Ymmärtäkää minut oikealla tavalla väärin

peukku

Väitetään, että kirjailija etsii kirjojensa arvosteluista kahta sanaa: ”loistelias” ja ”mestariteos”.

Se ei pidä paikkaansa. Ei ainakaan omalla kohdallani eikä myöskään tuntemieni kollegojen kohdalla. Voi olla mukavaa lukea ylistyksen sanoja, mutta sitä ei kestä kauaa. Ylistyksen kohteena oleminen synnyttää myös häpeää.

Itse pystyn ottamaan kehuja vastaan parhaiten asioissa, joissa olen oikeasti huono. Sydämeni läpättää onnesta silloin kun minua kiitetään jostain sellaisesta, missä tarvitaan käden taitoja ja timpurin silmää.

Jos minut pakotettaisiin aseella uhaten lausumaan yksi toive kriitikoille, sanoisin että ”ymmärtäkää minut oikealla tavalla väärin.”

Sillä kirjani tulevat väistämättä väärin ymmärretyiksi. Olenhan vain kirjoittanut ne. Lukijat lukevat, kriitikot arvostelevat. Heidän edessään on eri kirja kuin se, jonka kuvittelin tehneeni. Kirjailijan ei kannata lukea omia töitään, on parempi kirjoittaa uusia. Kun avaan jonkin vanhan romaanini tai esseekokoelmani, jokaisella sivulla tulee vastaan kohtia, jotka haluaisin poistaa tai kirjoittaa uusiksi.

Ihannemaailmassani kirjailija (tekopyhä, kaltaiseni) ei seuraa aktiivisesti teostensa vastaanottoa. Hänhän on siinä keskustelussa ulkopuolinen. En ole täysin onnistunut siirtymään tähän ihannemaailmaan, mutta suuntani on sitä kohti.

Suora palaute lukijoilta on oma juttunsa. Se synnyttää aidon vuoropuhelun, jossa sanat tarkoitetaan kahdenvälisiksi eikä yleisesti kaikille, kuten lukupiirikeskusteluissa tai lehtikritiikeissä.

 

***

 

Vaikka miellän itseni ennen kaikkea kirjailijaksi, se ei ole ainoa roolini. Olen hitusen myös kriitikko. En tunne kyseistä titteliä omakseni, mutta en voi siitä täysin etääntyä, koska kirjoitan arvosteluja Parnassoon.

Minulta kysytään joskus, vaikuttaako kirjailijan tausta siihen, miten käsittelen arvosteltavia teoksia. Vastaan aina rehellisesti: ”Kyllä vaikuttaa.”

Se vaikuttaa ennen kaikkea niin, että otan arvioitavakseni vain sellaisia kirjoja, jotka kiinnostavat minua paitsi lukijana myös kirjailijana. Jätän suosiolla väliin ne, joista en usko löytäväni hyvää sanottavaa.

Tuskin ikinä kirjoitan arvostelua Paul Austerin tai Haruki Murakamin romaaneista. Pidän heitä räikeästi yliarvostettuina prosaisteina. Muitakin on, mutta en ryhdy laatimaan nimilistaa.

Negatiivisten kritiikkien kirjoittaminen on työlästä. Se vaatii tarkkaa lähilukua ja huolellisia perusteluita. Jos kirja on huono, uurastus tuntuu hukkaan heitetyltä. Mieluummin katselisi Youtubesta piilokameravideoita hississä piereskelystä.

Lyttäys syntyy toki nopeasti, eihän siihen vaadita muuta kuin että osoittaa sormella yhtä tai kahta kirjan tai kirjailijan ilmeistä heikkoutta ja lausahtaa niistä jotain nasevan piikikästä.

Tämä ajankäytöllinen seikka selittää sen, miksi lyttäys on murskakritiikeissä niin yleinen tyylilaji. Itse harrastan lyttäyksiä mieluummin yksityiskeskusteluissa kuin lehtien palstoilla.

Sosiaalinen media on toinen hyvä syy olla arvostelematta huonoja kirjoja.

Ikävän kritiikin jälkeen kirjailijan lähipiiri ja fanit käyvät kiivaaseen vastahyökkäykseen. He antavat kriitikon kuulla monenlaisin ilmauksin, kuinka kelvoton hän on työssään ja todennäköisesti myös ihmisenä. Eihän sellaista jaksa. Tässäkin tapauksessa hissipieruvideot vievät voiton.

Tiedän, etten ole ainoa kriitikko, jonka tekemisiin sosiaalisen median paineet vaikuttavat jollain tavalla. En vain ole nähnyt kovin monen tunnustavan sitä julkisesti. Siitä on helpompi puhua oluen tai sushin äärellä.

Idealisoidun kuvan mukaan kirjallisuusväki arvostaa rohkeaa ajattelua ja reipasta keskustelua.

Todellisuus on monitahoisempi. Kirjallisuusväkikin koostuu ihmisistä, ja ihmiset tapaavat olla herkkänahkaisia silloin, kun on kyse asioista, joihin heidän identiteettinsä, elämänprojektinsa ja toimeentulonsa kiinnittyvät.

 

Kommentit
  1. 1

    Jukka Sjöstedt sanoo

    Ei tämä tännekään kuuluisi, mutta ei muuallekaa. Siksipä tyrkytän.

    Ennen asuntohintojen rysähdystä ja ennen osakepörssien romahdusta ovat arvonnousut jo vedetyt asianomaisista yhtiöistä ja sijoitusasunnoista ulos.

    Hanki äkkiä vuokralainen pari ja jatka luokkaretkeäsi. Eilen istuin Hannu Vesan ja Oiva Björkbackan välissä Työväen kirjastossa joka yhä muuttojensa jälkeen on mitä kodikkain ja kultivoitunein tila. Asia oli talouden ja politiikan instituutioiden yhteispeli. Ja von Wrightkin, kun juhlimme Ele Aleniuksen 92. synttäripäivää, isojen teemojen kirjoittajaa.

    Mutta myös Suomen Pankin johtajaa noina kiihkeinä vuosina jälkeen Nixonin 1971 elokuun ja Paul Volckerin Fed 1980-luvun korkojen nitistämistä vulgääri keynesläisen ylimatkan jäljiltä. Jos et tästä ymmärrä, älä huoli ei seminaaripanelikaan ymmärrä tai ainakin ymmärtää vaieta.

    Takapenkin Tahvo, joku nainen siellä kuitenkin sai viimeisen sanan. Hän kai nuorempi ja vasta Pohjantähden lukenut tai juuri seuraa Timo Koivusalon elokuvaa telkkarista. Niin nainen omaansa vertasi Koskelan torppariperheen tinkiin rva Salpakarin pyhävaunujen vetäjinä.

    Akseli kuitenkin osti omille pelloilleen puimurinkin ja lankonsa äänestettiin Eduskuntaan. Laura Kolbe ei ole ensimmäinen luokkaretkeläinen. Hän puhui Wrightistä ja kerron Kemppisen luokkastatuskirjoittelun oheen kuinka Kolbe piti selvänä luokkien nyt lukkiutuneen. Pidätyn nimistä ja omakohtaisuuksista, mutta oikeustieteellisen tiedekunnan sisäänotetuista oli havainto. Professori oli kutsuilla kertonut, että minähän tunsin ne, tunsin heidän isänsä. Kiitos tästä kaskusta ja kiitos elokuvan innoittamalle naiselle myös. Nyt sitten on asiani kertoa lisää.

    Sanon vain arvopaperistamisesta ja sen rahavyörystä luottolaitosten ja lähipiiriläistensä ylle kuin suihkusta. Kas näin se menee. Kun Nordea rahoittaa vanhan asunnon tai osakkeen oston entistä korkeammalla hinnalla, se todella luo kuten Ville Iivarinen&kumpp. vihdoinkin tietää, uutta rahaa. Mutta minäpä kerron siitä kiertokulusta pari kieroa. No jotta pankin lähde pysyisi kirkkaana siitä pitää ammentaa sivuyhtiöille. Nordean pulputuksella on näet pohjansa tai oikeammin virtausnopeutensa rajoitin, Basel Insitute Setlement, BIS ei mikään laskuoppivakio kylläkään.

    No tämä uusi velkasaaminen on omaisuutta Nordealle. Ei tarvitse odotella sen lyhennyksiä (joita ei BIS vaaditakaan). Sen voi oitismyydä Rahastolle Nordea. Ja mistä rahat. Omasta pankkitaseesta missä on asunnon myyjän rahat samasta diilistä. Hänet neuvotaan panemaan rahat Rahasto Nordeaan.

    Asuntolainasaaminen ostetaan näillä rahoilla Rahastoon ja maksetaan myyjälle Nordea Pankille. Siellä on nyt rahaa äskeisen velkasaamisen paikalla. Sen pankin omaa. Mutta ei jakokelpoista voittoa. Asiasta pääsee pääoman palautuksen nimellä. Se palautetaan omistajille ja talentti-toimihenkilöille bonuksina.

    Tämä tästä, mutta älä luule etteikö näitä lomittaisgeometrian tai pyramidin poikkileikkauksia ja uudelleen rakentamisia olisi mielikuvituksellisen paljon ja erilaisia, ja jumalattoman hirmuja summia, biljoonia derivaatoissa, tehdasmanagereita ja firmojensa myyjiä varten. Ja laillisia.

    Tätä on innovatiivinen oikeustiede. Eikä taloustiedettä enää olekaan. Entä lääkärikoulu josta lisensioidut saavat palkkansa oitis osinkona, työosinkona. Kolbe tiesi lääkärisukujen uusiutuvan niidenkin sosialidemokraattisen katkon jälkeen. Nimiä ei ollut esillä ja puhe oli vain tosiasiatoteamuksia, tiedettä.Jukka Sjöstedt

  2. 2

    Jukka Sjöstedt sanoo

    Olisiko tälle sijaa ? Sorry röyhkeyteni.
    Salaisia diplomaattisia keskusteluja lienee käyty Tony Blairin vaalivoiton alla 1997. Siis London Cityn Pormestarin ja pääministeriehdokaan Blairin välillä. Valpas media ei tuominnut puhevälejä.
    Kohta ne vaihtuivat tositoimiin, City pani hihat heilumaan, tai databitin vilistämään. Keitä ovat Traderit ? Seireenilaulajia, bassoja tasa-arvon aikana.

    Ensin Gordon Brown liberoi valtiovarain ministeriönsä katselijanpaikalle ja näppinsä irti luoton säätelystä. Traderit läksivät lähetysmatkoilleen kuin Ansgarius ja Henrik piispat viemään hyvää sanomaansa. Ja nyt se pointti, ei kansalle sen vierottamiseksi keynesläisyydestä, vaan pääluottamusmiesten terrorin alla eläneiden liikeenjohtajien voitelemiseen optioilla, diilipalkkioilla kun astuvat Market makereiden puoteihin firmojensa rahoilla, uuteen uskoon siis.

    Ja ostavat vanhanaikaisiksi jäävät fuusioilla. Rahaa on, MBO kaupoissa oppivaisimmat managerit tulevat omistajiksi. Ja sitten joskus vaikka myydään firma seuraavalle, kyllä City Trader näyttää kelle vaikka Kiinaan. Suomesta muistan Pandan ja Airamin palkkapomojen olleen vikkeliä ja esimerkillisiä.

    Suomen Pankki irtosi matalakorkopolitiikasta -pakosta- kun esi-blairilainen Thatcher pamautti punnan vapaaksi. Nyt se sopi jenkeillekin, mutta ei 1948 jolloin Atlee yritti dollari ylivoimaa vastustaa. Maa pelastui jatkossakin corbylaisen luottamusmiesvallan alta IMF:llä eli amerikan ojennuksella.

    Suomi seurasi koiraa kuten häntä seuraa. Suomen dollarisaatio oli ovela. Neuvostoliiiton katseen alla ei parannut ottaa lainaa Citystä tahi Wall Streetiltä vaan Washingtonista ja sieltäkin YK pohjaisesta Maailmanpankista. Jonka rahat ovat dollareita Wall Street alkemiakeittämöstä. Ne oli ihan reaalirahoina takaisin maksettavat eli sellupaaleina ja paperirullina.

    Näin Suomi sairasti valuuttapulaa eli vaihtotasetta. Potilasta autetaan pysymään asikassuhteessa, viimeisin idea on sotu. May kerkesi vaalin alla hermostuttaa äänestäjät julistamalla rehellisesti katon sotehoidolle, asunto menee myyntiin jos liian pitkään tulonsiirroilla eli lähimmäisavulla meinaa elää. City järjestäisi näitä vuosikymmenten yli ulottuvia optioita. Lapsille jäisi kuitenkin oliko 100 000 puntaa pesästä. Muu menee uudelle meritokratialle. Ruotsissa mallin nimi on lyhentämättömät lainat kotitalouksille. Ne siis julistetaan kuolemattomiksi kuten yhtiöt, fuusioilla mennään tätä rietasta modernia aikaa. Rahan uudistajat Traderit perivät palkkioita ja piiloyhtiöittensä (hedge fund) kautta prinsipaaliakin.Jukka Sjöstedt

    • 2.1

      Jukka Sjöstedt sanoo

      Kemppinen ja Uschanov jutustivat 5.8. Pohjantähden nimihenkilöistä. Pyrin sekaan, mutta sekaannuin kai asiattomuuksiin. Kun alla taloudesta fiktiota ja kaunokirjallisuudesta aitoperäistä totta, niin rohkenen taas tunkeilla. Toivo Pekkasen, toinen sos.dem. akateemikko, sosiologiraportoija Kotka empirismistä, jonka katsetta olen tänä kesänä kiitollisena seuraillut, rohkaisee yritelmääni! Siis:

      ”Pitääkö sieltä valita päähenkilöitä, saatikka yksi. Koko kylähän se, Pentinkulma, jos vain Yksi ?

      Ja kolmesta sitten paras ! Huutoäänestyksessä uskoisin ykkösen desiibelit korkeimmiksi ja sitten alenevassa järjestyksessä. Kirjanoppineet Uschanov ja Kemppinen äänestäkööt hekin. Varmasti heillekin Pohjantähti loistaa yhtenä kirkkautena. Nykyisessä ajassamme -olisiko viides osa- pääsukukin minulle vaihtuisi. Kivioja nousisi Kivuoren yli. Liikemies ohittaa kansanedustajan.

      Vikin pirtukaupparahojen myöhäistä kukintoa liikesopimus-juridiikka toimistossa salaperäisine määräävine tahoineen. Viimeistä lakastumista puolestaan vetelee kaskujen pirtuapteekkari. Joutuvat alansa vapauttamaan vääränrahan tekijöiden ostattavaksi. Ja mitä oikeatakin siinä sopimussählyssä liikutellaan, se on palkansaajien eläkesäästörahaa. Vikin jälkipolvet meklaroivat, laskuttavat ja kohoavat silmissä.

      Torpparivapautuksesta rahan vapautukseen yksille ja pakotukseen toisille, 1 prosentille ja 99 prosentille olisi viidennen osan asiana. Vaan kun ei ole kirjoittajaa. Onpas Michael Hudson ja muut valeuutisten vivisektiorohkeat.

      Minulle päähenkilö olisi Jussi sekä syntymässä vaikka ei ihan hankeen, mutta nälkävuosina kuitenkin ja kuolemassaan ajan täytyttyä arvokkaasti Palvelukodin ulottomattomissa. Sellaisena mies elää minulle. Nälkävuosina ei suinkaan aloitettu hopearahan kuria. Sellaista oli koettu saksojen kanssa kaupoilla Åbossa aina. Tämäkin väärin. Vaihtokauppaa siellä oltiin käyty. Ketunhäntä kainalossa, tervatynnöri toisessa. Clearing erotus merkittiin halkaistulle puulastuparille, joiden syyt takasivat väärentämättömyyden. Asiasta maininta Gabriel Nikanderilla Kokkolan historiassaan.

      Kustaa Vaasa koki kerätä verot hopeassa ja pani siemenrahaksi muutaman kymmenen kiloa, ne livahtivat Lyypekin laivoihin. Ja parsellimeinkiä jatkettiin vielä vuosisatoja. Roosevelt sanoi Second New Dealiä 1936 lanseeratessaan (ensimmäinen kaatui perustuslainvastaisena, tosin ensin pelastettuaan maan) että pankkilaisten itsensä manageroima raha tuottaa valtiovallaksi henkilöt, joiden käsissä se on vaarallinen kuten se huutoäänestyksen voittajien käsissä olisi (eli mobin eli roskaväen).

      Tästä nämä %:it 1 ja 99. Laveammin ja häijysti asiaa selvittää Michael Hudson v. 2017 kirjassaan J-unk eli roskataloustiede. Se on: vapaa pankin perustanta, liikekirjanpito, valuuttavekslaus, innovointi omiksi rahalajeiksi. Ja interbank vapaamielisyyden ujuttaminen firmojenkin treasureihin. Talousjohtajasta tarttui vapaa itsekkyysmoraali ja koukutti kohta insinöörit optioihinsa. Sumutetta piisaa. Ne ovat dna-johdannaisia fundamenteista, vailla määrää ja mätää, paitsi väliaikaisesti 2008/9.

      Vanha tehdasraha irtosi velvoitemoraalista sekin ja myy helahoidon kombinoijalle ja elää nyt pulskasti omaisuudenhoito-organisaation siivellä. Etuoikeuskuponki startuppien listautumisiin, mm. takaavat dynastisen paronijatkuvuuden.

      Jouduin taas hakoteille, etten heikoille jäille? Sen vielä sanon, että Jannenhan kerrotaan osanneen kiertää lakiveiviä, isä Helovirta Salinille. Janne tiesi Urjalan historiasta minkä Väinö Linnakin oli kuullut kotonaan teurasvälittäjäisänsä ja asikkaidensa jutusteluista. Siis sen että isot talot olivat tilakauppojen tulosta yhtälöstä isojako + velkakirjojen ryöstöulosotot vallesmannin toimesta. Näin siis kun Valistuksen oikeustiede palasi lakitieteeksi ja nyt viidennessa osassa Valistuksen taloustiede on vaihtunut sopimustieteeksi kiltalaisten kesken ja toimeenpanemana.Jukka Sjöstedt”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *