Yhteiskunnallinen kirjallisuus, osa 2679

HS:n älymystöraati on saanut vastattavakseen visaisen kysymyksen: ”Onko suomalainen kaunokirjallisuus ajan tasalla nyky-yhteiskunnan todellisuuden kuvaajana?”

Moni raatilainen innostuu nimeämään tässä profeetallisia mittakaavoja hipovassa tehtävässä erityisen hyvin onnistuneita kirjoja. F-sanakin tulee HS-raatilaisten puheenvuoroissa mainituksi.

Kuten WSOY:n kustannuspäällikkö Harri Haanpää vihjaa, fiksaatio F-sanaan voi aiheuttaa kirjailijan pääkopan sisäisessä mikrokosmoksessa vakavia häiriötiloja:

”Palkinnot, varsinkin Finlandia-palkinto, ovat haitallisia silloin, kun ehdokkuudesta paitsi jääminen katkeroittaa kansallismaisemaksi itsensä mieltävän kirjailijan niin ettei hänelle enää riitä edes pieni taivas.”

Muuten olen sitä mieltä, että kirjallisuuden yhteiskunnallisesta relevanssista jauhamisen voisi lopettaa. Ainakin sitä pitäisi tuntuvasti vähentää.

Kirjallisuuden yhteiskunnallisuus on pikemminkin lukijan ja tulkitsijan kuin kirjailijan ongelma. Missä tahansa kirjallisuudessa voidaan nähdä yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, kyse on lähinnä siitä, miten tulkinnan parametrit säädetään. Kirjailijan intentioilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.

Tai kuten Jyrki Kiiskinen HS-raadissa toteaa: ”Hyviä kirjoja voi kirjoittaa vaikka aidanseipäästä, ja ne haastavat aina tavalla tai toisella olemassaolevan maailmanjärjestyksen. Mutta niiden yhteiskunnalliset kytkennät jäävät useasti havaitsematta, koska teoksia harvemmin sijoitetaan yhteiskunnalliseen kontekstiin.”

Masentavinta ”yhteiskunnallisuutta” tapaa dekkarikirjallisuudesta, jossa se on läpeensä teennäistä ja simuloitua kuin ammattirutiininsa näivettämän demaripoliitikon vaalipuheessa. Mutta tämäkin on tulkitsijan – siis minun – tekemä havainto. Ja täysin riippumaton ”yhteiskunnallisen” dekkaristin intentioista.

Kommentit
  1. 1

    Anonymous sanoo

    Jaa. Lopetin tuon älymystöraadin lukemisen jossain Härkösen kohdalla. Jolla tuntuu aina olevan naama vituralla. Kaikki on huonosti, korjaan helevetin huonosti. Kun kumppani ei osaa edes oikein riidellä jne.

  2. 3

    Turusen püssü sanoo

    Mikäli kirjoitat hyvin peräkylän erakosta, kuvaat kyllä samalla ympäröivää kylää, sitä ympäröivää kaupunkia. Näin reikäisen kotikutoisesti verraten…
    Tässä mielessä Härkönen puhui mielestäni asiaa.
    Vierastan yltiöfeminismiä, kun puhutaan otoksista – mutta:
    raadin mainitsemat kirjailijat olivat lähes kaikki miehiä. Mistäpä johtuu? Siitäkö etteivät naiset muka ole käsitelleet teemaa painavasti? En suostu hevin uskomaan. Kyllähän siellä Varis mainittiin – kerran.
    Johtuneeko em. siitä, että kun puhutaan yhteiskunnallisuudesta, ei vivahteita oteta huomioon. Ääniä on monenlaisia, ympäröivää todellisuutta peilaavia ja kritisoivia. Väliin hiljaisia, ironisia, salavihkaisiakin. Onko kyse samasta ilmiöstä kuin musiikissa: pitää tulla kovalla desibelillä ulos, muuten et ole sanonut mitään.

  3. 4

    sanoo

    Täydellistä roskaakin voi lukea yhteiskunnallisesta tulkintahorisontista. Ja varmaan kannattaakin lukea, koska ainoa relevantti vaihtoehto olisi lukea sitä camp-hengessä.

    Jostain syystä yhteiskunnallisuus ja kirjallinen laadukkuus samastetaan silloin, kun puhutaan tällaisessa ylätyylisessä lajissa niin kuin monet HS-raatilaiset.

    Yksikään kirjallinen teos ei synny sosiaalisessa tyhjiössä, joten kurjinkin raapustelma heijastaa ympäröivää todellisuutta,
    omalla tavallaan, tahtoi tai ei.
    On lukijan asia tulkita nämä yhteydet esiin.

    Avoimesti yhteiskuntakriittinen kirjallisuus on sitten tietysti oma lajinsa. Siinä on samat vaikeudet kuin huumorissa. Jos yrittää tarkoituksella olla hauska, vaikka ei oikeasti ole, jälki on joko vaivaannuttavaa tai puistattavaa.

    Ja tulkitsijan ongelmat tulevat tässäkin kuvaan: minun on vaikea nähdä yhteiskuntakritiikkiä romaanissa, jossa pari joutilasta juo kaljaa ja vetelehtii huonossa kaupunginosassa. Joku toinen näkee ja innostuu kirjoittamaan asiasta oikein esseen.

    En näe yhteikuntakritiikkiä myöskään monissa uusissa runokokoelmissa, vaikka muut näkevät. Näen niissä esimerkiksi vain autistista mölinää (muistaakseni Timo Hännikäiseltä pöllitty ilmaus).
    Mutta joku toinen rustaa niistä tälläkin hetkellä innoittunutta esseetä.

  4. 5

    turusen püssü sanoo

    Tarkoitin kommentissani nimenomaan taitavasti, osuen kirjoitettua kirjallisuutta – pelkkä yhteiskuntakriittisyys ei sinällään synnytä merkitystä – tekstiltä tarvitaan toki muitakin ulottuvuuksia – mutta tämähän itsestäänselvyys.
    Roskalla en usko sinun viittavaan naisten kirjoittamaan, monesti suotta ”ei-kommentoivaksi” leimattuun kirjallisuuteen…
    Roskaa toki löytyy joku nurkasta – ja maneereja etenkin. Etenkin jos kovasti yritetään olla muodikkaan yhteiskunnallisia. Ne kirjat löytyvätkin nopeasti (yhteis-)kunnalliskotien kirjahyllyistä.

    Joskus tuntuu lukiessa, että kirja on syntynyt muun kuin sanottavan pohjalta. Ja sitten pitää etsiä luetun substanssia.

  5. 6

    sanoo

    En tietenkään tarkoittanut roskalla mitään sukupuoleen sidottua kirjallisuutta. Sitä voivat kirjoittaa yhtä hyvin miehet kuin naiset, ja kirjoittavatkin.

    Ymmärrän mitä tarkoitat. Olet oikeassa, kun nostat esiin tuon todellisuuden moniäänisyyden. Etenkin joidenkin HS-raatilaisten miespuolisten jäsenten vastauksista huokui sellainen taustaolettamus, että yhteiskunnallinen kirjallisuus on yhtä kuin oikeista yhteiskunnallisista kysymyksistä (lähinnä tietysti taloudesta ja politiikasta) kirjoittamista. Tarvitsee tuskin sanoa, että tällainen näkemys on mielestäni outo, vastenmielinenkin.

  6. 7

    Turusen püssü sanoo

    Moniäänisyydestä vielä. Moninaisuus on totta – mutta: silmään aika ajoin pistää kritiikkien ym. harrastama niputus; puhutaan ”sen ja sen manttelinperijästä”. Mantteliharteinen mieskaarti on tässä suhteessa pitkä, Merestä laskien. Eiköhän tuollainen perintöpomppa ahdista ennen pitkää, vaikka olisikin kuinka hieno ja arvokas – näin pohdin kehuiksi tarkoitettuja määritelmiä lukiessani.
    Tervehdin ilolla Viipurin torilta ostetussa rempsottavassa toppiksessa marssivaa kirjailijaa, joka on sen verran kovapäinen, ettei suostu ottamaan narikasta ojennettua arvorotsia. Ääni kulkee vapaammin omissa ketineissä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *