä näkynyt merkkejä yhteistyön hiipumisesta. Hän sanoi, että norjalaiset ovat suomalaisten tapaan melko pragmaattisia. Ruotsalaiset voivat huudella venäläisille kovempaa, kun heillä ei ole niin paljon itsellään pelissä.”

Vertailu antaa asioille mittasuhteet. Parin vuoden takaiset kirjamessut onnistuivat Mustajoen mielestä mainiosti. Messujen teemamaa oli Venäjä. Messuja Mustajoki vertaa Leningrad Cowboysin ja Puna-armeijan kuoron yhteiskonserttiin Senaatintorilla vuonna 1993. ”Tämänvuotiset kirjamessut olivat samanlainen virstanpylväs. Innostuneesta ilmapiiristä ja suurista ihmisjoukoista jäi vaikutelma, että Suomessa on yhä enemmän ihmisiä, jotka eivät näe Venäjää pelottavana mörkönä vaan maana, jolla on tarjottavana jännittävää kulttuuria ja suuria taloudellisia mahdollisuuksia. Kunhan typeristä sanktioista päästään ensin eroon – mielipide, jonka kuuli useammasta kuin yhdestä suusta. ”

Minusta Euroopan unionin valitsema pakotepolitiikka voi tuntua väärältä monesta syystä eikä vähiten siksi, että Venäjä on luonut kansallisen tarinan, jossa se on vihollisten saartama. Mutta pakotteet ovat keskeinen poliittinen ja diplomaattinen keino vastustaa rajojen väkivaltaista siirtämistä. Pakotteista ei luovuta. Yhteisymmärryksen edellytys on sovitussa sopimusjärjestelmässä pysyminen.

Mustajoki kysyy ajankohtaisessa blogissaan marraskuulta 2016 siitä, antaako [Donald] Trump meille pohdittavaa, kun mietimme, millaista Venäjä-politiikkaa meidän tulisi harrastaa? Suomi tulee luultavasti suhtautumaan Trumpin Yhdysvaltoihin periaatteella Trumpin politiikka ei meitä miellytä, mutta Yhdysvallat on meille yhteistyökumppani, minkä vuoksi haluamme pitää yllä hyviä kauppa- ja kulttuurisuhteita sen kanssa. Jos vaihdamme lauseessa Trumpin tilalle [Vladimir] Putinin ja Yhdysvaltojen tilalle Venäjän, meillä on valmis Venäjä-politiikan linja. Tämä ei perustu mielistelyyn tai nöyristelyyn vaan puhtaasti itsekkäisiin syihin.”

Se on myös otettava huomioon, että kuulemamme kansan ääni kaikuu erilaisena kuin eliitti ja päämedia antavat ymmärtää. Putinin menestystä Venäjällä voidaan selitellä yksipuolisella informaatiolla. Samaa pätee Turkin Recep Tayyip Erdoganiin. Meidän on (yllättävän) vaikea uskoa, että kansan enemmistö olisi oikeasti heidän takanaan.

Professori muistuttaa useammassakin blogissaan, että järjestelmät ansaitsevat kriitikkonsa. Toisaalta ulkopuolisen ei aina ole helppo olla oppimestari.

**

Kielen käytön ammattilaiset osaavat asiansa, mutta jokainen meistä on palanen muuttuvassa kulttuurisessa ympäristössään. Kielentutkija jäsentää omassa tekstissään ajatuksiaan, ja saa oivalluksia toisten kirjoittamasta. Elämä itsessään on välillä sekavaa, kuten käyttämämme kielikin. Mustajoki kertoo esimerkin sähköpostiinsa saamastaan vastauksesta Moskovan-junan lipputilaukseen.

”Tarkoitatko mennessä 11.2 Tolstoi junaa joka lähtee 18.23 ja on aamulla Moskovassa kello 08.24. Haluatteko varata junaan (…)? Yritin jo soittaa teille sekä profiilissa olevaan gsm numeroon että Yliopiston keskuksen kautta mutta en saanut tietä kiinni. Soitatko meille niin varataan junaliput kiitos. Varausta vrten tarvitsemme myös passinnumeron.”

Mustajoki kirjoittaa, kuinka sinuttelun ja teitittelyn vaihtelu ja kirjoitusvirheet ovat saman ilmiön ilmentymiä. Kielenkäyttäjät eivät kiinnitä huomiota siihen, miltä puhe tai teksti näyttää, olennaista on, meneekö viesti perille. Asenne on tuttu tilanteista, joissa kieltä puhutaan kotioloissa tai tuttavien kesken. Tutkijat ovat havainneet samanlaista kielenkäyttöä myös, kun ei-äidinkieliset käyttävät kieltä keskenään.

Itse muistan venäjän opettajiltani saadun teitittelyä koskevan säännön: älä ikinä sinuttele. Niin hyvä tuttu et ole kenenkään venäjänkielisen kanssa. Tätä ohjetta en ole aina noudattanut (tutumpien) kollegojen kesken, mutta muutoin olen jatkanut liki 40 vuotta sitten oppimallani linjalla.

**

Hyvään käytökseen kuuluu paljon kirjoittamattomia käytäntöjä. Kansainvälisissä suhteissa isännät voivat pyytää käyttäytymään maassa maan tavalla, mutta kaikkeen ei tarvitse kohteliaan professorinkaan mielestä suostua. Koulutusvienti on hyvä asia. Demokratiasta voi puhua myös diktatuureissa, ja kuten Mustajoki sai huomata Turkmenistanissa jo vuonna 2011, yleinen kohteliaisuus vaatii kiitoksia ja kehuja. Mutta kuinka pitkälle on mentävä ylisanoissa?

”Televisiohaastattelussa toimittaja ohjeisti minua etukäteen ja pyysi kehumaan presidentti Gurbanguly Berdymuhamedovin ajatusta tieteen, innovaation ja koulutuksen ensisijaisuudesta. Mielestäni ajatus on erinomainen ja sen sanoinkin, mutta suuhuni ei mahtunut vetoaminen tässä presidenttiin – eikä pelkästään sen vuoksi, että hänen nimensä on vaikea ääntää. Samalla tavalla jätin mainitsematta presidentin nimen, vaikka se oli kirjattu sektiomme päätösraporttiin. Sen sijaan ujutin tekstiin ajatuksen siitä, että tehokkaan oppimisen edellytyksenä on älyllinen tila, joka mahdollistaa opiskelijan oman ajattelun. En osaa arvioida, toiminko oikein ja menikö viesti perille, mutta tällä tavalla koin olevani sinut itseni kanssa.”

Minä olen miettinyt matkoillani Keski-Aasiassa sitä, kuinka paljon hyödyn siitä, että olen reissannut alueella jo neuvostoaikoina. Joku käsitys puhuttavasta aiheesta ja yleisöstä on aina oltava.

Mustajoki arvioi, että poliitikot ovat alkaneet puhua entistä enemmän tutkimuspohjaisesta päätöksenteosta ja samalla tutkijoissakin on herännyt tarve vaikuttaa suoremmin poliittiseen päätöksentekoon. Ongelmana on kuitenkin maailmankuvien täydellinen ero, mikä luonnollisesti heijastuu kielenkäyttöön. Asiat ymmärretään ja niistä puhutaan eri tavalla.

”Suomalainen fyysikko tai lingvisti ymmärtää paljon paremmin ruotsalaista tai venäläistä kollegaansa kuin suomalaista poliitikkoa. Kun tutkija puhuu poliitikon kanssa, kyse on kulttuurienvälisestä kommunikaatiosta Moderni yhteiskunta perustuu ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Papit, poliitikot, opettajat ja puhelinmyyjät puhuvat työkseen, mutta ei koodaajien, tutkijoiden tai verovirkailijoidenkaan työstä tule mitään, elleivät he osaa keskustella muiden ihmisten kanssa. Kyky sopeuttaa puhe kulloiseenkin puhetilanteeseen on ihmisen menestyminen salaisuus niin sosiaalisessa kanssakäymisessä kuin työssäkin.”

**

Puhuttaessa suomalaisesti tieteestä on mahdotonta ohittaa akateemikko, filosofi Georg Henrik von Wrightiä (jonka kirja Humanismi elämänasenteena pitäisi varmaan edelleenkin olla pakollinen yliopistossa aloittavan kirja.)

Vuodelta 2016 peräisin olevassa blogissaan Mustajoki muistelee, että Wrightistä puhuttaessa päällimmäisenä ovat kaksi tunnetta: nöyryys ja ylpeys. Nöyryyttä Wrightiin verrattuna ja ylpeyttä hänen kaltaisensa tiedemiehen kasvamisesta Suomessa.

On hyvä muistaa, että musiikin ohella kirjallisuus oli von Wrightille tärkeää. Hän opetteli venäjää voidakseen lukea Tolstoita alkukielellä. Tolstoi oli von Wrightin mielestä julistaja, jolla oli selvä sanoma. Dostojevski taas oli loputon skeptikko, joka ei päässyt ajatustensa kanssa koskaan perille. Muistelmissaan von Wright kertoo, että alkusysäyksen venäjän opintoihin antoi hänen ensimmäinen Moskovan-matkansa vuonna 1973. Isännät eivät antaneet hänen tavata epäsuosioon joutunutta loogikkoa Aleksandr Zinovjevia (”Herr Zinovjev ist krank”, herra Zinovjev on sairas, hänelle valiteltiin), mutta assistentti järjesti salaa vierailun tämän kotiin.

Mustajoen omat von Wright –muistot liittyivät myös Venäjään, kuinkas muutenkaan. Von Wright oli niitä harvoja länsimaisia tutkijoita, joiden teoksia käännettiin venäjäksi neuvostoaikana. Kun Moskovassa järjestettiin kolmas suomalais-neuvostoliittolainen logiikan symposio vuonna 1979, tunnettu venäläinen kielifilosofi Nina Arutjunova tutustui (ja ihastui) von Wrightiin ja Esa Saariseen.

”Kun Arutjunova sitten oli tulossa Suomeen, kysyin, olisiko hänellä toiveita ohjelman suhteen. Hän sanoi heti: Tahdon tavata von Wrightin ja Saarisen.´ Niinpä menimme nelistään illalliselle Socikseen. Muistan vielä elävästi tuon illan: Arutjunova ja von Wright kävivät läpi filosofian eri haarat ja eri maiden kirjallisuuden tärkeimmät nimet välillä debatoiden, välillä toisiaan myötäillen. Me nuoret seurasimme henkeämme pidätellen todellisten intellektuellien sanan säihkettä – ja ymmärsimme itse olla hiljaa, siis myös Esa Saarinen.”

**

Blogi on usein henkilökohtaisempi kuin vanhemmalle väelle tuttu kolumni-kirjoitus sanomalehdessä. Omissa nimissään kirjoittajille ei ole mitään selkeitä sääntöjä, mutta eniten pidemmän päälle tyytyväisiä lukijoita saa varmasti kun yhdistää sopivasti tunnetta tiukkaan asiaan ja kirjoittaa rehellisesti varmoihin tosiasioihin pitäytyen. Toivon vilpittömästi, ettei professori Mustajoki jätä yleisöään, vaikka kirjoittaminen yliopiston blogi-alustalla loppuisikin.

**

Jorma Mellerin arvio teoksesta Uuden Suomen Vapaavuorossa:  Maailman suurin ongelma

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *