Ensi-illassa: Brie Larson (Room) ja Saoirse Ronan (Brooklyn) kisaavat parhaan naisnäyttelijän Oscarista

Oscar-sesonki kiihdyttää loppua kohden, ja tänään ensi-iltansa saa kaksi elokuvaa, jotka kisaavat eritoten parhaan naispääosan kategoriassa. Brie Larson vie skaban, kuten asiantuntijaraatimme tiistaina totesi, mutta Saoirse Ronan on kaksikosta henkinen voittaja. Elokuvina Room ja Brooklyn jättävät toivomisen varaa.

Room perustuu löyhästi tositapahtumiin (itävaltalaisen Josef Fritzlin keissiin), ja vaikka ei perustuisi, on sen asetelma surullisen tuttu. Nuori nainen (Larson) on viettänyt koko aikuisikänsä vangittuna muutaman neliön kokoiseen koppiin. Siellä hän on synnyttänyt lapsen vangitsijalleen. Tuo lapsi on nyt viisivuotias Jake (Jacob Tremblay).

Jos et halua tietää elokuvasta mitään ennakkoon, lopeta lukeminen ja mene elokuviin.

Roomin ydinkysymys on, miten koko ikänsä vankeudessa elänyt ihminen kohtaa koppinsa ulkopuolisen maailman. Jake on antanut televisiossa ja kattoikkunassa – ainoat väylät huoneen ulkopuolelle – näkyville asioille omat fantastiset selityksensä. Kun hän pääsee vapauteen, kaikki onkin järjestettävä omassa mielessä uudelleen. Tähän lapsen mielen suuroperaatioon ohjaaja Lenny Abrahamson (Frank) ja käsikirjoittaja Emma Donoghue (jonka romaaniin elokuva pohjaa) tarttuvat tarkasti. Siinä on kaikuja Beasts of the Southern Wildista, jonka päähenkilö näki ihmeellisiä asioita joka puolella ympärillään.

Kuvausten aikaan 7–8-vuotias Tremblay on roolissaan ilmiömäinen. Hänet olisi pitänyt huomioida Oscareissa Larsonin sijaan.

Larsonin suorituksessa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta äidin rooli Roomissa ei ole kovin antoisa. Äiti on väsynyt ja masentunut ja apea siihen pisteeseen, että elokuva uhkaa lipsahtaa masennuspornon puolelle. Kurjuus on täysin ymmärrettävää, mutta siinä vellominen ei ole psykologisesti kovin kiinnostavaa. Näkökulmaa olisi ehkä kannattanut vaihdella pojasta roimemmin myös äitiin.

Sundancen elokuvajuhlilla vuosi sitten seisovat aplodit saanut Brooklyn perustuu Colm Tóibínin samannimiseen romaaniin, josta kirjailija Nick Hornby muovasi käsikirjoituksen. Nuori Eilis (Ronan) lähtee pienestä irlantilaisesta kotikylästään Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa. Taakse jäävät isosisko Rose (Fiona Glascott) sekä äiti (Jane Brennan). Periltä löytyy työpaikka tavaratalossa sekä italianamerikkalainen nuori kolli Tony (Emory Cohen).

Brooklynia on kiitelty sen vanhan Hollywoodin glamourista. Se on naisvetoinen, kaunis ja hillitty rakkaustarina, jollaisia tehtiin 1930–50-luvun Hollywoodissa paljon. Eilis matkaa kalseasta Irlannista väreissä kylpevään kuvankauniiseen New Yorkiin (Brooklyn tosin kuvattiin Montrealissa) ja oppii elämään. Kun hän myöhemmin, jo salaa avioituneena ja oman seksuaalisuutensa löytäneenä, palaa kotikyläänsä Enniscorthyyn, värit tulevat mukana. Sieltä löytyy myös sulhokandidaatti numero kaksi, Jim (Domnhall Gleeson).

Ronan on pääroolissa aivan täydellinen. Kypsyminen varovaisesta katolisesta länsimaisia kauneusihanteita mukailevaksi kosmopoliitiksi on uskottava ja tunteisiin vetoava. Jokainen elämän oppitunti synnyttää katsojassa iloisen reaktion. Ronanin elekieli ja fysiikka alleviivaavat transformaatiota huolellisesti.

John Crowleyn (Intermission, Boy A) ohjaama Brooklyn on klassinen hyvän mielen elokuva ja enempää siltä ei kannata odottaa. Itse aloin vilkuilla kelloa ymmärrettyäni, kuinka arvattavia reittejä se väistämättömään loppuunsa kulkee.

Ja tämän jutun otsikosta vielä: Ronanilla ei tietenkään ole mitään mahdollisuuksia Oscar-palkintoon. Kyseessä on hyvin klassinen brittiläisen laatudraaman kiintiöehdokkuus.

Tänään sai ensi-iltansa myös Tiina Lymin ohjaama Äkkilähtö, josta kirjoitin Episodiin näin.

Ja vielä yksi mainos: mikäli olet Helsingissä, tutustu Korjaamo Kinoon. Nämäkin elokuvat voit siellä nähdä. Ensi viikolla starttaa myös Imagen elokuvakerho, jota minä vedän, ja josta lisää vielä tuonnempana.