Älypuhelinpresidenttiä odotellessa

Vuoden 2018 aluksi saamme valita Suomessa seuraavaksi presidentiksi Sauli Niinistön (kansanliike),  maaliskuussa venäläiset äänestävät ”neljättä” kertaa maansa johtoon Vladimir Putinin (kansanliike). Valinnat vaikuttavat selviltä.

Venäjällä kyse on istuvan presidentin vallan vahvistamisesta – Suomessa normaalista demokraattisesta instituutiosta – presidentinvaalista, johon liittyy aavistus avointa turvallisuuspoliittista pohdintaa. Suomessa vaalikeskustelujen ärhäkällä haastamisella on puristettu kansansuosikista hieman hänen Nato-kannastaan, Venäjällä virkamiehet ovat saaneet jälleen katteettomia lupauksia palkkojen nostamisesta.

Oppositio vallanpitäjien kimpussa. @Sergei Jolkin

Oppositio vallanpitäjien kimpussa. @Sergei Jolkin

Itse asiassa ihmisten tulot ovat Venäjällä laskeneet edelliset neljä vuotta.

Tämäkin toteamus on kuultu Putinin ainoalta merkittävältä vastaehdokkaalta Aleksei Navalnyilta, juristilta, joka on kampanjoinut vuoden verran, mutta ei saa osallistua vaaleihin.

(Vaalien koko ehdokaslista luettavissa täältä. Blogissa kahdesta kiinnostavimmasta ehdokkaasta – Navalnyista ((lisää täältä)) ja Ksenja Sobtšakista ((lisää täältä)). )

Putinin rinnalle hyväksytyt ehdokkaat ovat venäläisessä vaalisirkuksessa lähinnä varmistamassa, että äänestysvilkkaus saadaan nousemaan. Vaikka äänestyspaikoilla on jälleen tarjolla eksoottisia hedelmiä, ovat tosiasiat tilastojakin karumpia: kunnallistekniikka hajoaa käsiin ja köyhien määrä lisääntyy. Toisaalta suurissa kaupungeissa nuorisoa kiinnostavat lohkoketjut ja virtuaalivaluutta ihan kuin missä tahansa muuallakin.

Navalnyi ei sovi Kremlissä luotuun kuvioon. Hän edustaa kansalaistottelemattomuutta, jota vastaan putinistisella, erityisellä autoritaarisuudella ei ole keinoja. Vaalit ovat Putinille tarpeen kansan luottamuksen osoituksena.  Sobtšakille vaalit ovat parhaassa tapauksessa keino luoda pohjaa jonkunlaiselle uudelle liberaalille liikkeelle.

**

Ennustaminen on tunnetusti mahdotonta, mutta silti päätelmiä tehdään. Ja koska politiikka on mahdollisuuksien taidetta, on tähän blogiin koottu muutamia ajatuksia naapuristamme, jonka vakaus ei välttämättä ole niin vankalla pohjalla kuin moni toivoo.

Venäjänkielisessä keskustelussa käsitellään monipuolisesti maan tilaa ja tulevaisuutta: Nykyisellään Kremlin ei tarvitse hallita yhteiskuntaa täydellisesti. Sille riittää että ohjailee tärkeimpiä prosesseja. Tiedotusvälineiden ottamista kokonaan hallintaan tai sensuuria ei tarvita, kun voi kontrolloida tärkeimpiä televisiokanavia ja vaikuttaa taustalla muihin tiedotusvälineisiin ja kurittaa avoimesti oppositiohenkisiä julkaisuja.

Putinin presidentiksi valinnan  jälkeen vuonna 2012 median rooli muuttui ja vuodesta 2014 alkaen on tehty jako niihin, jotka ovat Kremlin politiikan puolesta tai sitä vastaan. Näiden erojen näkeminen ei ole vaikeaa, mutta yleensä aina on kaikki tiedotusvälineen tekemä suhteutettava sen asenteeseen Krimin kaappauksessa.

Yhden puolueen järjestelmää ei Venäjällä tarvita niin kauan kuin parlamentin alahuoneen duuman merkitys on koristeellinen ja johtava puolue tehtailee sovittuja lakialoitteita ja tekee lähes yksimielisiä päätöksiä. Mittaviin poliittisiin sortotoimiin ei ole tarvetta, jos tiettyjen yhteiskuntakerrosten pelon lietsomiseen riittävät oppositiojohtajiin ja aktivisteihin kohdistetut täsmäiskut. Se on hyvin herkkä,  joustava ja juuri siksi luotettava kontrollijärjestelmä, mutta on siinä heikkoutensakin, ennen kaikkea sen vaatimat valtavat resurssit.

Huolestunut odottaa - Venäjän keskusvaalilautakunta tarkistaa V.V. Putinin vaaliasiakirjoja. @Sergei Jolkin

Huolestunut odottaa – Venäjän keskusvaalilautakunta tarkistaa V.V. Putinin vaaliasiakirjoja. @Sergei Jolkin

Kansalaiset eivät ole passivoituneet eivätkä suinkaan unohtaneet, että Putinin vuosina 2008-2012 pääministerinä viettämää aikaa ei voi pitää muuna kuin järjestelynä, jolla kierrettiin maan perustuslain asettamaa rajoitusta kolmannesta kaudesta presidenttinä suoraan edellisten jatkoksi.

Täsmällisiä lukuja kansalaisten osallistumisesta edellisiin presidentinvaaleihin vuonna 2012 ei tiedetä, mutta muun muassa vaalipaikoilta kerätyn aineiston pohjalta Navalnyin taustajoukot ovat päätelleet, että äänestysvilkkaus saattoi hyvinkin jäädä noin 50 prosenttiin. Vuonna 2018 tavoitteena on kerätä 70 prosenttia äänestäjistä uurnille Putinin vallan laillisuuden varmentamiseksi.

Viimeksi Kaukasuksen tasavalloissa äänestettiin lähes sataprosenttisesti. Venäjän suurissa kaupungeissa äänestysvilkkauden lasku on ollut trendi. Eräs vaalien kiinnostavimpia kysymyksiä on se, miten eri alueilla äänestetään. Käytännössä Navalnyin tarkoitus on tehdä sosiologisesta tosiasiasta poliittinen tekijä – eikä missään nimessä vain Kremlin kiusaksi.

Vaaleja Venäjällä järjestetään usein, mutta lukuun ottamatta joitakin paikallisia vaaleja, ovat ne helposti manipuloitavissa olevia farsseja. Kun Kreml haluaa nostaa äänestysvilkkautta, on luontevaa, että muutosta haluavat koettavat laskea kiinnostusta; koska Kreml ylläpitää keinotekoisesti vaaleja, on kansan mentävä kaduille. Näistä ilmeisistä syistä johtuen Putinin vastaehdokkaaksi otettiin mukaan myös Sobtšak.

Sobtšak edustaa glamouria ja erityistä suhdetta Putiniin

Tunnettua tv-persoonaa ei oikeastaan tarvitse esitellä kenellekään, koska hänet tuntevat kaikki, kuten Vladimir Solovjev sanoi haastatteluohjelmansa aluksi esitellessään vieraansa. Sobtšak sanoo olevansa kuin kuka tahansa, joka ei pidä nykyisestä menosta vaan haluaa propagandattoman television ja mahdollisuuden saada oikeaa tietoa vaikkapa mahdollisista radioaktiivisista vuodoista. Edes sosiologeihin ei voi luottaa: ”Emme tiedä tällä hetkellä mikä Putinin kannatus on oikeasti.”

Sobtšakiin on nyt kiinnittynyt mitä erilaisimpien piirien toteutumattomia toiveita, jotka koskevat Venäjän institutionaalista modernisointia. Nuo toiveet ovat niitä samoja, jotka kohdistuivat viisi vuotta sitten Medvedeviin.

Ehdokas Ksenja Sobtšak keräämässä allekirjoituksia. (Kuva vaalikampanjasta Marina Litvinovitšin Facebook-sivulta.)

Ehdokas Ksenja Sobtšak keräämässä allekirjoituksia. (Kuva vaalikampanjasta Marina Litvinovitšin Facebook-sivulta.)

Energinen nainen on jossain määrin kuin Medvedev, jonka ollessa nimellisesti presidenttinä Venäjän ajateltiin olevan menossa kohti kaukana häämöttävää liberalismia – modernisaatiota traktorein – ei panssariajoneuvoin. Ihmiset uskoivat uuden ajattelun ja iPhone-presidentin jatkavan.

Englannissa asuva tunnettu juristi Vladimir Pastuhov päättelee, että Sobtšak käyttää hyväkseen haavetta Venäjän väkivallattomasta modernisoinnista, jota löytyy Venäjän historiasta yhtä paljon kuin väkisin istutettua modernisaatiota. Sobtšak kulkee pisteestä pisteeseen Katariina Suuren reformien, kummankin Aleksanterin uudistusten kautta Sergei Witteen ja edelleen Aleksei Kosyginiin, Mihail Gorbatšoviin ja Boris Jeltsiniin.

Juuri siksi Sobtšakiin asetetut odotukset ovat kuitenkin paljon suurempia kuin hänen todelliset poliittiset mahdollisuutensa pystyvät toteuttamaan. Venäjä vaikuttaa olevan jakautunut myös eliitin keskinäiseen rähinöintiin joka näkyy Medvedevin linjauksia kannattavien ja kovan linjan ns. silovikien kamppailuna.

Sobtšakin vaalislogan on ”kaikkia vastaan”. Samaan aikaan kuitenkin moni, kuten Solovjev, haluaa osoittaa, että Sobtšak voi olla myös vaalipelin kohde – syvän valtion kasvottoman eliitin idea.

Häneen ovat valmiita kiinnittymään kaikki, jotka häilyvät valkoisen ja punaisen terrorin tai poliisivallan ja vallankumouksen välillä. Hän sopii vanhalle ”perheelle” (Jeltsinin aikana perheen lähipiiri sai Putinilta koskemattomuuslupauksen), piilevälle nomenklatuuraoppositiolle ja suurelle osalle älymystöä. On myös luonnollista, että hän herättää voimakasta vastenmielisyyttä voimaministeriöiden väessä ja vallankumouksellisten demokraattien piirissä.”

Navalnyi enemmän kuin poliitikko

Monista tempauksista tunnettu Navalnyi on kehottanut ihmisiä vaalilakkoon. Jo pelkästään lakko-sanan käyttö osoittaa luovuutta. Kyse ei ole vain presidentinvaalien boikotoinnista vaan laajemmasta hankkeesta, jolla pyritään heikentämään nyky-Venäjän vaaleja halveksivaa linjaa.

Boikottiin ryhtyvät osoittavat olevansa kiinnostuneita suuremmasta kuin vain rutiininomaisesta ehdokkaiden äänestämisestä. Ensimmäiseksi ihmisten aktivointipäiväksi kaavaillaan tammikuun 28. päivää. Vaalilakko on merkittävä – uusi avaus Venäjän politiikassa. Kukaan ei voi olla varma aloitteen toimivuudesta tai sen antaman sykäyksen vaikutuksesta. Aika näyttää, riittääkö tapahtuvan voima aloittamaan vallankumouksen tai suuremman muutoksen Venäjälle.

Poliitikko Aleksei Navalnyi (vas.) toimittajan Aleksei Solominin haastateltavana radioasema Eho Moskvyn studiossa 27.12.2017.

Poliitikko Aleksei Navalnyi (vas.) toimittajan Aleksei Solominin haastateltavana radioasema Eho Moskvyn studiossa 27.12.2017.

Uudelle avaukselle on tilaus, koska Venäjällä vaaleista puhumiselta on mennyt pohja moneen kertaan, ja nyt valtiovalta pyrkii politiikan tutkija Gleb Pavlovskin mielestä kaatamaan Navalnyin päälle mahdollisimman paljon lokaa ja varmistaa aloitteen pysymisen omissa käsissään.

Tämä on tutkijan mielestä vaikeaa, koska vaikka valta on Kremlissä – mainstream, valtavirta, ei ole enää sen hallinnassa. Kyse ei ole siitä, mitä Venäjän keskusvaalilautakunta päättää, sillä keskustelu maan tulevaisuudesta käytiin julkisuudessa jo sillä välillä, kun Putin jahkaili ehdokkuudestaan.

Kreml on nykyisin tilanteessa, joka muistuttaa sitä, missä liberaali oppositio oli nollavuosina, kun Kreml oli johtoasemassa ja kulki eteenpäin. Silloin oppositio kritisoi Kremliä takaa-ajoasemista ja hyödytöntähän se oli. On jopa huvittavaa sanoa, että nykyään Kremlille on käynyt samoin. Se on menettänyt etulyöntiaseman. On ymmärrettävä, että ei se nyt pysty hyökkäämään takaa-ajoasemista reagoidessaan tapahtumiin.”

Venäjän keskusvaalilautakunta perusteli Navalnyin ehdokkuuden eväämistä sillä, että tämä on tuomittu rikoksesta, mutta syy on paljon ilmeisempi. Aiemmin vain kommunistisella puolueella oli kunnossa koko maan kattava organisaatio.

Tänään sellainen on Navalnyilla: ”Ääni Navalnyille on ääni herääville luonnonvoimille. Kremlissä ymmärretään hyvin, että se on uhka, sitä vastoin ymmärrys, mitä sille pitäisi tehdä, on huonompi. Vastalääkettä Navalnyille ei ole, koska hän on heijastus valtaapitävien yhteiskuntaa tuhoavasta toiminnasta. Navalnyi on Putinin Venäjän historiaan heittämä varjo”, Pastuhov  kirjoitti jo ennen kuin Venäjän keskusvaalilautakunta esti varteenotettavan vastaehdokkaan osallistumisen vaaleihin.

Omassa kampanjassaan laillisuutta korostanut Navalnyi aikoo valittaa korkeimpiin oikeusasteisiin siitä, ettei häntä kelpuutettu ehdolle. Tämä on radioasema Eho Moskvylla puhuneen Navalnyin mielestä hänen velvollisuutensa äänestäjiä kohtaan.  Hänen vetämänsä kampanja on ollut valtakunnallinen ja perustunut ihmisten tapaamiseen.

Navalnyin organisaation korruptiotutkimukset erilaisten julkisten lähteiden tarjoamasta aineistosta – pöytäkirjoista ja asiakirjoista sekä sosiaalisen median kirjoituksista ja kuvista ovat tuoneet esiin aivan uusia uhkia valtaa pitäville.

Ympäri laajan Venäjän kampanjoineen oppositiohahmon mainetta ovat kasvattaneet YouTubeen ladatut pienoisdokumentit. Vuoden 2017 kovaäänisin meteli ja syy mielenosoituksiinkin syntyi paljastuksista, joissa esitettiin kuvia sosiaalisesta mediasta pääministeri Medvedevin  turhamaisista nettiostoksista ja miljoonaluokan huviloista.

Venäjän suunta arveluttaa

Diplomaattisten avausten merkittävyyttä tarkastellaan joka tapauksessa uudella tavalla Putin nimittämisen jälkeen. Voimme arvella yhtä sun toista myös maan ulkopolitiikasta, ja luottaa siihen, että tavalla tai toisella diplomaatit tekevät kulisseissa työtä.

Julkisuudessa on arvioitu, että Syyrian lisäksi ”kauppaa käydään” Itä-Ukrainan itsenäiseksi julistautuneiden alueiden rauhoittamiseksi.

Mutta vielä vähemmän kuin ulkopolitiikasta löisin vetoa Venäjän sisäpolitiikasta.

Pastuhov arvioi kirjoituksessaan, että Venäjää odottaa järjestyksessä viides vallankumous. 20. vuosisadalla se kävi läpi neljä kumousta. Viides vallankumous on huonompi asia kuin viides kolonna, koska valtion ns. vihollisiakin ohjaa joku – vallankumousta ei kukaan.

Niin tai näin, Venäjän kohtalon määrittelevät uudet sukupolvet, jotka astuvat politiikan näyttämölle Putinin neljännen kauden loppuvaiheessa.

**

Neljäkymmentä vuotta sen jälkeen, kun Mihail Gorbatšov alkoi irrottaa Venäjän kansoja neuvostotsaarien ajasta, Putin menettää toivonsa tulla Venäjän elinikäiseksi hallitsijaksi, ja Venäjä saa uuden mahdollisuuden muuttaa kohtaloaan.”

Vallankumous ylhäältä

Suurella todennäköisyydellä Venäjälle ilmestyy vahva johtaja, venäläinen [Augusto] Pinochet, joka osaa yhdistää väkisin implementoidun modernisoinnin puoltajat ja institutionaalisen modernisoinnin kannattajat esittämällä maltillisen demokraattisen institutionaalisen uudistusohjelman, joka perustuu uudelleen muotoiltuun vanhaan byrokratiaan. Jos tuo johtaja onnistuu vielä ottamaan haltuun vallankumoukselliset voimat, Venäjä kulkee Gorbatšovin haaveilemaa tietä. Siinä tapauksessa muutokset ovat hitaampia ja ristiriitaisempia, mutta toisaalta vähemmän kipeitä.”

Vallankumous alhaalta

Toinenkin kuvio on mahdollinen. Siinä vallankumoukselliset voimat pyyhkäisevät pois ja sulauttavat itseensä kumpaakin suuntaa edustavat ´järjestelmän sisäiset modernisoijat´. Tässä tapauksessa uudistukset ovat nopeampia ja perusteellisempia, mutta vaativat enemmän uhreja. Se on Jeltsinin tie.”

**

Venäjän arviointiin ei ole olemassa mitään oikotietä

Venäjällä luotetaan tuoreen kyselyn mukaan armeijaan, ei urheilijoihin. Käytännössä ainoa syvälle kansan mieleen piirtynyt tapahtuma vuodesta 2017 on venäläisten menestys Syyriassa sodittaessa, operoitaessa, kuten Venäjällä ilmaistaan. Mielipideselvitysten mukaan kaikki muut tapahtumat aina olympialaisiin liittyvistä skandaaleista Venäjän vallankumouksen 100-vuotisjuhlintaan saivat sen verran vähän ääniä, että ne eivät ylittäneet edes vertailukelpoista tilastollista arvoa.

Julkisista lähteistä on saatavilla paljon tietoa, mutta viime kädessä kyse on siitä, miten Venäjää arvioidaan jonkin kokonaisuuden osana. Venäjän presidentinvaalit luovat jännitystä vuosiksi eteenpäin. On selvää, että Suomessa osataan seurata Venäjää, mutta tutkimustieto ei vaikuta kaikkien mielestä olevan relevanttia.

Helsingin Sanomat kertoi perjantaina, että Turun yliopiston professorin Kari Liuhdon tekemä yhden miehen selvitys kartoitti, minkälaista Venäjä-tietoa Suomessa tarvitaan ja miten tutkimusta voitaisiin hyödyntää paremmin turvallisuudesta vastaavien viranomaisten Venäjä-päätöksissä.

Lehden mukaan Liuhto haastatteli kymmeniä asiantuntijoita kolmesta ministeriöstä ja jätti selvityksensä puolustusministeriölle joulukuun puolivälissä. Liuhdon mukaan Venäjä-tutkimusta pitää kuitenkin suunnata enemmän Venäjän tulevaisuuden ymmärtämiseen.

Tästä keskustellaan varmaan edelleen kiivaasti. Twitterissä leukailtiin, että: ”Onhan tämä eräänlainen paradoksi: viranomaiset teettävät salaisen selvityksen, mitä vapaa tutkimus tuottaa ja miten tätä vapautta tulisi rajoittaa viranomaisten salaisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Tee siinä sitten kenttätutkimusta Venäjällä!”

 

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *