Night Visionsissa nähdään kevään oudoin elokuva – maltatko jättää väliin?

Jos ihmiset taantuisivat silmänräpäyksestä apinan tasolle, miltä maailma näyttäisi? Ei niin kovin erilaiselta, tuntuu Steve Oramin ohjaama ja käsikirjoittama Aaaaaaaah! sanovan. Vuoden oudoin festariensi-ilta on salakavalasti viisas, vaikka tekijät sanovat vain hölmöilleensä.

Aaaaaaaahin! alussa ovat Smith (Oram) ja Keith (Tom Meeten), kaksi keski-ikäistä peribrittiläisen näköistä miestä, kotonaan missä tahansa Sohvanvaltaajista EastEndersiin – paitsi, että Smith ja Keith nylkyttävät puita, kommunikoivat murisemalla ja virtsailevat ympäriinsä.

Kaksikko vaeltaa metsän siimeksestä asuinalueelle ja kohtaa perheyhteisön, jota komentaa nuori, videopeleistä ja omasta hienhajustaan nauttiva alfauros (Julian Rhind-Tutt). Entinen johtaja (The Mighty Booshista tuttu Julian Barratt) on sysätty kauas takapihan nurkkaan pensaiden siimekseen. Sieltä hän seuraa, kuinka uusi alfa ottaa perheen äidin (Toyah Willcox) ja järjestää päihderikkaita bileitä kavereidensa kanssa.

Yksissä näistä bailuista Smith iskee silmänsä lauman nuoreen, feromoneja tihkuvaan naaraaseen (Lucy Honigman) ja ottaa tämän omakseen. Uroot päätyvät nokikkain.

Kun Aaaaaaaahin! kielimuurista pääsee yli – ja vakuutan, siihen ei mene kauaa – on se selkeän juonensa ja leikkisän editointinsa myötä helposti seurattava ja jopa jännittävä. Tarinan peruspalaset ovat tutut (poika tapaa tytön, kohtaa vastustusta vanhemmilta, voittaa esteet [repimällä vähän raajoja irti]), ne vain esitetään vähän eri tavoin.

Haastatteluissa Oram on maininnut esikuvikseen John Watersin ja Ed Woodin kaltaisia roskamaestroja. Hän on kiistänyt tekevänsä poliittista allegoriaa tai kritisoivansa kulutuskulttuuria. Jokainen voi silti itse päättää, mitä haetaan kohtauksella, jossa vaatekaupan omistaja ejakuloi poikansa sotilaskuvan päälle – tai toisella, jossa Smith apinan raivolla nuijii televisiot, videopelit ja sisustustaulut sohjoksi.

Selvä alateksti Oramin elokuvassa on ainakin se, kuinka mielivaltaisia monet tavoistamme ovat. Olemme sopineet oikeasta ja väärästä tavasta syödä, juoda, juhlia ja harrastaa seksiä, ja siksi kaikki toisin tekeminen näissä tuntuu väärältä ja inhottavalta. Aaaaaaaah! on yksi ällöttävimmistä koskaan näkemistäni elokuvista, vaikka kaikki siinä on “luonnollista” ja hyvin lähellä sitä miten omassa elämässäni toimin. Kun puhutut säännöt eivät merkitse mitään, kaikki vaan tapahtuu himpun verran eri tavalla. Ja sekös häiritsee.

Vitsi on juuri se, kuinka hahmot ovat apinoita, mutta tekevät ihan samoja asioita ja menevät ihan samojen halujen ja tarpeiden perässä kuin mekin. (Erona vain ne kielen tuomat ikävät kysymykset elämän tarkoituksesta ja sen sellaisesta.) Elokuvan hauskimmassa kohtauksessa hahmot juhlivat ja tekevät ihan samoja tyhmiä kännijuttuja kuin tavalliset ihmisetkin (tai ainakin tietyt opiskelijat), eli piirtävät sammuneen kaverin naamaan Hitler-viikset ja ottavat tästä kuvia kivekset otsalla.

Watersin ja Woodin lisäksi Oram tekee kunniaa 1970-luvun (jälkiapokalyptiselle) tieteisfiktiolle. Apinoiden planeetta on ilmeisin verrokki sillä skenaario on liki sama; ihmisten maailma apinoiden hallussa. Kodin ja kiiman kuvaus sekä laumojen väliset teräasemittelöt tuovat mieleen Kellopeliappelsiinin. Uudemmasta sci-fistä voi mainita 28 päivää myöhemmin -elokuvan autiokaupunkikuvauksen, ja hippunen on tunnelmassa myös Lars von Trieriä.

Tyylillisesti Aaaaaaaah! on myös brittiläistä absurdia parhaimmillaan. Jos pidät Chris Morrisin surreaaleimmista jutuista tai Ben Wheatleyn komedioista, on tämä juuri sinulle. Kaikki on outoa ja rumaa ja järjettömyydessään järjettömän hauskaa ynnä inhottavaa. Kamera tekee hassuja asioita, leikkaus määrittää tyyliä alati uusiksi, ja ääniraita luo vuoroin tehokasta ja vuoroin liki antitehokasta tunnelmaa. Kaikenlaista kokeillaan välittämättä siitä, onko seuraus plus- vai miinusmerkkinen. Kauneusvirheitä on turha etsiä.

Välillä hypätään viihteeseen viihteen sisällä: apinoiden katsoma apinoiden tekemä televisio on niin huumoritonta, että se naurattaa enemmän kuin mikään oikea uusi sitcom. Samalla se saa miettimään, miten paljon Frenditkin nojaa mekaaniseen hauskuuttamiseen, ja kuinka vähän sen ympärillä oikeastaan tapahtuu.

Ei ole tietenkään sattumaa, että Oram (sekä hänen rinnallaan näyttelevä Meeten) muistetaan parhaiten Wheatleyn muutaman vuoden takaisesta hillittömästä Sightseersistä. Wheatley onkin Aaaaaaaahissa! mukana executive producer -tittelillä.

Loppuun vielä varotus, jos ei jo tullut selväksi: elokuva on äärimmäisen outo, todella ällö ja välillä myös verinen. Näillä mittareilla kuvattakoon sitä sillaksi viime syksyn Night Visionsissa nähdyn I Am a Knife With Legsin ja tämän kevään ohjelmistosta löytyvän Cannibal Holocaustin välillä. Älä ota teatteriin mitään nestemäistä evästä. Itselleni elokuva pilasi vihersmoothiet ikiajoiksi.

Night Visions Back to Basics 2016 järjestetään Helsingissä 13–17. huhtikuuta. Aaaaaaaah! esitetään torstaina, perjantaina ja la–su-yönä. Lisätiedot ja koko ohjelmisto täältä.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=epvjcvuXwTg]