Zizekiä ja Houellebecqia

Olen lueskellut viime päivinä Slavoj Zizekiä (noiden Z-kirjaiten päälle kuuluisi laittaa ne kärpäsenpaskat, mutta kärsivällisyyteni ei riitä nyt etsimään niitä näppäimistöstäni). Zizek on monella tapaa kiinnostava hahmo, vaikka eräs Facebook-kaverini sai hänestä HS:n taannoisen jutun perusteella huonon ensivaikutelman: ateisti, joka laukoo typeryyksiä vegetarismista.

Koska en ole vieläkään päässyt kunnolla takaisin blogikirjoittamisen makuun, en jaksa ruveta nyt esittämään sen syvällisempiä pohdintoja Zizekin teksteistä. Ehkä sellaiset pohdinnat kannattaakin säästää tuleviin esseisiin. Zizekissä on myönteistä se, että hän yrittää olla suora ja usein siinä onnistuukin, vaikka on aika huono kirjoittaja (kukapa hänen viitekehyksestään tuleva ei olisi). Pidän myös Zizekin viljelemistä vitseistä ja kaskuista, etenkin silloin kun ne pikkuisen onnahtelevat.

Zizekillä on silmää merkitseville yksityiskohdille. Esimerkiksi puhuessaan nykyisen liberaalikapitalismin kaksinaamaisuudesta hän muistelee Yhdysvalloissa näkemäänsä laksatiivisuklaata:

”Onko sinulla ummetusta? Syö enemmän tätä suklaata! Toisin sanoen syö enemmän jotakin, mikä itsessään aiheuttaa ummetusta. Laksatiivisuklaan rakenne voidaan löytää koko nykypäivän aatteellisesta maisemasta.”

Samaan aatteelliseen maisemaan kuuluu myös poliittinen korrektius, joka on amerikkalaista jos mikä. Siinähän silotellaan kaikki kiistanalainen ottamalla näennäisesti pois se mikä pahentaa. Onkohan Zizek lukenut salaa Kalervo Palsaa? Palsahan kirjoitti Yhdysvalloissa käytyään päiväkirjaansa:

”Kofeiiniton kahvi, alkoholiton viina, pilluttomat naiset, mulkuttomat miehet. Sitä täällä on. Amerikassa.”

Menipä levottomaksi. Oli minulla oikeaakin asiaa. En ole ehtinyt vielä syventyä kevään uutuuskirjojen listoihin, mutta sellainenkin teos on tulossa kuin Savukeitaan kustantama Mitä Michel Houellebecq tarkoittaa. Siinä ruoditaan tätä Euroopan tärkeimpiin kuuluvaa nykykirjailijaa monestakin näkökulmasta. Kirjoittajina Juha Seppälä, Antti Nylén, Riku Korhonen, Timo Hännikäinen, Marianna Kurtto, Jaana Seppänen, Laura Lindstedt & Martti-Tapio Kuuskoski sekä minä.

Omassa esseessäni tarkastelen muun muassa Houellebecqin rakkauskäsitystä ja Houellebecqia moralistina.

”Nihilismiä Houellebecqin kirjoissa on tuskin lainkaan, vaikka lehdistö luonnehtii häntä nihilistiksi lähes rutiininomaisesti. Jos tällaiset määrittelyt jostain kertovat, niin toimittajien lukutaidottomuudesta ja tyhmyydestä. Pinnallisellakin lukemisella pitäisi selvitä, että Houellebecqin kirjoissa heiluu moralisti, joka kantaa huolta mielihyvää palvovan kulutusyhteiskunnan nihilistisyydestä. Nykyajan ihmisten on kuitenkin yhtä vaikea suhtautua moralisteihin kuin tunnistaa heidät. Kuten Mahdollisen saaren Daniel sanoo: ’Moraalisaarnan pitämisessä on se etu, että sentyyppiset esitykset on jo pitkään alistettu niin voimakkaalle sensuurille, että se tuntuu sopimattomalta ja kiinnittää välittömästi keskustelukumppanin huomion; ikävä puoli siinä on, ettei tämä ota puhujaa koskaan täysin vakavasti.'”

P.S.
Kun katsoo Zizekin ja Houellebecqin julkisia esiintymisiä niin vastakohtaisempia hahmoja tuskin voisi olla. Zizek puhuu tauotta sylki pärskyen, huitoo vimmaisesti käsillään ja välillä hipelöi neuroottisesti nenänvarttaan. Houellebecq taas istuu apaattisena ja puhuu hiljaisella äänellä katkonaisin lausein. Todennäköisesti Houellebecq on ainoa kirjailija maailmassa, joka on nukahtanut televisiolähetyksessä kesken hänelle esitetyn kysymyksen (”Se oli niin pitkä kysymys”, hän selitti jälkeenpäin).
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Žižekin suosion salaisuus jäi pelkän HS:n jutun lukeneille varmasti arvoitukseksi.

    Tahdon mainita tässä, että Suomi-blogistanin vannoutunein tai ainakin innokkain Žižek-harrastaja on Rauno Räsänen, jonka julkaisupolitiikka on hieman kaoottinen mutta kynä (etenkin viitekehystä vasten nähtynä) erittäin terävä ja nopea.

  2. 2

    sanoo

    Houellebecqin teosten moraalikäsitys aiheutti luettuani monenlaisia mietteitä, nihilismiä kuten nihilismin kritisoimisenkin pohdintaa.

    Se ei ehkä liity filosofiaan vaan emootioihin mutta

    jokin sokea kohta H:lla on – vaan mikä, sitä pitäisi kirjoittamalla selvittää että ajatukset tarkentuisivat. Niin lienette selvittäneetkin, jään odottamaan esseitä.

  3. 3

    sanoo

    Kun ensimmäisen kerran kuulin Zizekistä (sen elokuvaa käsittelevän dokumenttisarjan tiimoilta), ihmettelin miten ihmeessä lacanilaisesta ajattelijasta voi tulla jotenkin mediaseksikäs. Mutta mies itse kiteytti vastauksen toissapäiväisessä dokumentissa: hänessä on tarpeeksi klovnimaisuutta. Se yhdistettynä lacanilaiseen psykoanalyysiin luo turvallisen älykköhöperön stereotyypin, perversioilla ja provokatiivisilla heitoilla terästettynä.

    Zizekin kirjoja en ole lukenut, joten olen liiaksi jumissa hänen klovniroolissaan.

    Houellebecq-teos pitää hankkia ensi tilassa.

  4. 4

    sanoo

    Marko, jos klovnin rooli on stereotyyppinen, turvallinen ja mediaseksikäs, miksi ne opportunismin muodot, joita älymystö suosii, ovat enimmäkseen aivan toisenlaisia; miksi näyttää siltä, että jopa ns. vapaille taiteilijoille tärkeily on tärkeämpää kuin leikki?

  5. 5

    sanoo

    Timo, olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ”tärkeily” on ehkä yleisempi opportunismin muoto. Tuo kommenttini liittyi Zizekin omaan heittoon julkisuuskuvastaan. Lacanilaisen filosofian ihmiskuva on aivan liian hankala ja rankka, jotta siitä voisi paketoida ilmiötä. Hassu, perversioista jauhava setä sen sijaan on käsiteltävissä, jopa mielenkiintoinen.

    Näin siis televisio- ja lehtijulkisuuden maailmassa. Zizekin teokset ja ajatukset ovat ehkä sitten aivan jotakin muuta, enkä ole häntä tässä millään muotoa mollaamassa (ei minulla olisi siihen rahkeitakaan).

  6. 6

    sanoo

    Noinhan se on, kaiketi. Žižekin tyylissä kepeys ja raskaus sekoittuu tavalla, joka ei ole kovin elegantti vaan pikemminkin jankkaava, muutamasta maneerista ja vitsistä koostuva. Mutta jostain syystä tämä valmiiksi karrikoitu lähestymistapa tuntuu jättävän harvinaisen paljon tilaa ajattelulle – ja lähes nolottavan nautittavalle sellaiselle.

    (Tarkennanpa, että myös tärkeily on mielestäni stereotyyppistä ja eittämättä turvallista.)

  7. 8

    Anonymous sanoo

    Minulle Houellebecq edustaa kirjallisuutta. Romaanitaidetta, eli järjen taidetta. Hän on humoristi niin kuin kaikki hyvät kirjalijat ovat. Mielenkiintoista lukea mitä viisaammat Houellebecqista sanovat.

  8. 9

    Anonymous sanoo

    Tunnustaudun Houellebecqin faniksi ja tunnistan itsessäni jotakin samaa, lieneekö se sitten tietty ulkopuolisuuden tunne. Mielenkiintoinen hahmo on myös Richard Holloway, ex-piispa, nykyinen ateisti, joka siteeraa Houellebecqiä kirjassaan (muistaakseni Katse kaukaisuuteen) Defenssitön ja vakava totuuden etsintä on aina ihailtavaa.

  9. 10

    sanoo

    Jatkan vielä yhden kommentin verran Ž:stä, vaikka muut ovat jo palanneet turvallisesti H:iin. Harmikseni unohdin nimittäin mainita Suomen tunnetuimman žižekiläisen, Tuomas Nevanlinnan, joka on kolumneissaan salakuljettanut Ž-asennetta maahamme vuosikaudet, varmasti jo 90-luvulta alkaen: turhamaisuus vai tyylitajuko (mitä eroa niillä lopulta onkaan) vain on estänyt Tuomasta tuomasta esiin hupaisten juttujensa ilmiselviä lähteitä ja kytköksiä…

  10. 11

    sanoo

    Tuskin sitä Nevanlinnaa tarttee Zizziin jäljittää. Ei Zizzillä ole monopolia näihin mannermaisen kriittisen metodin popularisoituihin kikkoihin.

  11. 12

    sanoo

    TM, tarkoitukseni oli korostaa, ettei se, mitä Žižek edustaa, ole niin eksoottinen ilmiö kuin nimeen ensi kertaa törmäävä saattaa olettaa. Jos ei Ž:iä, niin ketä voisi pitää omasta mielestäsi Nevanlinnan lähimpänä esikuvana? Myönnän, että oma evidenssini N:n ja Ž:n vahvasta yhteydestä on kirjaimellisesti anekdoottista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *