Wal-Martin ja Jumbon näköinen maailma

Ne on taitavia varkaita, sanoi Täyssinä. Ne käyttää sotatalouden oppeja nerokkaalla tavalla. Wal-Mart leviää pitkin Amerikan mantuja klusteristrategian avulla. Ajatuksen ne on saaneet rypälepommista.”

Tämä katkelma Arto Salmisen Lahti-romaanista nousi mieleeni tänään lounastapaamisessa kuunnellessani tutun ekonomistin mietteitä. Hän muisteli, kuinka takavuosina hämmästeli Yhdysvaltain palvelusektorin hurjaa tuottavuuden kasvua. Sitten eräästä tutkimuksesta selvisi, että se selittyy suurimmaksi osaksi Wal-Martin toiminnalla.

Wal-Mart pyörittää vähittäiskauppaa tehokkaammin kuin yksikään armeija maailmassa sotakonettaan. Se on myös muuttanut Yhdysvaltoja enemmän kuin mitkään sodat pitkään aikaan. Itse asiassa Wal-Mart on muuttanut Yhdysvallat omaksi kuvakseen.

Jos perustan lämpöpuhaltimia maahantuovan firman ja haluan tuotteet Wal-Martin hyllyille, en voi tehdä kuten Lahti-romaanin antisankarina esiintyvä yrittäjäreppana, joka menee Keskon pääkonttoriin sydän pamppaillen tapaamaan sisäänostajaa. Wal-Mart pyytää minulta mallikappaleen nähtäväksi ja tiedustelee kuinka paljon lämpöpuhaltimia voin toimittaa. Mitään neuvotteluja ei käydä. Wal-Mart ilmoittaa sähköpostilla kelpaako tarjoukseni vai ei.

Wal-Martilla ei siis ole valtaisaa määrää väkeä käymässä myyntineuvotteluja tavarantoimittajien kanssa. Hieman kärjistäen organisaatiossa on vain huippu ja pohjakerros. Huipulla suuret pomot nostavat miljoonapalkkaa ja miljoonabonuksia. Pohjakerroksessa myyjät sinnittelevät nälkäpalkalla.

Tässähän se, yhden prosentin yhteiskunta pienoiskoossa.

Yhdysvallat tunnetaan tietoyhteiskunnan ikoneiksi nousseista firmoistaan, mutta tosiasiassa se on pikemminkin Wal-Mart-yhteiskunta kuin tietoyhteiskunta.

Paradoksaalisena voi pitää sitä, että Wal-Mart-yhteiskunta on informaatioteknologian vallankumouksen tuotos. Juuri sähköiset tietojärjestelmät ovat mahdollistaneet palvelusektorilla sen tuottavuuden kasvun, joka kulminoituu Wal-Martissa.

Tämän uljaan teknologisen edistyksen oheisvahinkona suunnaton määrä ihmisiä on käynyt ”tarpeettomiksi”. Markkinataloudella ei ole enää heille käyttöä kuin korkeintaan hanttihommissa.

Teollisessa yhteiskunnassa uudet keksinnöt loivat työtä monille, mutta jälkiteollisessa yhteiskunnassa uudet keksinnöt luovat rikkautta harvoille. Niin se käy.

Toki Yhdysvalloissa on edelleen myös keskiluokka, mutta voiko se hyvin ja onko sillä syytä uskoa tulevaisuuteen? Ehkä sille riittää kurjistumista odotellessa kulutus ja tittytainment (eli tissiviihde Zbigniew Brzezinskin mainiota termiä käyttääkseni)?

Palattuani iltapäivällä töistä kotiin minua odotti postilaatikossa mieluisa yllätys: Vesa Haapalan uusi runokokoelma Kuka ampui Ötzin? Olen ehtinyt vasta selailla sitä, mutta saatan jo aavistella että sen runsaina vyöryvät tekstimassat johdattavat minut syvälle niihin kulttuurisiin kerrostumiin, jotka aukeavat Wal-Mart-yhteiskunnan kimaltavien julkisivujen takana.

Tosin Haapalan kokoelmassa ei liikuta Wal-Martin käytävillä vaan Vantaalla Kauppakeskus Jumbossa. Se onkin minulle tuttu paikka, joten Kuka ampui Ötzin? näyttäytyy minulle kaiken muun lisäksi myös perverssinä kotiseuturunoutena sekä kirjaimellisesti että metaforisesti (metaforisesti siinä mielessä että kellepä nykyihmiselle spektaakkelien, elämysten ja kuluttamisen maailma ei olisi toinen tai vähintään kolmas kotimaa).

Hauska yhteensattuma, että juuri tämä kirja odotti minua kun saavuin kotiin Wal-Mart-pohdintojeni jälkeen.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hei Tommi,

    ja hienoa, että teos on lähtenyt liikkeelle noin nopeasti; varsinaiset wal-mart-henkiset kotiseututekstit ovat teoksessa oikeastaan proosaa (teosta kehystävät ”Eräänä lumisena aamuna” ja ”Jumbo”); toki siellä on lyriikkaakin, samoin kuin proosarunoa, novelleja ja aforismeja jne. Paikallisista Wal-Marteista suosikkejani ovat kuitenkin Hong Kong (se palanut), Tarjoustalo, Saiturin pörssi ja Lidlin myymälät. Niitä ja niiden parkkiksia voisi kutsua puolen tunnin kirjallisiksi residensseiksi, joissa monet ellei jopa suurin osa teoksen teksteistä on saanut alkunsa. Mukavia lukuhetkiä!

  2. 2

    sanoo

    Juu, moniaineksiselta ja monilajiseltahan tuo vaikuttaa ensimmäisten selailujen perusteella. Vielä kun visuaalinen puoli on vahvasti läsnä tekstuaalisen rinnalla.

    On muuten hyvä selailukirjanakin. Lähestulkoon jokainen silmiin osuva lause, säe tai tekstijakso tärähdyttää, tavalla tai toisella. Se vaihe, kun saa käteensä jonkun kiinnostavan kirjan ja ottaa siihen ensi kontakteja selailemalla on yleensäkin tosi mukava.

    Syventyneemmän lukemisen makuun Ötzin kanssa ehdin viikonloppuna.

    Joudun varmasti välillä googlettamaan, koska olen vähän huono nykyajan kulttuuri-ikonien tuntija. Luulin esimerkiksi, että Jaajo on joku hiphoppareiden tervehdys, mutta tarkistettuani asian Googlesta näkyykin olevan joku levoton radiopersoona.

  3. 5

    Kristina Carlson sanoo

    Wal-Martista tulee mieleeni Barbara Ehrenreichin kirja Nälkäpalkalla (suom. 2003)…

  4. 6

    sanoo

    Tuore lehdistötiedote tältä aamulta:

    ”Tavarataloketjun uusi lippulaivamyymälä avataan Vantaan Porttipuistoon 29. maaliskuuta kello 8:00. Myymälään on pyritty rakentamaan Suomen kattavin kalastusosasto. Lisäksi paloturvallisuus on saanut erityishuomion.”

    Huojentavaa, että paloturvallisuus…

  5. 8

    sanoo

    Aika huomaavaista houkutella kalastusvälineillä sisään ja sen jälkeen markkinoida paikan paloturvallisuutta. Olisihan epämiellyttävää palaa hengiltä juuri kun on lähdössä vesille.

    Jumbonäkökulmasta Ötzi on tuhatvuotinen retrolihaosasto!

  6. 9

    sanoo

    ”Jumbonäkökulmasta Ötzi on tuhatvuotinen retrolihaosasto!”

    Siis Ötzi, oliko sveitsiläinen, tuo itsessään kilpailijan Lidlin saksalaiselle lihaosastolle, jonka retrous on mahdollinen sekin. Vielä on muistettava Ötzin metroseksuaalisuus, Ötzi kuuluu samaan kategoriaan David Beckhamin (britt. jalkapalloilija, s. 1975) kanssa.

    Ötzinkin on todistettava ettei ole robotti.

  7. 10

    sanoo

    Ötzi on kone, ja siksi kaikki luennat Ötzistä ovat koneita. Oi tätä virhepäätelmien onnea.

    No joo. Mulle Ötzi on kasa lihaa tirolilaisen museon tiskillä ja samalla eurooppalaisen prototyyppi.

    Ötzin arvoituksen kautta pääsemme mielenkiintoiseen inhimilliseen dilemmaan. Ötzi on faktuaalisesti kuollut yhdellä tietyllä tavalla, tietyissä olosuhteissa.

    Se, ettemme tiedä miten maailma oli Ötzin kuolinhetkillä, on synnyttänyt loputtoman keskustelun Ötzin elämästä ja identiteetistä ja siihen soppaan minäkin pistän lusikkani yhdessä Markus Pyörälän kanssa lähinnä kysymystä ja eurooppalaisen tapahtuman kysymyksenalaisuutta kaiuttaen.

    Jotenkin minua kiehtoo inhimillinen peruskokemus maailmasta: asiat ovat tietyllä tavalla ja me arvaamme tätä tietyllä tavalla olemista kuin salaisuutta (joko historiallisen, tiedollisen tai emotionaalisen välimatkan päästä); kuinka usein sanomme, että asiat ovat tulkinnanvaraisia, ja vaikka näin olisikin omasta rajallisesta näkökulmastamme, tulemme samalla kuitenkin liian helposti syyllistyneiksi projektiossamme johonkin virhepäätelmään tai epäolennaiseen, joskus karkeaan ja yhteikunnallisestikin merkittävään virheeseen.

    Ehkä se mitä Eurooppa olisi voinut oppia teknisesti ja tiedollisesti hyvin varustellusta Ötzistä jo aika päiviä sitten, on se, että kuolema tulee, ennakoimatta, sattumalta, ehkä vahingossa ja samalla täysin vääjäämättä. Ihmisen väkivaltainen ja motivoimaton loppu. Näitäkin toistoja ja kaikuja teos kylvää ympärilleen. Runollisesti toki ja Jaajoa unohtamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *