Humpuukia työviikon pituudesta

Viime viikon jaetuimpia juttuja taisi olla Helsingin Sanomien nasevasti otsikoitu kolumni ”Työajan pidentämisen sijaan meillä pitäisi olla uskallusta lyhentää työviikkoja ja minilomailla useammin”. Sitä on jaettu sosiaalisessa mediassa tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Kolumnistin kerrotaan olevan ”tekniikan tohtori ja digitaalisten hyvinvointipalvelujen konsultti”. Konsultti-kolumnisti väittää kirjoituksessa muka tieteelliseen tutkimukseen perustuen, että suomalaiset tekevät liikaa työtä.

Valitettavasti kirjoittajan taloudellinen ajattelu on täysin virheellistä. Johtopäätökset eivät seuraa siteeratuista tutkimustuloksista, vaikka ne pitäisivätkin paikkansa. Paikkansapitävyys on sekin todella kyseenalaista, sillä kolumnin keskeisenä perustana oleva tutkimus on väärin tehty.

Vaikka lomailu on kivaa, ei silti välttämättä kannata lomailla enempää

Kirjoitus jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä kolumnisti nojautuu tutkimuksiin, joissa kerrotaan, että ihmiset voivat paremmin lomalla ja viikonloppuina kuin töissä. Kolumnissa esitellään sellaisia tieteen riemuvoittoja kuin että ”tutkijat totesivat loman hyvinvointia nostattavan vaikutuksen johtuvan sen aikana koetusta rentoutumisesta”.

On selvää, että lomailu on mukavaa. On myös täysin mahdollista että lomailulla on merkittäviä terveysvaikutuksia. Ylipäänsä vapaa-aika on kivaa ja arvokasta. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että vapaa-aikaa pitäisi viettää nykyistä enemmän.

Monet muutkin asiat ovat kivoja ja arvokkaita. Esimerkiksi hyvä sohva, käytännöllinen mökkilaituri tai vaikka tilli. Tarkoittaako se, että tillin syöminen on kivaa sitä, että tilliä pitää ostaa nykyistä enemmän? Ei tietenkään. Voi hyvin olla, että ihmisten tillin kulutus on aivan sopivalla tasolla.

Sama pätee vapaa-aikaan. Vapaa-aika on kivaa, mutta niin ovat monet muutkin asiat, esimerkiksi rahalla saatavat palvelut ja tavarat. Näiden hankkimiseksi pitää tehdä työtä, eli myydä vapaa-aikaa. Jokainen ihminen joutuu päättämään mikä on sopiva tasapaino kulutuksen, ammatin palkitsevuuden jne. ja vapaa-ajan välillä. Kukin kohtaa tietysti tässä päätöksenteossa myös henkilökohtaisista ominaisuuksistaan ja elämäntilanteestaan johtuvia rajoitteita.

Mutta tärkeä asia on, että vapaa-aika joutuu kilpailemaan kaikkien muiden kivojen asioiden kanssa. Siitä, että vapaa-aika on kivaa, ei voida päätellä että työtä pitäisi tehdä vähemmän ja viettää enemmän vapaa-aikaa.

Aivan kuten siitä, että tilli on tosi hyvää kalan kanssa, ei voida päätellä että sitä pitäisi syödä enemmän.

Oikea työviikon pituus ei ole se, jolla suorituskyvyn huippu saavutetaan

Kolumnin toinen osa käsittelee työviikon pituutta. Kirjoittaja siteeraa australialaista tutkimusta, jossa on havaittu, että ihmisten älyllinen suorituskyky alenee, jos he työskentelevät yli 25 tuntia viikossa. Suorituskykyä on mitattu erilaisilla testeillä. Tutkimuksen tekijät ovat sitten analysoineet testituloksia tilastollisesti. Laskelmien perusteella tutkijat ovat päätyneet siihen, että älyllinen suorituskyky nousee työviikon pituuden mukana aina 25-tuntiseen viikkoon asti. Sen jälkeen työviikon pidentäminen alkaa alentaa suorituskykyä.

Tutkimus on lähinnä naurettava. Siinä käytetyt menetelmät eivät kestä päivänvaloa. Tutkimuksessa käytetään työajan älykkyysvaikutusten arviointiin ns. instrumenttimuuttujamenetelmää. Valistuneelle lukijalle on ensilukemalta päivänselvää, että menetelmää käytetään tutkimuksessa väärin. Taloustieteellisellä slangilla sanottuna käytetyt instrumentit eivät ole valideja.

Tämä puolestaan tekee tutkimustuloksista täyttä roskaa.

Synkeämpää on kuitenkin kolumnistin aika täydellinen taloudellisen ajattelun puute. Kolumnistin näkemys tuntuu olevan, että oikea työajan pituus on se, joka johtaa korkeimpaan ajatustyön suoritustasoon. Tässä ei ole mitään järkeä.

Oletetaan hetken aikaa, että kolumnistin siteeraama tutkimus on oikeassa ja ihmisen älyllinen suorituskyky saavuttaa huippunsa, kun työviikko on 25 tunnin mittainen. Oletetaan lisäksi, että tutkimuksessa käytetyt älyllisen suorituskyvyn mittarit todella mittaavat ajatustyöläisen tuottavuutta. Tämäkään ei toki ole mitenkään itsestäänselvää.

Tarkoittaako tämä, että 25 tuntia on järkevä työviikon pituus? Ei. Toki ajatustyön tuottavuus tuntia kohden alkaa alentua, kun työviikkoa pidennetään 25 tunnista. Mutta toisaalta tunteja ja sitä kautta tuotosta saadaan enemmän. Työviikon pituuden lisääminen voi hyvinkin johtaa työntekijän kokonaistuotoksen merkittävään lisääntymiseen, vaikka tuotos tuntia kohden laskisi.

Vaihtoehtona voi esimerkiksi olla 25 tuntia huipputuottavuudella tai 35 tuntia vain pikkuisen alemmalla tuottavuudella. On selvä, että työntekijän tuotos on suurempi jälkimmäisessä vaihtoehdossa.

Mutta työn tuotos ei ole ainoa työviikon optimipituuteen vaikuttava seikka. Työnteko on ikävää, ja mitä enemmän sitä joutuu tekemään, sen ikävämmäksi työ käy. Kolumnisti ei ota huomioon työviikon pituutta pohtiessaan lainkaan tätä työntekijälle työnteosta aiheutuvaa kustannusta. Tämä on kummallista, koska kolumnin alkupuoli keskittyy vapaa-ajan ihanuuksien hehkuttamiseen. Parhaan mahdollisen työviikon pituuden arvioinnissa menetetyn vapaa-ajan ja alentuneen toimintakyvyn kustannukset ovat tietenkin avainasemassa.

Laskuesimerkki vaativalle lukijalle

Valaistaan asiaa laskuesimerkin avulla. Sovitaan, että kolumnissa siteerattu tutkimus on oikeassa, ja ajatustyökyky, so. tuottavuus saavuttaa huippunsa 25 tunnin työviikon kohdalla.

Liisa on ajatustyöntekijä, olkoon nyt sitten vaikka koodari. Sovitaan, että Liisan kustannus yhdestä työtunnista on 40 euroa. Tätä voi ajatella vaikka sen kaiken kolumnistin havaitseman kivan vapaa-ajan arvona, jonka Liisa menettää, kun tekee töitä. Samoin tähän sisältyy alentuneen ajattelukyvyn mahdollinen työhön liittymätön kustannus Liisalle.

Olisi varmaankin tyylikkäämpää muotoilla tarina niin, että työtunnin kustannus kasvaa sitä mukaa, kun työviikon pituus kasvaa. Pitkän työviikon jälkeen tehty lisätunti on epämiellyttävämpi kuin työtunnit keskimäärin. Mutta tämän ottaminen huomioon ei vaikuttaisi johtopäätöksiin mitenkään, joten pitäydytään yksinkertaisessa tarinassa.

Liisan koodauskyky eli tuottavuus saavuttaa huipputason, kun työviikko on 25 tuntia. Sovitaan, että Liisa tuottaa koodia tällöin 51 euron arvosta tunnilta.

Liisan koodaamisen yhteiskunnallinen arvo eli ylijäämä on Liisan tuottaman koodin arvo vähennettynä Liisalle koituneella kustannuksella. Toisin sanoen se on Liisan työn tulosten arvo miinus Liisalle työnteosta aiheutuvien kärsimysten arvo.

Kun työviikko on 25 tuntia, Liisan tuottaman koodin arvo on 25 x 51 = 1275 euroa. Liisalle työnteosta koituva haitta on 25 x 40 = 1000 euroa. Yhteiskunnallinen hyöty on siis 275 euroa.

Liisan palkka 25 tunnin työviikosta voi siis olla mitä tahansa 1000 ja 1275 euron välillä, riippuen Liisan ja työnantajan neuvotteluista. Liisa ei suostu töihin 25 tunniksi 1000 euroa alemmalla palkalla, eikä työnantaja taas suostu maksamaan 1275 euroa enempää, joten palkan on oltava jotakin tältä väliltä.

Mitä suurempi Liisan palkka on, sitä suurempi osa Liisan tuottamasta 275 euron ylijäämästä jää hänelle ja sitä pienempi osa työnantajalle.

Kuten todettiin, Liisan tuottavuus on huipussaan, kun työviikko on 25 tuntia. Työviikkoa pidennettäessä koodausteho alkaa alentua. Sanotaan vaikka, että yksi lisätunti vähentää koodamiskykyä sen verran, että Liisan työtunnin arvo putoaa aina 20 senttiä. Virheitä voi esimerkiksi tulla lisää työajan pidentyessä, tai sitten koodaaminen voi hidastua.

Toisin sanoen, jos Liisa tekee työtä viisi tuntia enemmän eli 30 tuntia viikossa, jokainen näistä tunneista tuottaa vain 50 euron arvosta koodia. Jos työaika on 35 tuntia, kunkin tunnin koodituotoksen arvo on enää 49 euroa.

Työajan pidentäminen vähentää jokaisen Liisan tekemän työtunnin arvoa, koska Liisan koodausteho heikkenee pitkän työviikon vuoksi. Myös Liisalle työnteosta koituva kustannus kasvaa työviikon pidetessä.

Mikä sitten on paras mahdollinen työviikon pituus? Yritetään laskea se turvautumatta matemaattiseen optimointiteoriaan. Jos Liisa koodaa 25 tuntia viikossa, yhteiskunnallinen hyöty on siis 275 euroa. Mitä tapahtuu, jos työviikkoa pidennetään viidellä tunnilla?

Lisätunnit tyhmistävät Liisaa sen verran, että hän tuottaa kutakin tuntia kohden enää 50 euron arvosta koodia. Koska Liisa tekee enemmän työtä, siitä hänelle koituva haitta lisääntyy myös. Työviikon ollessa 30 tuntia Liisan tuottaman koodin kokonaisarvo on 30 x 50 = 1500 euroa. Liisalle työnteosta koituva haitta on 30 x 40 = 1200 euroa.

30-tuntisen viikon yhteiskunnallinen hyöty on siis 1500 – 1200 = 300 euroa. Hyöty on siis suurempi kuin 25-tuntisesta viikosta. Näin ollen viikkoa kannattaa pidentää 25 tunnista, vaikka Liisan älyllinen suorituskyky ja siten koodausteho ovat tällöin alempia.

Samalla tavalla voidaan pohtia viikon pidentämistä vielä 30 tunnista 35 tuntiin. Näin pitkän työviikon hyöty on 315 euroa. Vastaavasti 40 tunnin työviikon yhteiskunnallinen hyöty on 320 euroa, 45 tunnin 315 euroa —.

Hetkinen! Aina 40 tunnin työviikkoon asti yhteiskunnallinen hyöty lisääntyi, sen jälkeen se alkoi vähentyä. Muutamalla lisäkokeilulla on helppo havaita, että itse asiassa 40 tunnin viikko on yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kannalta paras mahdollinen. Liisan tuotos on tällöin 1920 euron arvoinen, ja työnteon haitta 1600 euroa.

Palkkaneuvotteluista riippuen Liisan palkka 40 tunnin työviikosta on jotakin näiden kahden luvun väliltä.

Toisin sanoen paras mahdollinen työviikon pituus ei suinkaan ole se, joka johtaa parhaaseen ajattelukykyyn ja korkeimpaan koodaustehoon. Järkevä työviikon pituus on itse asiassa sellainen, joka alentaa älyllistä suorituskykyä merkittävästi.

Tylsät ekonomistit,  iloiset digitalistit

Lyhyesti sanottuna kolumnistin ajatuksessa ei ole mitään järkeä, vaikka hänen siteeraamansa äärimmäisen epäilyttävä tutkimustulos hyväksyttäisiinkin. Järkevä työviikon pituus ei ole se, joka johtaa parhaaseen suorituskykyyn.

Jokainen ymmärtää tämän, kun vähän ajattelee: työtä ei yleensä kannata lopettaa silloin, kun on voimiensa huipulla.

Kolumnistin johtopäätökset siitä, että työaikaa pitäisi lyhentää tai pitää enemmän lomia, eivät siis perustu yhtään mihinkään. Kolumnisti ei kerro mitään sellaista, joka auttaisi suomalaisia miettimään järkevää työviikon pituutta.

Kirjoituksen suosio onkin malliesimerkki valitettavan yleisestä ilmiöstä. Kun vakavat puheenvuorot taloudesta ovat tylsiä ja epämiellyttäviä, on mukavampi lukea digitalistien ja konsulttien ilosanomaa.

Kommentit
  1. 1

    Kyökkisosiologi sanoo

    Point taken. Laskelma ei tosin huomioi sitä, ettei työn tehokkuuden aleneminen ole välttämättä vakio. Se voi huonontua ensin sen 0,2€/h mutta työajan lisääntyessä kasvaa kumulatiivisesti tai ekspotentiaalisesti. Esim. ensimmäiset 5 tuntia heikentävät työn tehokkuutta sen 0,2€/h ja seuraavat 5 tuntia 0,25€/h ja niin edelleen. Optimaalinen työaika voi tulla vastaan jo aiemmin kuin 40 h/viikko.

    • 1.1

      Nakki sanoo

      Ei katsastajien pointtikaan varmasti ollut sanoa että juuri 40 tuntia olisi optimaalinen työviikko, vaan osoittaa että optimi voi olla tehokkuushuipun jälkeen. Alle 40 tunnin optiminhan saisi ihan lineaarisellakin työn tehokkuuden laskuvauhdilla kun sen vaan vaikkapa tuplaisi 40 senttiin tunnilta. Myös muut parametrit voivat olla jotain muuta kuin esimerkissä.

      • 1.1.1

        Kyökkisosiologi sanoo

        Tämä silti edellyttää, että työn tehokkuus alenee vakiona. Vaaditaan siis melkoinen tietomäärä, että voidaan laskea se, mikä työmäärä on keskimäärin tehokkain. Ja tämä on melkolailla empiirinen ongelma. Olen tismalleen samaa mieltä Katsastajien kanssa siitä, että optimaalinen työaika yhteiskunnan kokonaishyvinvoinnin kannalta saavutetaan työn tehokkuushuipun jälkeen. Toin vain esille esimerkin teoreettisuuden aiheuttaman ongelman eli sen, että tehokkuushuippu voi tulla aiemmin tai myöhemmin vastaan kuin mikä se on Katsastajien esimerkissä. Se milloin se tulee vastaan pitää taas pystyä todistamaan empiirisesti eli yhteiskuntatieteen kohdalla kokoamalla valtava määrä tilastoaineistoa ja tekemällä laskelmat.

        Ja jos optimaalisuudesta puhutaan, niin kyllä minä pidän väitettä ”40 tunnin viikko on yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kannalta paras mahdollinen” väitteenä työajan optimaalisesta pituudesta, tuo väite taas ei ole aivan kiistaton.

        • 1.1.1.1

          Nakki sanoo

          Olet ihan oikeassa, ettei työn tehokkuuden tarvitse laskea lineaarisesti ja että optimaalinen työn määrä voi olla ihan missä tahansa. Yritin vain sanoa, ettei sillä ole suurta merkitystä, koska laskelma on mielestäni vain yksinkertainen esimerkki, jolla yritetään osoittaa vääräksi tuo tulkinta optimaalisesta työmäärästä työtehokkuuden huipulla. Jos optimaalisen työviikon laskeminen olisi helppoa tai edes järkevästi mahdollista, eiköhän tässäkin kirjoituksessa olisi ollut lähdeviitteitä.

          ”40 tunnin viikko on yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kannalta paras mahdollinen” on tietenkin aivan järjetön väite ilman perusteluita. Sitä tosin ei tainnut kukaan suoranaisesti väittääkkään.

        • 1.1.1.2

          Heikki Pursiainen sanoo

          Ei kirjoituksessa tietenkään väitetty, että 40 tuntia on optimaalinen työajan pituus. Se on optimaalinen tuossa pikku laskuesimerkissä. Muuttamalla täysin mielivaltaisesti valittuja lukuarvoja tai muita oletuksia voidaan tulokseksi saada mitä tahansa.

          Kirjoituksen sanoma on, että optimia ei saavuteta silloin kuin tuottavuus on korkeimmillaan. Näin ollen kolumnistin väitteissä ei ole mitään järkeä. Optimaalisen työviikon pituuden pohdinta on aika vaikeaa, esimerkiksi koska todellisuudessa kaikkien muiden tekemän työn määrä vaikuttaa siihen, mikä on optimaalinen työn määrä sinulle.

          Viisaampaa onkin pohdiskella, kuinka työmarkkinat saadaan toimimaan niin, että ne johtavat mahdollisimman tehokkaaseen lopputulokseen ilman että kenenkään tarvitsee tietää mikä on optimaalinen työviikon pituus.

  2. 2

    Perttelin Prometheus sanoo

    Niin kuin olen aina epäillyt, asiaton lehdistökatsaus on selvästi vain vaikutusvaltaisen tillilobbyn nöyrä kätyri. Hävetkää.

  3. 3

    klaus kultti sanoo

    Usain Boltilla nopeus on maksimissaan 60-80 metrin kohdalla. Kolumnistin logiikalla Boltin pitäisi lopettaa juokseminen kuin seinään 80 metrin kohdalla. Luulisin, että siinä sukukalleudet heilahtavat niin väkevästi, että Amerikassa televisiot sammuvat.

  4. 4

    sanoo

    20160923 Naurettavia laskelmia
    niin korkealla tasolla, että happi loppuu. Tällainen tavallinen pulliainen ja varsinkin kaltaiseni utopisti kuittaa ne lauseella: kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, mikä tietenkin pätee myös alla olevasta.
    Työajan pidentäminen täysin takaperoinen toimenpide. Lyhentää pitäisi, mutta aivan muista lähtökohdista kuin tässä on esitetty.
    Automaatio ja digitalisointi syövät ihmistyön tarvetta jatkuvasti, luultavasti kiihtyvällä nopeudella. Työn tarve pienenee, työtä riittää yhä harvemmille, onnekkaille. Kuitenkin työpalkka on se arpalipuke jolla hyvinvointia jaetaan. Talouspolitiikan viisastenkivi ei ole kasvu ja työllisyys, vaan yllin kyllin tuotetun hyvinvoinnin jakaminen niin että kaikkien kansalaisten perustarpeet tulevat tyydytetyiksi. Siihen on todellakin varaa. Niin kauan kuin työpalkka on hyvinvoinnin jakamisen pääasiallinen väline, olisi työtä jaettava mahdollisimman monelle. Kun työvoiman tarve jatkuvasti vähenee, työaikaa olisi lyhennettävä, että sitä riittäisi mahdollisimman monelle.
    Tältä kannalta katsoen olisi työpalkan rinnalle kehitettävä vaihtoehtoisia keinoja hyvinvoinnin jakamiselle. Muuta ei näköpiirissä kuin kansalaispalkka eli perustulo. Iskulauseeni on: tonni kaikille riippumatta siitä osallistuuko tuotantoon vai ei.

    • 4.1

      Ville vipunen sanoo

      ”Työajan pidentäminen täysin takaperoinen toimenpide.”

      Saattaa olla. Nimittäin työajan pidentäminen tuotannon pysyessä vakiona lisää työttömyyttä.

      Kun hitsarin työaikaa pidennetään, hitsaa hän tietenkin työviikossa pidemmälti saumaa. Jos työnantaja ei saa myytyä sauman pidentymää minnekään, joutuu hän irtisanomaan hitsareita, jottei saumavarasto kasva.

      — VV

  5. 5

    Mark Andersson sanoo

    Voi tsiisus tätä numerouskontoa…

    Numero- ja taloususkovaisten mielestä elämä on sellainen kiva pikku sivuseikka sen ohessa kun aikaa kulutetaan jonkun muun kuin omaksi ja läheisten hyväksi. Ja usein vieläpä täysin tarpeettomasti.

    Millähän vuosisadalla nämä työaikadogmaatikot oikein elävät? Ikään kuin mahdollisimman pitkä työpaikalla – oman elämän ulkopuolella – tuhlattu aika olisi merkityksellisempää kuin todelliset aikaansaannokset…

    Tämä protestanttis-luterilainen ”kärsimys jalostaa” -tyyppinen ikivanha asenne on ehkä ollut tarpeen rajakarjalan korpia raivatessa sata vuotta sitten. Ei enää pitkiin aikoihin – edes siellä.

    • 5.1

      Sami Virtanen sanoo

      Taloustieteilijät elävät omassa maailmassaan kuvitteellisten olentojen (joita Thaler kutsuu Econeiksi) kanssa. Ei ole realistista olettaa heidän ymmärtävän ihmisolentojen elämästä ja taloudellisesta toimeliaisuudestaan yhtään mitään.

    • 5.2

      OS sanoo

      Mark: Taisit ymmärtää kirjoituksen aivan väärin. Luitko sitä edes loppuun saakka? Siinä ei puhuttu minkään maksimaalisen työtuntimäärän puolesta. Työn ikävyys suhteessa vapaa-aikaan otettiin kyllä kirjoituksen esimerkissä huomioon:

      ”Sovitaan, että Liisan kustannus yhdestä työtunnista on 40 euroa. Tätä voi ajatella vaikka sen kaiken kolumnistin havaitseman kivan vapaa-ajan arvona, jonka Liisa menettää, kun tekee töitä.”

  6. 6

    Henri Heinonen sanoo

    Arvoisa Heikki Pursiainen:
    1. Onko siis ok, että monet korkeastikin koulutetut työttömät tekevät jopa vuosikausia 0-tuntista työviikkoa, kun työpaikkaa ei löydy mistään, kun taas monet loppuunpalamisen partaalla olevat työllistetyt tekevät sitä 40-tuntista työviikkoa? Jos 40-tuntinen työviikko halkaistaan karkeasti kahtia, syntyisi *kahdelle* työntekijälle 20-tuntinen työviikko. Työttömyys vähenisi merkittävästi, työssäjaksaminen kasvaisi, jäisi aikaa ihmissuhteille, opiskelulle ja harrastuksille. Ihmisillä ei olisi niin hirveä hinku jäädä eläkkeelle ”viimeistään 65-vuotiaina”.

    2. Vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja. 8-tuntinen työpäivä tarkoittaisi sitä, että *kolmasosa* vuorokaudesta menisi työpaikalla. Tässä ei ole edes otettu huomioon sitä, että 8 tunnin aikana pitäisi käydä lounaalla. Tähän menee puolesta tunnista tuntiin riippuen, kuinka kaukana ruokapaikka on, kuinka paljon jonoa on, kuinka nopeasti ruoan saa eteensä ja kuinka nopeasti kykenee syömään. Lounasaikaa ei kai yleensä lasketa työajaksi. Jos siis lounastuntiin menee tunti, pitäisi vastaavasti työpaikalla viipyä tunnin myöhempään. Eli ”kahdeksasta kuuteentoista”-työpäivä olisikin rehellisesti ”kahdeksasta seitsemääntoista”-työpäivä.

    3. Tässäkään ei ole vielä otettu huomioon asunnon ja työpaikan välisiin matkoihin käytettyä aikaa. Kaikki eivät asu työpaikalla eikä kaikilla ole autoa käytössä. Realistisesti arvioiden näihin matkoihin voisi joka työpäivä mennä puolesta tunnista tuntiin per suunta. Eli ”kahdeksasta seitsemääntoista”-työpäivä olisikin reaalielämässä sellainen ”seitsemästä kahdeksaantoista”-päivä.

    4. Tässäkään ei ole vielä otettu huomioon työpäivään valmistautumiseen käytettä aikaa. Aika harva varmaan suoraan sängystä ponkaisee työpaikalle. Tähän jokatyöpäiväiseen valmistautumiseen menee myös arviolta puolesta tunnista tuntiin joka aamu. Eli ”seitsemästä kahdeksaantoista”-päivä onkin lopulta ”kuudesta kahdeksaantoista”-päivä. Kaikki tämä aika on loppujen lopuksi työnantajalle varattua aikaa. Kaksitoista tuntia – joka työpäivä. Palkkaa tietenkin tulee vain kahdeksalta tunnilta.

    5. On totta, että mitä useamman tunnin työtä tekee, sitä enemmän työ tuottaa työnantajan pussiin. Loputtomiin tämä tosin toimii vain roboteilla. Robotti voi tehdä väsymättä ja virheettömästi vaikkapa 24-tuntistä työpäivää ja 168-tuntista työviikkoa. On uskottavuutta koettelevaa vaatia ihmisiltä samaa suorituskykyä. Sopiva työviikon pituus ihmiselle olisi jossakin 15 tunnin ja 30 tunnin välimaastossa. 40-tuntinen työviikko ei kuulu nykypäivään eikä tulevaisuuteen. Se on ikävä jäänne muinaishistoriasta, josta pitäisi välittömästi hankkiutua eroon.

    Terveisin, Henri Heinonen (max. 30-tuntista työviikkoa tekevä ja ylpeä siitä).

    • 6.1

      Heikki Pursiainen sanoo

      1. Työtä ei valitettavasti voida jakaa ihan tuolla tavalla. Työn määrän ajattelemista vakiosuuruisena kakkuna kutsutaan lump-of-labour -virhepäätelmäksi. Olen myös melko varma, että monet 40-tuntista tai pidempää työviikkoa tekevät eivät olisi valmiita puolittamaan palkkaansa tehdäkseen vähemmän työtä. Parasta olisi kehittää työmarkkinoita toimimaan niin joustavasti, että ihmiset voisivat tehdä haluamansa määrän töitä ja että yhä useammat työllistyisivät. Työn jakamisen yrittäminen mahtikäskyllä olisi tuhoisaa.
      2. En ymmärtänyt pointtia. Mutta se johtuu ehkä siitä etten syö lounasta.
      3. En ymmärtänyt tätäkään. Jos tarkoitus on kritisoida laskelmaa, se on turhaa. Laskelma oli vain laskuesimerkki, johon ei sisälly mitään todellista politiikkasuositusta. Muuttamalla siinä esiintyviä mielivaltaisia lukuja saadaan ihan mitä vaan tuloksia.
      4.Ks. ed. kohta.
      5. Voi olla, että olet oikeassa. Mutta sen todistamiseksi tarvitaan parempia laskelmia kuin kolumnistilla oli esittää. Ja tämä oli kirjoituksen pointti

  7. 7

    Mie taas sanoo

    Minä puolestani vedän alkuperäisestä kolumnista sen johtopäätöksen, että työviikkoa tosiaankin tulisi lyhentää – mutta ei lopusta vaan alusta: toki olisi kaikille parasta että ne ensimmäiset 24 tuntia pysyttäisiin poissa sössimästä ennen kuin älyllinen taso on noussut huippuunsa. Työviikko tulisi aloittaa vasta 25. tunnista.

  8. 8

    Mikko Sipola sanoo

    Pursiasen blogissa on keskimäärin 90% höttöä jonka läpikahlaamisen aikana älyllinen suorituskyky laskee aivan varmasti. Onkohan syynä liian lyhyet työviikot, vai pitääkö tyhmistävät 15 viikkotuntia täyttää itsestäänselvyyksiä jaaritellessa jotta työnantaja voi kuvitella työntekijänsä tuottavan lisäarvoa ylimenevältä ajalta?

  9. 9

    Pasi Sillanpää sanoo

    Muutama huomio:

    Koko keskustelu on nyt ihan väärällä raiteella. Sen sijaan, että pitää dissata toisten näkemyksiä, kannattaa hakea jotakin järkeä.

    Luovassa työssä työtunnin laatu laskee työtuntien kasvaessa. Siitä syystä esimerkiksi monet kirjailijat tekevät 4-5 tuntia päivässä (useimat aamulla) kirjtoiustyötä ja muun osan päivästä käyttävät muihin asioihin. Itsekin teen kirjoittamisen yleensä aamulla, jos vain mahdolista ja muu osa päivästä muuta työtä. Kirjailijalle maksetaan siitä, että hän tekee mahdollisimman korkeaa laatua. Keskilaadusta ei makseta mitään, huipusta maksetaan enemmän.

    Meillä on yhä enemmän ammatteja, joissa keskimääräinen työ ei riitä työn laaduksi, vaan ainoastaan huippulaatu myy. Erityisesti yksinyrittävät kohtaavat tätä ja sama ilmiö on leviämässä muualle. Siitä syystä työt, joissa vaaditaan luovuutta ja syvää ajattelua kannattaa jaksottaa niin, että aivoille on sopiva määrä keskittymismahdollisuutta ja rutiinit jätetään muualle.

    Kyse onkin siis enemmän siitä, että kahdeksan tuntia kestävän multitaskaamisen sijaan pitää miettiä paremmin työpäivää ja sen aikana tulevia töitä. Jokaisella ammattilaisella on tehtäviä, joita voidaan tehdä rutiinilla.

    Toisekseen. Työelämässä on usein vaikeuksia saada riittävä rauha työpäivän aikana miettiä asioita. Siksi moni luovaa ajattelua tekevät joutuvat käyttämään vapaa-aikaa miettimiseen ja toisaalta työpäivän voisi tehdä lyhyemmäksi, koska aivot tekevät illalla töitä. Tätähän on vaikea mitata, mutta niin se vain menee.

  10. 10

    Kirsikka Mäntylä sanoo

    Melko yksisilmäistä laskemista. Entä hyvinvointi ja mahdollisten sairausloman määrä ja näiden vaikutus kustannuksiin? Ja ihan näin omien empiiristen kokemusten perusteella omasta ja työtovereiden tuottavuudesta iltapäivällä kahden viimeisen työtunnit aikana: lasku on jotain muuta kuin 20c/tunti. Ennemmin 50%…

    http://www.aamulehti.fi/kotimaa/uset-kokeilut-paljastavat-tyoajan-lyhentamisesta-on-todella-hyotya-suomi-menee-vastavirtaan/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *